Shoppailijan Kanaria

Vaikka Kanariansaaret eivät ole täysin verovapaita ostosparatiiseja, huojennetun verotuksen ansiosta kosmetiikka, hajuvedet, alkoholi ja tupakka ovat Kanarialla selkeästi edullisempia kuin monien lentokenttien tax free-myymälöissä.

Kanarialla sääntönä voi pitää sitä, että paikallisten omistamissa liikkeissä hinnat ovat kiinteät. Markkinoilla ja basaareissa puolestaan hinnoista voi neuvotella.

Suosituimmilla matkailusaarilla, eli Gran Canarialla ja Teneriffalla, on runsaasti isoja ostoskeskuksia. Näiltä saarilta löytyvät myös Espanjan ehkä kuuluisimman tavarataloketjun, Suomen Stockmannia vastaavan El Corte Inglésin suuret myymälät.

Ostoskeskuksissa hinnat ovat aina kiinteät. Ostoskeskukset ovat yleensä avoinna koko päivän ilman siestaa, mutta valtaosa ostareista on suljettu sunnuntaisin.
Talven alennusmyynnit alkavat aina loppiaisen jälkeen ja kestävät noin kaksi kuukautta. Niiden valikoima on yleensä erinomainen.

Kanarialaisia erikoisuuksia

Kanarialaiset paikallistuotteet ovat oivallisia matkatuomisia. Paikallisten sikarien on sanottu pärjäävän laadussa jopa kuubalaisille, ja niiden hinta-laatusuhdetta kiitellään yleisesti.

Lisäksi saaret ovat kuuluisia pitsiliinoistaan. Jokaisella saarella on omat ihastuttavat pitsimallinsa, ja vaikka niiden hintataso on viime vuosina noussut, ne ovat silti paljon halvempia kuin Suomessa käsityönä tehdyt pitsiliinat. Matkamuistomyymälöissä moni ihastuu myös kanarialaisten banaanipuiden lehdistä tehtyihin koreihin.

Muita mukavia tuliaisia ovat saarten paikallisherkut, kuten juustot, chorizo-makkara, ilmakuivattu kinkku, viinit ja liköörit.

Oppaiden ostosvinkit

Viikon tai parin lomalta on kiva tuoda jotain tuliaisia, mutta toisaalta ostosten tekemiseen ei haluaisi käyttää liikaa kallisarvoista loma-aikaa. Näillä oppaiden vinkeillä löydät hyville kaupoille.

Gran Canaria, Sanna Amberg:

D’Piel Calzados Gilfonso -kenkäkauppaketjulla on monipuolisin kenkävalikoima mitä olen Gran Canarialta löytänyt. Liikkeitä on muun muassa Yksi Trianalla (Las Palmasin ostoskatu) ja toinen Las Arenasin ostoskeskuksessa Las Palmasissa. Laadukkaita espanjalaismerkkejä.
Fund Grube on alunperin lomalaisille suunnattu kauppaketju, joka on erikostunut kosmetiikkaan mutta on laajentanut nyt myös vaatteisiin, aurinkolaseihin, kelloihin sekä koruihin ja avannut liikkeen muun muassa Las Palmasin Arenasin ostoskeskuksessa. Fund Grubeen suuntaan, kun haen täydennystä meikkipussiin tai ostan äidille ryppyrasvan tai hajuveden tuliaiseksi. Laatumerkkejä on halvemmalla kuin tax freessä. Fund Gruben liikkeitä on saaren eteläosissa muun muassa Faro Bulevardilla Melonerasissa, sekä Jumbo-, Cita- ja Parque Tropical -ostoskeskukssissa.
Atlantico-ostoskeskukseen Vecindariossa pääsee kätevästi paikallisbusseilla lomakohteista. Paljon tunnettuja merkkejä, urheiluliikkeitä, lelukauppoja, kenkäkauppoja, kosmetiikkaa sekä iso Carrefour-supermarket. Lempikaupassani Zara Homessa on ihanat valikoimat pientä sisustustavaraa, pöytäliinoja, lakanoita. Mallisto vaihtuu koko ajan.
Las Terrazzas on outletkeskus hieman ennen Las Palmasia. Merkkituotteita (esim. Levis, Calvin Klein, Zara) jopa 70 % alennuksella.
Ruokatuliaisista ykkönen on itse asiassa fuerteventuralainen Maxorata-tuorejuusto,queso fresco vuohenmaidosta. 400-grammainen kiekon mallinen pala maksaa alle 5 euroa ja sopii salaatteihin, sämpylöihin tai syötäväksi ihan pelkästään. Maxorataa löytyy supermarkettien kylmätiskeistä, ja se säilyy avattuna jääkaapissa 3–4 päivää, mutta kestää myös lentokenttäkuljetuksen Suomeen matkalaukussa – testattu on!
Viinin ystäville ja harrastajille kanarialaisia ja espanjalaisia viinejä ja viinikulttuuriin liittyviä esineitä tarjoaa Agüimesissa sijaitseva Bodegas 7 Islas www.bodegas7islas.com

