Riku Rantalan reissuperhe Rodoksella

Riku Rantalan reissuperhe Rodoksella

2016-12-29

Madventures-seikkailuistaan tuttu Riku Rantala on kokenut maailmanmatkaaja. Monille suomalaisille tuttu Rodos oli kuitenkin Rikulle vielä viime syksyyn asti täysin tuntematonta maaperää. Tunnan sijaan matkaseurana olivat tällä kertaa vaimo, pariskunnan kolme alle kouluikäistä poikaa – ja jalkapallo.

– Jalkapallo ja pumppu kuuluvat meidän reissujen vakiovarusteisiin, vaikka tavaraa on muutenkin aina mukana enemmän kuin Himalajan retkikunnalla, nauraa Riku.

Rikun lapset (6, 4 ja 1 v.) on marinoitu matkustamiseen jo pienestä pitäen. 1-vuotiaskin on ehtinyt käydä jo useammassa maassa, alkaen Albaniasta. Lasten kanssa matkustettaessa tärkeintä Rikun mielestä on, että matka on kohdevalintaa myöten suunniteltu niin, että koko perhe on huomioitu.

– Kaikilla pitää olla kivaa. Itse olen lasten myötä oppinut pysähtymään ja olemaan hetkessä. Lomalla ei tarvitse välttämättä sinkoilla koko ajan sinne tänne ja nähdä mahdollisimman monia paikkoja. Joskus paikallaan ollessa näkee jopa enemmän. Lapsille esimerkiksi jokin pieni asia, vaikkapa lätsyttely nilkkoja myöten rantavedessä, voi olla juuri se juttu, jonka he muistavat läpi elämänsä.

 

Rodos – kaikkien turistirysien äiti?

 

Rodokselle Rikun perhe matkusti syyslomaviikolla TUIn lennoilla. Majoitus oli varattu omatoimisesti Rodoksen vanhastakaupungista.

– Olihan minulla aika vahva ennakkokäsitys Rodoksesta. Mietin, että onko tämä nyt se kaikkien turistirysien äiti?

Rodos kuitenkin yllätti Rikun perheen iloisesti.

– Turismi on aikojen saatossa solahtanut luonnolliseksi osaksi saaren elämää, eikä tunnu päälle liimatulta.  Esimerkiksi syksyllä ja keväällä, kun vilkkain sesonki ei ole juuri päällä, Välimeri on aivan huippu! hehkuttaa Riku.

Myös kreikkalaisten elämänasenne teki vaikutuksen.

– Vaikka Kreikalla on viime vuosina ollut paljon ongelmia, yleinen elämänasenne on kuitenkin hyvin positiivinen. Ihmiset osaavat nauttia maansa miellyttävästä ilmastosta ja kauniista luonnosta.

Lasten kanssa Rodoksella on helppo tuntea olonsa tervetulleeksi joka paikassa.

– Kreikkalaiset suhtautuvat lämpimästi lapsiin ja oleminen on kaikin puolin hyvin mutkatonta.

 

Kreikkalaista ruokaa – saganakia ja mereneläviä

 

Riku tunnustaa rakastavansa kreikkalaista ruokaa ja erityisesti mereneläviä, joita lomasaarten ravintoloissa on luonnollisesti paljon tarjolla.

– Katkaravut, simpukat, mustekalat, grillattu kala… tuoretta ja hyvää! Mutta symiläinen katkarapusoosi oli herkullisuudellaan viedä tajun, muistelee Riku.

Myös lapsia kannustettiin maistelemaan rohkeasti paikallisia makuja.

– Feta ei vielä tällä reissulla tehnyt kauppaansa, mutta leivitetty ja paistettu juusto, saganaki, sen sijaan kelpasi pojillekin erinomaisesti.

Tuliaisetkin Rodokselta olivat pääasiassa syötäviä: oliiviöljyä ja yrttimausteita.

– Ja pojille Zlatanin ja Ronaldon pelipaidat, tietysti.

Parhaita tuliaisia Rikun mielestä ovat kuitenkin ne muistot, joita koko perheelle yhteisestä lomasta jää.

– Esimerkiksi se iltahetki, kun me vanhemmat istumme kahdestaan hotellihuoneen kattoterassilla kuuntelemassa Rodoksen vanhankaupungin ääniä, ja pienet jalkapalloilijat nukkuvat tyytyväisinä sängyissään.

Rikun matkavinkit lapsiperheille

  • Valitse lomakohde ja hotelli koko perhe huomioiden niin, että kaikilla on kivaa.
  • Jalkapallo reissuun mukaan! Futis on kansainvälinen kieli ja pelikentällä lasten on helppo tutustua paikallisiin ikätovereihinsa.
  • Rodoksen kaupungin laidalla sijaitsee Milou-niminen lasten sisäleikkipuisto (paikallinen hoploppi). Muista sukat – sisään ei pääse paljain jaloin.
  • Tilaa kreikkalaisessa ravintolassa lapsille saganakia – paikallisherkkua, joka maistuu varmasti.
  • Ole läsnä hetkessä. Tehkää pieniä, kivoja asioita koko perhe yhdessä. Lapsille juuri ne hetket saattavat olla niitä, jotka he muistavat läpi elämänsä.

Rodoksen vanhakaupunki ja satama-alue iltavalaistuksessa