Marineland Mallorca

Marineland on pieni eläinpuisto erittäin kauniilla paikalla Portal Nousissa, näköalalla sataman ja meren yli. Puisto on erityisen tunnettu delfiini-, merileijona- ja papukaijaesityksistään. Täältä löytyy kuitenkin muitakin eläimiä, kuten flamingoja, apinoita, liskoja sekä erilaisia lintulajeja lintutalosta. Lisäksi puistossa on pingviiniallas. Marinelandiin kuuluu myös kolme akvaariota. Yhdessä on makean veden kaloja, yksi on haiakvaario, jossa on haiden ohella myös skorpionisimppuja ja merikilpikonnia, ja yhdessä on Välimeren kaloja, kuten rauskuja ja meribasseja.

Lapsiystävällinen alue

Marineland on sekä lapsiystävällinen että sopiva lastenvaunuille. Täällä vaunut rullaavat eteenpäin ongelmitta. Jos lämpö käy lapsille liian tukalaksi, voivat he vilvoitella matalassa leikkialtaassa ja leikkiä merirosvolaivassa, johon voi käydä sisälle. Mikäli taas pulahdus meriveteen tuntuu houkuttelevammalta, pääseet Marinelandista suoraan pienelle hiekkarannalle Costa de Calviálla. Puistossa on myös useita ruokailupaikkoja, joista avautuu kaunis näköala merelle. Luonnollisesti paikan päältä löytyy myös matkamuistomyymälä leluineen.