Passi ja viisumi

Kaikilla matkustajilla tulee aina olla mukanaan voimassaoleva matkustusasiakirja eli passi tai EU-maissa myös 1.3.1999 jälkeen myönnetty uudenmallinen henkilökortti.

Passin voimassaolo

TUI suosittelee, että passi on määräysten muutosten varalta voimassa Eurooppaan ja lähialueille suuntautuvilla matkoilla 3 kk ja Euroopan ulkopuolelle suuntautuvilla matkoilla 6 kk matkan jälkeen. Ota passista kopio mukaan matkalle. Joissakin maissa passikopio tulee pitää aina mukana henkilöllisyystodistuksena. Huomioithan myös, että rikkinäinen tai turmeltunut passi ei kelpaa matkustusasiakirjaksi.

Alla olevat tiedot (tammikuulta 2017, muutokset mahdollisia) passin voimassaoloajasta ja viisumitarpeesta koskevat Suomen kansalaisia. Asiakaspalvelumme vastaa pyynnöstä muiden EU-maiden kansalaisten kysymyksiin määräyksistä. Muiden maiden kansalaisten on itse tarkistettava kohdemaan suurlähetystöstä tai edustustosta voimassaolevat passi- ja viisumimääräykset ja he ovat itse vastuussa määräysten noudattamisesta.

Myös mahdollisen transit- eli kauttakulkuviisumin tarve tulee huomioida lennoilla, joilla on välilasku tai koneenvaihto. Toisinaan vaatimuksena on, että täytät lisätietoja lentoyhtiön kotisivulla. 

Passi ja viisumi EU-maissa

TUIn matkakohteista EU-maita ovat Bulgaria, Espanja, Iso-Britannia, Italia, Kreikka, Kroatia, Kypros, Malta, Portugali,Puola,  Ranska, Saksa ja Tshekki. Matkalla tulee olla mukana matkan ajan voimassaoleva passi tai 1.3.99 jälkeen myönnetty henkilökortti. Suomen kansalaisilta ei vaadita viisumia alle 90 päivän oleskeluun. Lisätietoja tarvittaessa ko. maan suurlähetystöstä.

Passi- ja viisumisäännöt maittain

Dominikaaninen tasavalta Meksiko
Dubai ja Arabiemiraatit Montenegro
Jamaika Sri Lanka
Kap Verde Thaimaa
Malediivit Turkki
Mauritius Vietnam
Yhdysvallat 

Passintarkastus Schengen-maissa

Passintarkastus on poistunut Schengen-maiden (EU-maat lukuun ottamatta Iso-Britanniaa, Irlantia, Kyprosta, Bulgariaa ja Romaniaa) välisessä liikenteessä, mutta matkustajan henkilöllisyys saatetaan poikkeustilanteissa tarkistaa. Lennon lähtöselvityksessä henkilöllisyys tarkistetaan aina.

Lapsen passi

Lapsi tarvitsee oman passin. Lisäksi yksin lapsen kanssa matkustava huoltaja tarvitsee toisen huoltajan kirjallisen suostumuksen lomamatkaa varten. Mukana on hyvä olla myös maistraatin virkatodistus sukulaisuuden vahvistamiseksi.

Lue lisää Poliisin nettisivuilta. Lue lisää EU-kansalaisen matkustusasiakirjoista.

Passin uusiminen

Passin uusiminen on mahdollista tehdä jonottamatta. Jos passisi on vanhenemassa, toimi näin:

  1. Käy valokuvaamossa, joka lähettää passikuvasi sähköisesti poliisille.
  2. Täytä hakemus poliisin sähköisessä asointipalvelussa. Liitä hakemukseen valokuvaamosta saamasi kuvatunnus.
  3. Usein passin voi uusia käymättä poliisiasemalla. Jos tunnistuskäynti vaaditaan, varaa aika.