Ciovo

Mielenkiintoinen kulttuuriperintökohde ja upeita rantoja

Ciovon saari Dalmatiassa, Kroatiassa.
Osa Trogirin kaupunkiin kuuluvista alueista sijaitsee Ciovon saaren pohjoisosassa. Kaupungin historia ulottuu yli 2000 vuoden päähän

Ciovo on saari lähellä mannerta, keskellä Dalmatiaa. Osa Trogirin kaupunkiin kuuluvista alueista sijaitsee Ciovon saaren pohjoisosassa. Kaupungin historia ulottuu yli 2000 vuoden päähän. Trogirin kaupunkia ovat hallinneet niin kreikkalaiset, roomalaiset, venetsialaiset kuin ranskalaisetkin. Ja kaikki ovat omalla tavallaan muokanneet kaupungin kulttuuriperintöä.

Trogirin vanhan kaupungin ainutlaatuisuus näkyy sen monissa vanhoissa kirkoissa ja upeissa, eri aikakauden tyylisuuntia edustavissa rakennuksissa. Siksi vuonna 1979 Trogir nostettiinkin UNESCOn maailmanperinkohteiden listalle. Kaikkien kirkkojen ja kauniiden rakennusten lisäksi Trogirissa on myös muuta, pitkiin kävelyihin houkuttelevaa. Mukulakivikatuja, kapeita kujia, pikkukauppoja ja viehättäviä ravintoloita. Kaupungissa on myös mukava tori, jolla paikalliset tapaavat tehdä ostoksia. Ja vastapäätä erillinen kalatori, jolla kaupungin kalastajat myyvät päivän saaliinsa. Lue lisää Trogirista »

Parhaat rannat

Myös alueen parhaat rannat sijaitsevat Ciovon saarella. Vesi on kristallinkirkasta ja rannat koostuvat pikkukivistä, karkeasta hiekasta ja kallioista.

Ciovon suosituin ranta on nimeltään Okrug. Rantaa kutsutaan toisinaan myös Okrugin Copacabanaksi. Trogirin keskustasta voit ajaa rannalle autolla (n. 5 km), tai halutessasi voit mennä rannalle myös veneellä, joka kulkee Trogirin ja Okrug Gornjin välillä keskikesällä puolen tunnin välein.

Ciovon saarella on myös monia muita upeita rantoja. Useimmille pääset autolla tai paikallisbussilla.