Teneriffa, Marianne Marjamäki:

Los Christianosin vanhoissa kortteleissa on useita pikkukauppoja ja tarjolla on kaikkea merkkivaatteista pieniin matkamuistoihin.
Playa de las Americasissa on Etelä-Teneriffan parhaat ostospaikat: Safari-ostoskeskus ja Americas Plaza Mare Nostrumin luona. Täällä on muun muassa Zara, Bershka, Stradivarios, Escada, Hugo Boss ja Lacoste. Rantakadulla sijaitsee myös Benettonin outlet-myymälä sekä C.C. San Eugeonissa Mangon outlet-myymälä.
Playa de Fañaben parhaat vaatteiden ja kenkien ostospaikat ovat El Duque- ja Plaza del Duque-ostoskeskuksissa.
Pääkaupunki Santa Cruz de Tenerife ja sen lähiympäristö tarjoavat loistavat shoppailumahdollisuudet. Kolmisen kilometriä ennen Santa Cruzia, eteläisen moottoritien varrella on yksi suurimpia ostareita, Centro Comercial Santa Cruz, jossa on kymmenittäin pikku putiikkeja ja valtava Carrefour (vrt. Citymarket tai Prisma).
La Lagunan alueella on suuri ostoskeskus, Centro comercial y de Ocio La Laguna. Ostarissa on noin 100 putiikkia ja iso Al Campo -hypermarketti. Naapurirakennuksissa on muun muassa Ikea ja Kiabi (vaatemyymäläketju, jossa hyvä valikoima mm. lastenvaatteita) ja Decathlon (valtava myymälä, joka on keskittynyt pelkästään urheiluvaatteisiin)
Puerto de la Cruzin läheisyydessä sijaitsee Centro Comercial La Villa. Niin ikään runsaasti putiikkeja ja iso Al Campo.

Lanzarote, Aija Tolvanen:

Arrecifen Jose Antonio -kadulta löytyy  monia pieniä erikoisliikkeitä, joissa myydään kenkiä, urheilutuotteita, kankaita, sisustustarvikkeita, muotivaatteita ja silmälaseja. Arrecifessa on myös isommille tytöille tarkoitettu myymälä Cascaras, josta löytyy laaja kokovalikoima muodikkaita vaatteita.
Leon y Castillo -kävelykatu on myös monen shoppaajan paratiisi: Zara, Mango, Clark’s, sisustusliikkeitä, kosmetiikkaa, elektroniikkaa jne. Esimerkiksi kengät ovat selvästi edullisempia kuin Suomessa.
Tältä kadulta löytyy myös Bodega Stratuksen  pieni myymälä, jossa myydään Vino terapia – tuotteita, jotka on valmistettu Lanzarotella.
Puerto del Carmenissa on Biosfera-ostoskeskus. Siellä myydään muun muassa Lanzarotella tuotettuja aloe vera -valmisteita. Myös rantakadun varrella on paljon mielenkiintoisia putiikkeja: koruja, kosmetiikkaa, kenkiä ja muotivaatteita. San Antonio -hotellia vastapäätä on Caracol-liike, joka on yksi suosikeistani, kun etsin mukavia vaatteita ja kenkiä.
Playa Blancassa kannatta tutustua vanhan osan keskustaan, jossa on todella paljon pieniä liikkeitä. Marina Rubicon -satamasta löytyy useita merkkivaate kauppoja.
Teguisen markkinat pidetään joka sunnuntai noin klo 10–14. Kannattaa ilman muuta lähteä tutustumaan ja nauttimaan markkinatunnelmasta! Tänne kokoontuvat muun muassa saaren käsityöläiset myymään tuotteitaan. Hintataso on yllättävän halpa.

Kanariansaarilla on hyvät shoppailumahdollisuudet.