Campo de Fiori

Campo di Fiori tarkoittaa kukkaketoa italiaksi. Tällä torilla on vilinää ja vilskettä varhaisesta aamusta myöhäiseen iltaan, joka päivä. Aukio on nimittäin toiminut torina vuodesta 1456, jolloin paavi Calixtus III ryhtyi kehittämään sangen tuntematonta aukiota kauppa- ja seurustelupaikaksi. Vaikka tällöin kyse olikin enimmäkseen hevosmarkkinoista. 1800-luvun puolivälistä lähtien tarjolla on ollut ruokaa ja kotitaloustarvikkeita.

Toripäivä joka päivä – paitsi sunnuntaisin

Voit kävellä tuntikausia ihastellen tuoreiden vihannesten, hedelmien, kauniiden kukkien, lihan, siipikarjan, kalojen, leipien, erilaisten juustojen ja monien muiden herkkujen monipuolista kirjoa. Mutta myynnissä on myös mm. erilaisia keittiötarvikkeita. Campo de Fiorin markkinat järjestetään joka päivä noin klo 7–14 (paitsi sunnuntaisin). Niille perheenjäsenille, jotka eivät ole niin kiinnostuneita torielämästä, on ympäristössä runsaasti kahviloita ja trattorioita.

Viehättävää ja monimuotoista arkkitehtuuria

Toriaukion keskellä oleva patsas esittää filosofi Giordano Brunoa, joka vuonna 1600 poltettiin roviolla vääräuskoisuuden vuoksi. Piazza Campo de Fiori toimi nimittäin myös teloituspaikkana. Brunon teoriat siitä, että maailmankaikkeus oli ääretön, oli todennäköisesti syy teloitukseen. Vuonna 1889, melkein 300 vuotta Giordano Brunon kuoleman jälkeen, pystytettiin patsas Rooman yliopiston aloitteesta.

Kun katsot torin ympärillä olevia rakennuksia, voit havaita niiden edustavan monia erilaisia tyylejä. Tämä johtuu siitä, että aukiolle ei koskaan laadittu yhtenevää arkkitehtonista kaavaa. Mutta tänä päivänä ehkä juuri se onkin syynä torin viehätykseen ja mukavaan ilmapiiriin.