Ostoskori
124 aktiviteettia
Lajittele:
Länsi-Algarven kierros sisältäen Lagosin ja Cabo de Sao Vicentin
Retket

Länsi-Algarven kierros sisältäen Lagosin ja Cabo de Sao Vicentin

Länsi-Algarven jylhä rannikko on täynnä dramaattisia kallioita, jotka antavat suojan rantapoukamille ja persoonallisille kylille. Tällä retkellä sinulla on runsaasti aikaa tutustua historialliseen Lagosin kaupunkiin ja nähdä joitakin Algarven viehättävimpiä kohteita, kuten "maailman päätepisteen" ja Baleeiran kalastajakylän. Beatriz, yksi asiantuntevista paikallisoppaistamme, sanoo: "Lagosilla on pitkä historia, ja se 1400-luvulla portugalilaisten löytöretkien aikaan tärkeä merenkulun keskus. Saat kuulla sen historiasta samalla, kun kuljeskelet vanhassa kaupungissa komeiden rakennusten reunustamilla mukulakivikaduilla."Joen suulla sijaitseva Lagosin kaupunki on loistavalla paikalla rannan tuntumassa ja upeiden maisemien ulottuvilla. Teet kierroksen Lagosin kaupungissa, ja sinulla on myös vapaata aikaa nauttia vilkkaista kaduista ja kahviloista. Opastetulla kierroksella näet Praça do Infante -aukiolla Henrik Purjehtijan patsaan sekä rakennuksen, joka toimi Portugalin ensimmäisenä orjatorina. Sen jälkeen sinulla on vapaata aikaa nauttia lounas, shoppailla tai tutustua kaupunkiin.Seuraavaksi vierailet Cabo de São Vicentessä, joka tunnetaan myös nimellä "maailman päätepiste" – kyseessä on Euroopan lounaisin piste. Tämä paikka on kuuluisa jyrkistä kallioistaan, panoraamanäkymistään ja sen kärjessä sijaitsevasta ikonisesta majakastaan. Päivän päätteeksi pääset vielä nauttimaan panoraamamaisemista Baleeiran satamassa.

Ilmainen peruutus
Kieli:

en 

Dreamer caves and dolphins
Retket

Dreamer caves and dolphins

The Atlantic waters off the Algarve are home to a multitude of wild dolphins. Your adventure starts as soon as you and your small group board the custom-designed boat at Albufeira marina, from where you'll jet off at high speed down the stunning coastline. Things slow down a bit as you approach the sea caves near Carvoeiro beach. Here, you'll enter by boat for an up-close look at the caves' vaulting arches. Then, it's back up to full throttle as you're whisked away from the coast out into the open sea – where there's a really good chance that you'll spot pods of wild bottlenose and common dolphins.

Ilmainen peruutus
Kieli:

en, fr 

Itä-Algarven päiväretki sisältäen vierailun Farossa ja fado-esityksen
Retket

Itä-Algarven päiväretki sisältäen vierailun Farossa ja fado-esityksen

Itä-Algarve on yksi Portugalin kauneimmista alueista. Tällä koko päivän retkellä tutustut alueen kauniisiin kyliin ja suurimpaan kaupunkiin. Vierailet Farossa, Olhaossa sekä Tavirassa ja matkustat kauniiden maaseutumaisemien halki Ria Formosan kansallispuistossa. Sofia, yksi paikallisoppaistamme, sanoo: "Tämä retki todella herättää paikallisen kulttuurin eloon. Näet perinteisen portugalilaisen fado-esityksen, jossa sielukas laulaja ja muusikot välittävät intohimon, kärsimyksen ja kaipuun tunteita. Se on erittäin merkittävä osa portugalilaista kulttuuria."Aloitamme Farosta, alueen pääkaupungista, jossa sinulla on vapaata aikaa tutustua vanhaan kaupunkiin – katedraali on ehdoton nähtävyys. Seuraava kohde on Olhao, Ria Formosan rannalla sijaitseva kylä. Vierailet sen kuuluisalla kalatorilla, minkä jälkeen sinulla on vapaata aikaa nauttia lounas ja shoppailla. Sofia lisää: "Sen lisäksi, että torilla on esillä meren antimia, se on hyvä paikka kohdata pienviljelijöitä, jotka myyvät omia tuotteitaan, kuten hunajaa, hilloja, kakkuja ja liköörejä."Iltapäivällä suuntaamme Taviraan tutustumaan sen tärkeimpiin nähtävyyksiin. Linnan lisäksi näet täällä seitsemänkaarisen roomalaisen sillan ja pari historiallista kirkkoa. Kierroksen päätteeksi pääset kirkkoon kuuntelemaan fadoa – melankolista musiikkityyliä, jota pidetään kansallisaarteena."

Ilmainen peruutus
Kieli:

en 

Benagilin risteily lounaalla, avoimella baarilla ja vesiaktiviteeteilla
Aktiviteetit

Benagilin risteily lounaalla, avoimella baarilla ja vesiaktiviteeteilla

Algarven rannikko on aivan omaa luokkaansa. Tällä Ophelia-aluksen veneretkellä näet sen syrjäisimmät rannat, kalliomuodostelmat ja kalastajakylät. Kohokohtiin kuuluvat Ferragudon linna, Carvoeiron majakka ja Benagilin ranta.

