Petra Tou Romiou

Afroditen synnyinpaikka

Petra tou Romiou, suomeksi Afroditen kallio, on Kyproksen romanttisten paikkojen ykkönen. Se on myös maan valokuvatuin nähtävyys, etenkin rakastavaisten parissa. Täällä kerrotaan nimittäin itsensä rakkauden ja kauneuden jumalattaren, Afroditen, syntyneen varsin erikoisella tavalla. Hesiodoksen mukaan jumalatar syntyi meren vaahdosta, joka muodostui titaani Kronoksen murhatessa isänsä Uranoksen ja heittäessä tämän leikatun sukupuolielimen mereen.

Tämän jälkeen tuulen jumala Zefyros puhalsi Afroditen aina Kyprokselle asti simpukankuoren päällä, ja täällä hän nousi maihin.

Upea ranta Afroditen kallion edustalla

Petra tou Romiou sijaitsee kolme metriä merenpinnan yläpuolella ja näkyy hyvin moottoritieltä käsin. Paikalta löytyy pysäköintipaikka, mikäli tahdot nousta ulos autosta valokuvia ottamaan. Alhaalla kalliolla voi hyvin myös uida. Legendan mukaan kallion ympäri tulee uida kolme kertaa, mikäli haluaa pysyä kauniina ja löytää aidon rakkauden - mieluiten kuunvalossa. Kannattaa kuitenkin olla varovainen, sillä aallot kallion ympärillä voivat olla hyvin voimakkaita.

Afroditen kallion edustalla on hieno mukulakiviranta, jota pidetään yhtenä saaren hienoimmista. Lisäksi paikalta löytyy joitakin ruokapaikkoja. Huomioi myös kallionseinämä, johon rakastuneet parit ovat kaivertaneet nimensä.