Kissamos

Kissamos on sekä rannikkokaupungin että Luoteis-Kreetalla sijaitsevan lahden nimi. Paikkakunta sijaitsee 40 kilometriä Chaniasta länteen ja on saanut nimensä antiikin kaupunki Kissamokselta, joka sijaitsi samalla paikalla kuin kaupunki nykyisin. Antiikin Kissamoksen suuruuden ajat sijoittuvat Rooman valtakunnan aikoihin. Tällöin Kissamos oli sekä merenkäynnin että kaupan keskus. Venetsian valtakaudella rakennettiin linnoitus, Castelo. Tästä syystä Kissamosta kutsutaan nykyisin myös nimellä “Kastelli”.

Nykyisin Kissamos kuuluu Kreetan luoteisosien suurimpiin paikkakuntiin ja tunnetaan saarella laadukkaiden maataloustuotteiden, kuten viinin ja oliiviöljyn, ansiosta. Tänne nykyisin saapuvia vierailijoita odottaa aito kreikkalainen yhteisö ilman isoja turistimassoja.

Historiasta kiinnostuneille löytyy pieni museo, joka sijaitsee entisessä Venetsian kuvernöörin palatsissa. Museovieraat voivat nähdä löydöksiä ajalta 500 eaa. lähtien, huomattavimpana kohteena kaunis mosaiikki. Mikäli taas juhlallisuudet ja toiminnantäyteiset päivät houkuttelevat, kannattaa katsoa, olisiko kalenterissa vuorossa kylän vuotuinen karnevaali. Tämä järjestetään helmi- tai maaliskuussa. Viinifestivaali tapahtuu puolestaan elokuussa.

Sarvekas lahti

Kissamos on myös nimi kuvankauniille lahdelle, joka sijaitsee Rodopoun ja Gramvousan niemimaiden välissä. Kreetan karttaa katsottaessa niemimaat erottuvat kuin kahtena sarvena saaren luoteisosassa.

Kumpikin niemimaa on enimmäkseen asumaton, ja siksi niihin onkin erityisen jännittävä tutustua. Sujuvammin kulkeminen sujuu moottoripyörällä tai vuokraamalla nelivetoinen auto. Gramvousassa kannattaa ehdottomasti vierailla Baloksen laguunin rannalla, joka on todellinen helmi. Tämä laguuni muodostuu matalapohjaisesta ja kauniista rannasta, joka on riutan suojaama. Täällä voi uida rannalla, jota pidetään yhtenä Kreetan kauneimmista. Mikäli tahdot matkata Baloksen laguuniin veneellä, voi tämän tehdä pienestä kalasatamasta muutama kilometri Kissamoksesta länteen.

Kreetan länsiosassa kannattaa Kissamoksen ohella vierailla myös Elafonissin kauniin roosalla hiekkarannalla ja Falassarnassa.