18.8.2017

Unelmien lomalla - Bamse Club -sovellustestaajan kokemuksia

Kesän kynnyksellä meidän perheemme sai kokea todellisen haltijakummin intervention, kun keskellä sateista ja harmaata päivää puhelin soi. Meidät oli valittu TUIn Bamse Club -sovellustestaajiksi, mikä samalla tiesi viikon All Inclusive -hemmottelua Kyproksella.

Perheen ensimmäistä etelänmatkaa odotellessa erityisesti Emman, meidän nelivuotiaan Bamse Clubilaisen, tunteet vaihtelivat epäuskosta onnellisuuteen sekä riemusta vatsaa vääntävään jännitykseen. Päiviä matkan alkuun laskettiin hartaasti ja App Storesta ladattua Bamse Club -sovellusta näpyteltiin vähän väliä opetellen Bamsen lauluja ja lentokenttäkäyttäytymistä. Kun herätyskello sitten vihdoinkin soi matkapäivän aamuna kello 4.00, ei ketään tarvinnut herätellä kahdesti.

Etukäteen me vanhemmat olimme jännittäneet lähinnä lentokenttätoimia sekä itse lentoa. Emman ja yksivuotiaan Viljamin reaktioita uusissa tilanteissa kun on välillä hieman hankala etukäteen arvailla. Huolet osoittautuivat kuitenkin nopeasti turhiksi, kun kaikki niin kentällä kuin koneessa meni suoraan sanottuna kuin eräässä suomenruotsalaisessa tv-ohjelmassa. Viljam ei ollut nousuista tai laskuista moksiskaan Emman opastaessa isää ja äitiäkin Bamse Club -sovelluksesta opittujen tietojensa pohjalta. Lentokoneen oven auettua määränpäässä ja Kyproksen lämpimän kesätuulen hönkäillessä kasvoille olikin helppo hymyillä leveästi.

Erityismaininta TUI Blue For Families -hotellille

Jo TUIn verkkosivuilla olleen hotelliesittelyn perusteella osasimme odottaa TUI Blue Aeneas Resort -hotelliltamme paljon, mutta vasta paikan päällä Aeneaksen upeuden todella käsitti. Valtava allasalue, herkulliset ateriat, ystävällinen henkilökunta sekä tasokkaat, hyvin ilmastoidut huoneet takasivat koko viikon ajaksi meille täysin unohtumattoman lomakokemuksen. Eikä kivenheiton päässä sijaitsevaa Nissi Beachia kristallinkirkkaine vesineen ole muuten sattumalta valittu yhdeksi maanosan upeimmista rannoista.

tui family life aeneas uima-allas
Hotellin allasalueella viihtyivät isot ja pienet.

Kaikesta tästä ansaitusta hehkutuksesta huolimatta on kuitenkin pakko vielä antaa erityismaininta lapset upeasti huomioon ottavalle TUI Blue For Families -hotellikonseptille. Sen lisäksi, että hotellin altaat, tarjoilut ja muut palvelut olivat selvästi suunniteltu palvelemaan myös pieniä lapsia mahdollisimman hyvin, pääsi Emma päivittäin osallistumaan maksuttomaan, pari tuntia kestävään Bamse Clubiin, jossa oli lähes aina paikalla myös suomenkielinen vetäjä. Bamse Club tarjosikin Emmalle paljon kivaa tekemistä, jonka avulla hänet oli mahdollista saada edes hetkeksi pois altaasta. Mutta mikä vieläkin arvokkaampaa, antoi järjestetty ohjelma myös meille vanhemmille päivittäin mahdollisuuden nauttia lomasta omilla ehdoillamme.

Hotellin Bamse Club järjesti myös iltaohjelmaa eri-ikäisille lapsille. Emma odotti Chocolate Party –iltaa innolla

Vaivatonta retkeilyä

TUIn kattava retkiohjelmisto tarjosi niin ikään monia mielenkiintoisia vaihtoehtoja, joita iloiset ja palvelualttiit oppaat esittelivät mielellään. Retkille osallistuminen oli niin ikään vaivatonta oppaiden hoitaessa kaikki käytännön asiat sekä tiedottamisen kätevästi tekstiviestillä. Me poimimme valikoimasta päivän mittaisen merirosvoseikkailun, josta sekä Emma että Carl-isä nauttivat täysin rinnoin. Ja pääsipä isä kerran livahtamaan aamuyöstä yksin kalastusretkellekin.

Kotiinlähtöpäivä sujui sekin jouhevasti, kun Emma pääsi viimeistä kertaa Bamse Clubiin, jonka aikana me vanhemmat saimme rauhassa pakata tavarat ennen huoneen luovuttamista. Iltapäivä kuluikin altaalla loman viimeisistä hetkistä ja allasbaarin antimista nauttien, minkä jälkeen saimme vielä illalla puoleksi tunniksi käyttöömme mukavan huoneen, jossa pystyimme peseytymään, vaihtamaan vaatteet ja valmistautumaan kotimatkaan, joka kuluikin lähinnä rauhallisesti nukkuen ja uusista lomista unelmoiden.

Kiitos TUI ja Aeneas, te teitte perheemme ensimmäisestä etelänmatkasta todella muistelemisen arvoisen!

bamse_club-sovellustestaajat
Kyproksen lämmössä on helppo hymyillä.

Teksti: Carl Willandt
Kuvat: Carl Willandt ja Korinna Järvinen

Muita samankaltaisia

Atlantis Hotels & Resorts – huippuvalinta Fuerteventuralla

Fuerteventura houkuttelee puoleensa uskomattoman turkoosilla merellä, pitkillä rannoilla sekä vuoden ympäri lämpimällä ilmastolla. Täältä löydät myös upeita hotelleja, jotka nostavat lomasi uudelle tasolle – kaksi niistä löydät tästä.
Oona Oona 21.11.2019

5 ympäristösertifioitua hotellia kesälomalle

Asia, joka muodostuu yhä tärkeämmäksi matkailijoiden keskuudessa, on ympäristösertifioidut hotellit. 95 prosenttia TUIn asiakkaista pitää vastuullisuutta tärkeänä osana lomaa ja noin joka viides ei voisi kuvitella majoittuvansa hotelliin, joka ei ole ympäristösertifioitu. Tämän osoittaa vastikään tehty asiakastutkimus. Tähän olemme listanneet viisi suosituinta kesäkauden ympäristösertifioitua hotelliamme.
Oona Oona 14.11.2019

Uusi TUI Blue – enemmän kuin hotelli

TUI Blue on uusi lippulaivamme ja koostuu kolmesta erilaisesta hotellityypistä: For All, For Two ja For Families. TUI Blue -hotelleissa tutustut paremmin kohteeseesi ja matkakumppaniisi, riippumatta vuodenajasta ja siitä kenen kanssa lomailet. TUI Blue on enemmän kuin hotelli - se on elämys.
Noora Noora 7.11.2019

Gran Canaria vai Teneriffa – kumpi on paras?

Kesä vuoden ympäri , 2700 aurinkoista tuntia, lämpötila joka harvoin laskee alle 20 –asteen sekä silmänkantamattomiin jatkuvat rannat. Ei ole vaikeaa ymmärtää, miksi saaret houkuttelevat monia matkailijoita. Haastavampaa saattaa kuitenkin olla valita, minne seuraava matka suuntautuu. Kumpi saari on paras? Gran Canaria vai Teneriffa? Tässä saat vinkkejä valintaan, kumpi saari sopisi juuri sinulle.
Johanna Johanna 24.10.2019