Klisin linnoitus

Game of Thrones -sarjasta tuttu historiallinen linnoitus

Klisin linnoitus menetti sotilaallisen asemansa vuonna 1867 ja on nykyisin avoinna yleisölle. Se houkutteleekin vuosittain tuhansia kävijöitä.

Keskiaikainen Klisin linnoitus sijaitsee n. 9 km Splitistä koilliseen. Linnoitus on ollut yksi maan merkittävimmistä linnakkeista ja sen rooli Dalmatian ja sen rannikkokaupunkien puolustuksessa mm. ottomaanien sotien aikana Euroopassa on ollut keskeinen.
Linnoituksen tärkeys perustui ennen kaikkea sen strategiseen sijaintiin kallionharjanteella, Mosorin ja Kzjakin vuoristojen välissä.

Klisin pitkä historia

Linnoituksen perusta rakennettiin luultavasti jo 200-luvulla eaa., mutta on sen jälkeen laajennettu ja rakennettu useamman kerran. Nykyinen ulkomuoto on peräisin 1600-luvun venetsialaiselta aikakaudelta.

Game of Thronesin kuvauspaikka ja suosittu retkikohde

Lähestyessäsi linnoitusta kannattaa olla silmä tarkkana. Linnoitusta saattaa nimittäin olla vaikea nähdä kauempaa. Se on nimittäin rakennettu vuorenrinteeseen ja saattaa olla näin vaikea erottaa ympäristöstään.

Perillä, kapeita mukulakivikujia kulkiessasi, voit nähdä vanhoja tykkejä ja sakaramuureja. Ei siis ole vaikea ymmärtää, että osia Game of Thronesista kuvattiin juuri täällä.

Vuonna 1867 Klisin linnoitus menetti sotilaallisen asemansa ja nykyisin se on avoinna yleisölle. Muista käydä tutustumassa myös linnoituksen sotilasnäyttelyyn, jossa on esillä sotilaspukuja, erilaisia varusteita ja aseita.

Sen lisäksi, että Klisin linnoitus on mielenkiintoinen retkikohde, voit täällä nauttia myös huikeista maisemista yli viinitarhojen, oliivilehtojen, vuorten, Splitin ja Adrianmeren.

Bussit lähtevät Splitistä ja matka kestää n. 20 min. Linnoitus on avoinna kaikkina päivinä, maanantaita lukuun ottamatta.