Agioi Theodoroi

Myrskyisän historian saari Kreetan edustalla

Agioi Theodoroi (Pyhä Theodoros) on asumaton saari Kreetan länsirannikon edustalla. Aivan sen vierellä, muutamia metrejä pohjoiseen, sijaitsee vielä yksi saari “pieni Agioi Theodoroi” (Mikros Agios Theodoros). Kyseessä on pikemminkin pieni kivi kuin saari. Chaniassa puhutaan aina saarista monikossa, vaikka vain toinen onkin varsinainen vierailukohde. Saarten maisema koostuu lähinnä kallioista ja pensaista. Se on toiminut Kreetaan suojelevana sotilastukikohtana ja on nykyisin monien rauhoitettujen villivuohien sekä muiden villieläinten ja muuttolintujen koti. Kyseessä on luonnonsuojelualue.

Saari kutsuu puoleensa erikoisella olemuksellaan - monien silmissä se on karun kaunis myrskyisän historiansa, legendojensa ja eläimistönsä ansiosta.

Nykyisin saarella ei tietenkään ole merkitystä puolustuksen kannalta, mutta saari toimii tärkeänä suojeltuna kotina uhanlalaiselle kri-kri-villivuohelle. Vuohet siirrettiin Agioi Theodoroille Kreetan vuorilta, jotta ne pysyisivät turvassa metsästäjiltä ja muilta. Vuohet ovat tärkein syy Agioi Theodoroin suojelustatukseen, ja nykyisin saarella on noin 80 vuohta.

Pitkään matkailijoilla ei ollut asiaa astua saarelle, mutta nykyisin saarelle järjestetään veneitse päiväretkiä. Retkien tulevaisuus on kuitenkin epävarma, sillä ne nähdään uhkana villivuohille.

Agioi Theodoroin historia ja legendat

Minolaisella aikakaudella saari oli pyhä paikka, mutta ajan myötä saaren tarkoitus muuttui. Venetsialaisella ajalla 1500-luvun lopussa päätettiin saarelle rakentaa linnoitus (Turluru) estämään merirosvoja ja muita valloittamasta Kreetaa. Linnoitus rakennettiin saaren korkeimmalle kohdalle, ja hieman kauemmas perustettiin vielä pienempi linnoitus. Näihin aikoihin saarella asui 70 henkilöä, tehtävänään taistella ja puolustaa Kreetaa vihollisia vastaan. Vuonna 1645 sotilastukikohta kuitenkin hävisi taistelussa turkkilaisille - miehiä oli liian vähän. Perääntymisen välttääkseen sytytti heidän johtajansa Vlassios koko armeijan tuleen ja tuhosi sen. Nykyisin linnoituksesta ja saaren pienestä kirkosta on jäljellä rauniot.

Saaren legendat ovat tehneet sen tunnetuksi, ja niiden mukaan saarta ei alkujaan edes ollut olemassa. Paikalla kerrotaan olleen vain aavaa merta, kunnes eräänä päivänä merihirviö päätti lapsensa kanssa hyökätä asukkaiden kimppuun. Nukkuvat ihmiset kuulivat hirviön möreän mylvinnän, ja seuraavana päivänä käytiin taistelu ihmisten ja hirviön välillä. Taisteluun lähteneet miehet näyttivät olevan häviämässä - mutta Kreetalle jääneet naiset polvistuivat rukoilemaan ihmettä ja apua. Ihmeen tavoin merihirviö jälkeläisensä kanssa muuttui isoksi karuksi saareksi ja pienemmäksi. Toisin sanoen Agioi Theodoroin eteläpuolen aukossa ei ole kyse luolasta - se on hirviön suu. Jos joku Kreetalla puhuu saaresta hirviönä, kyse on tästä legendasta.