Työskentely TUI fly -lentoyhtiössä

TUI fly Nordic AB on osa maailman suurinta tilauslentoyhtiötä TUI Airlinesia. TUI Airlines -konserniin kuuluvat TUI flyn lisäksi TUI fly Germany, TUI Belgium (Corsair), TUI Nederland (ArkeFly) ja TUI Airways UK. TUI fly toimii läheisessä yhteistyössä erityisesti englantilaisen TUI Airways UK:n kanssa.

TUI Airlinesilla on yhteensä noin 150 konetta. Suurin osa laivueesta on Boeing 737, 767 ja 787 lentokoneita.

Koska lentomatka on tärkeä osa lomakokemusta, on toimintamme aina asiakas- ja työntekijäkeskeistä. Voimme lisäksi ylpeydellä sanoa, että TUI fly Nordic AB oli ensimmäinen pohjoismainen lomalentoyhtiö, joka sai ISO-sertifikaatin. Kestävä matkailu on meille tärkeää ja pyrimme jatkuvasti vähentämään vaikutustamme ympäristöön. Olemme yksi Euroopan polttoainetehokkaimmista lentoyhtiöistä ja lajittelemme kaikki lennoilla aiheutuneet jätteet lentokoneissa.

TUI fly Nordic on ruotsalainen työnantaja, jonka pääkonttori sijaitsee Tukholmassa. Ruotsissa TUI flylla on noin 500 työntekijää. Lentohenkilöstömme tukikohdat ovat Tukholmassa ja Göteborgissa.

Tarjoamme mahdollisuuden työskennellä kansainvälisessä ympäristössä, oppia ja vaikuttaa. Työntekijämme ovat sitoutuneita ja osallistuvat toimintatapojemme kehittämiseen, jotta vastaisimme myös tulevaisuuden matkailijan tarpeita. TUI flylla voit työskennellä asiakkaiden parissa matkustamossa tai lentäjänä, lentokonemekaanikkona, HR-suunnittelijana tai turvallisuuden parissa. Voit myös suunnitella lentojen aikatauluja tai ideoida palveluja, joita tarjoamme lennoilla ja lentokentillä.

Kuulostaako mielenkiintoiselta? Tutustu avoimiin työpaikkoihin.
Jos meillä ei juuri nyt ole tarjolla unelmatyötäsi, voit tilata työpaikkailmoitukset sähköpostiisi.