Kengät pois ja rannalle

Kengät pois ja rannalle

2016-12-18

Loma alkaa siitä, kun kenkiä ei enää tarvita ja jalat voi upottaa rantahiekkaan tai lämpöiseen veteen. Lue neljä eri kokemusta siitä, kuinka kengät sai potkaista pois jaloista.

 

Töissä ilman kenkiä

– Kun pääsen Thaimaan Koh Sametille, heitän aina ensimmäiseksi kengät pois. Laitan ne seuraavan kerran jalkaan lähtiessäni saarelta, kertoo TUIn opas Hannu Norio.

Tuijotan epäuskoisena. Toki sitä nyt rannalla voi olla ilman jalkineita, etenkin kun Koh Sametin rantahiekka on uskomattoman hienoa hiekkaa ja suolalla silattu. Suola tekee siitä kiinteää ja siten helppoa astella, eikä tuuli lennätä hiekkaa kasoiksi tai silmiin.

Mutta että hotellilla? Kylänraitilla? Ravintoloissa? Muissa työtehtävissä? Seuraan Hannua – tai hänen jalkojaan – lähipäivät tiiviisti.

Kyllä, miestä ei kengissä näy, oli hän sitten lempiravintolassaan Jeff’s Bungalowissa, rannalla rakkaiden kulkukoiriensa kera, aamiaisella viiden tähden hotellissa tai neuvottelemassa hotellin henkilökunnan kanssa. Ja mikä hienointa: niin näyttävät tekevän monet muutkin.

Ratkaisu on helppo. Heitän omat kenkäni matkalaukun perälle ja vietän koko loppumatkan ilman kenkiä. Jaloissa tuntuu autuaalliselta, rannalta tullessa ei tarvitse pudistella sandaaleita puhtaiksi hiekasta, ja kylänraitillakin on niin puhdasta sekä roskatonta, ettei tarvitse pelätä jalkapohjiensa puolesta.

 

Jalkapohjilla Thaimaassa

2,5-vuotias Hugo Ala-Seppälä pääsi ensimmäiselle kaukomatkalleen jouluna, kun oma perhe, isovanhemmat ja kummitäti ja -setä matkustivat yhteiselle lomalle Koh Lantalle Thaimaahan.

Matkalla juhlittiin niin äidin ja isän 5-vuotishääpäivää, mummun ja vaarin 40-vuotishääpäivää kuin mummun 60-vuotispäivääkin.

Jo lentokentällä Hugo ymmärsi, että edessä oli jotain ennennäkemätöntä, sillä kummisetä ilmestyi paikalle kesäiset sandaalit jalassa. Jopa 2,5-vuotiaalle oli itsestäänselvyys, ettei valinta ollut käytännöllisin mahdollinen joulukuiseen loskailmaan.

Syy selvisi, kun nuori mies pääsi Thaimaan lämpöön, loistavan auringon alle ja rannalle. Kuka täällä talvikenkiä tarvitsisi? Kaaressa lensivät niin kengät kuin muutkin vaatteet, ja poika upotti pienet paljaat jalkansa riemusta kiljuen hiekkaan.

Aamuisin silmien auettua yksi ensimmäisistä kysymyksistä oli:

– Äiti, voidaanko me tänäänkin olla ulkona pelkillä jalkapohjilla?

Erityisesti Hugoa huvittivat hiekkaan piiloutuneet pelokkaat ravut, jotka joskus lähtivät liikkeelle pojan jalkojen alta.

– Maa hävisi taas, poika iloitsi ja säntäsi hiekan alla liikkuvan otuksen perään kerta toisensa jälkeen.

Hugon riemuksi jopa syömään lähdettiin iltaisin ilman kenkiä. Matka rantaravintolaan kuljettiin vesirajassa, kosteassa hiekassa.

Taskulampun valossa – käsi turvallisesti äidin kädessä – yritettiin etsiä hiekkaan piiloutuneita rapuja ja ihmeteltiin, miten leppeä aalto huuhtaisi hetkessä pois vesirajaan jääneet varpaanjäljet.

 

Suolainen jalkakylpy

Kristiina Vanhatalo ja hänen puolisonsa Ilmari lomailivat muutama vuosi sitten Kap Verdellä. Yksi matkan erikoisimmista kokemuksista oli retki Salin saaren suola-altaille pienen Pedra de Lume -nimisen kylän kupeeseen.

– Saaren maasto oli aika eksoottista, kuin kuumaisemaa. Kasveja ei juuri näkynyt, Kristiina kuvailee.

Suolan tuotannon ja laivaamisen eri puolille maailmaa mahdollistaa suolajärvi, joka on syntynyt aikoja sitten sammuneen tulivuoren muovaamaan laaksoon.

– En ollut nähnyt vastaavaa paikkaa aiemmin: laakeita merivesilammikoita joiden reunoille on kiteytynyt suolaa, valtavia suolakekoja, jotka näyttivät lumikinoksilta ja kaiken yllä paahtavan kuuma sininen taivas.

Kristiina halusi muiden paikalle osuneiden matkailijoiden tapaan upottaa jalkansa suolaiseen veteen.

– Vaikka ilma oli tosi lämmin, vesi oli vielä lämpimämpää, mutta ei kuitenkaan liian kuumaa. Läpsyttelin varvassandaaleissani nilkkoja myöten vedessä ja vain nautin.

Kristiina keräsi mukaansa myös pienen pussillisen suolaa.

– Olen ripotellut sitä jalkakylvyn joukkoon täällä kotona. Joka kerta tulee mieleen mukavia muistoja Kap Verden -lomalta.

 

Kuumakivihoitoja veden rajassa

Monien Kreikan saarten rantahiekat ovat itse asiassa pientä ja vähän isompaa kiveä – juuri sellaista, joka tuntuu jalan alla suloisen siloiselta ja pehmeältä. Kuumimpaan aikaan rannan kivet ovat puoleenpäivään mennessä imeneet itseensä jo niin paljon lämpöä, että paljain jaloin astelu on jalkapohjille jo hiukan liiankin tuskallista.

Kivet ovat myös syötävän kauniita eri pastellinsävyineen tai raitoineen. Ne muuttavat sävyään sen mukaan, ovatko ne kuivia tai aaltojen kastelemia. Taitaa olla yksi jos toinenkin niitä rahdannut kassikaupalla kotiin, kun ei ole malttanut päästää irti keräämistään kauneimmista kappaleista.

Saara Pitkänen, 8, olikin trendien harjalla keksiessään, että lämpimillä kivillä voi tehdä hoitoloissa nyt niin suosittuja kuumakivihoitoja. Ei kun pitkälleen rannalle ja sisko antamaan Saaralle kuumakivihoitoja!

Ensin lämpimiä kiviä aseteltiin vatsan päälle, sitten otsalle. Lopulta koko tyttö oli lämpimien, siloisten kivien peitossa äidin katsellessa kateellisena vierestä – laatuhoitoa upeassa ympäristössä kirkkaiden vesien äärellä!

 

TEKSTI: PAULA RISTIMÄKI, TEIJA LAAKSO  / Otavamedia