Ilmainen peruutus
Kieli:

en, pt 

Lissabonin kierros Algarvesta sisältäen vapaata aikaa
Retket

Lissabonin kierros Algarvesta sisältäen vapaata aikaa

Vain muutama pääkaupunki on yhtä monipuolinen kuin Lissabon. Vanhankaupungin ahtaista kujista Baixa Pombalinan tyylikkäille kävelykaduille, tämä kaupunki on täynnä charmia ja elämää sekä klassisia keltaisia raitiovaunuja. Gonçalo, yksi paikallisoppaistamme, kertoo: "Suuri osa Lissabonista tuhoutui vuoden 1755 maanjäristyksessä, ja se rakennettiin sitten uudelleen Pombalin markiisin johdolla ensimmäiseksi kaupungiksi, jossa oli innovatiivisia maanjäristyksen kestäviä ratkaisuja – tästä tulee kaupunginosan nykyinen nimi: Baixa Pombalina."Retki alkaa kohtuullisen aikaisin, jotta pääset Lissaboniin hyvissä ajoin. Ylität Golden Gatea muistuttavan Huhtikuun 25. päivän sillan Tagus-joen yli Belemin alueelle. Näet ikonisen Belémin tornin, löytöjen muistomerkin ja paljon muuta. Gonçalo sanoo: "Belémin torni rakennettiin 1500-luvun alussa, ja se on Portugalin löytöretkien aikakauden ikoninen symboli. Aikoinaan se seisoi pienellä saarella lähellä jokivartta, mutta joen virtauksen muuttuessa se on nyt lähellä rantaa. Vuosien varrella se on toiminut puolustusasemana, majakkana, tullilaitoksena ja jopa vankilana."Seuraavaksi ohitat nähtävyyksiä, kuten Estrela-basilikan. Oppaasi kertoo sitten kaupungin parhaista alueista, joihin voit tutustua vapaa-ajallasi – halusitpa sitten shoppailla, käydä syömässä tai vain kuljeskella kaduilla, joita reunustavat Portugalin keisarillisilta ajoilta peräisin olevat vaikuttavat rakennukset. Palaat Algarveen Vasco da Gaman siltaa – Euroopan pisintä siltaa – pitkin.

Ilmainen peruutus
Kieli:

en 

Maastoautosafari Algarvessa
Aktiviteetit

Maastoautosafari Algarvessa

Algarven jylhä maaseutu levittyy rannikon lomakeskusten ulkopuolella. Tämä koko päivän maastoautoseikkailu vie sinut tutustumaan sen kapeisiin hiekkateihin ja rauhallisiin kyliin. Meren ja korkeiden rakennusten loitotessa taustapeilissä huomaat, kuinka pian tie vie harvaan asutulle, kauniille maaseudulle kauaksi kaikesta. Nelivetomaasturit pääsevät tutustumaan myös Algarven parhaiten piilotettuihin salaisuuksiin, joiden luo ei muilla ajoneuvoilla pääse.Ihastele upeita, vaihtuvia maisemia autojen körötellessä hiekkateitä alas kohti salaisia laaksoja ja kivutessa taas ylös halki huikeiden niittyjen. Reitti kulkee läpi kuvankauniiden hiljaisten pikkukylien, jonne harva turisti eksyy ja joissa eletään edelleen yksinkertaista, menneestä maailmasta muistuttavaa elämää. Pääset vierailulle pieneen tislaamoon, jossa paikalliset valmistavat rakastettua Medronho-likööriään ja tutustumaan perinteisiin hunajanvalmistusmenetelmiin. Päivän pääteeksi nautitaan herkullinen paikallinen ateria, johon kuuluvat myös ruokajuomat.

Ilmainen peruutus
Kieli:

en, fr 

Silvesin ja Monchique-vuoren opastettu kierros Portugalissa
Retket

Silvesin ja Monchique-vuoren opastettu kierros Portugalissa

Vaikka Algarve on kuuluisa kauniista rannoistaan, sen maaseutu on myös täynnä pieniä helmiä. Tällä kierroksella suuntaat Monchiquen vuoristoon vierailemaan Silvesin ja Monchiquen historiallisissa kaupungeissa sekä Foia-vuorella. Lisäksi maistelet matkan varrella paikallisia herkkuja.Ensimmäisenä kohteena on Silves, joka sijaitsee appelsiininviljelyalueen sydämessä ylängön juurella. Kiipeät sen linnaan ihailemaan näköaloja, opit sen maurilaisesta menneisyydestä ja nautit kakun ja appelsiinimehun sen kahvilassa. Jatkamme sitten retkeä syvälle Monchiquen vuoristoon, jossa pysähdymme ravintolaan lounaalle.Seuraavaksi on vuorossa Foia-vuori, Algarven korkein kohta. Täällä voit nauttia panoraamanäkymistä maaseudulle. Pistäydyt myös kaupassa liköörin maistelua varten. Sitten matka jatkuu Monchiqueen, jossa voit tutustua sen mukulakivikatuihin ja perinteisiin kauppoihin. Päivä päättyy Caldas de Monchiquessa, jossa voit kävellä opastetusti alueen omaleimaisia puita kasvavassa puutarhassa ja maistella kivennäisvettä.

Ilmainen peruutus
Kieli:

en 

Costa Vicentinan opastettu kokopäiväretki lounaalla
Retket

Costa Vicentinan opastettu kokopäiväretki lounaalla

Atlantin valtameren ja Monchique-vuorten välissä sijaitseva Vicentinen rannikko on täynnä häikäiseviä maisemia ja runsaasti erilaisia kasvi- ja eläinlajeja, mutta erittäin vähän ihmisiä. Tämä villi maailma on paikassa, jota et olisi uskonut löytäväsi. Retken kohokohtiin kuuluu Costa Vicentinan luonnonpuisto, Carrapateira ja Sagres.

Ilmainen peruutus
Kieli:

de, en, fr, pt 

Retki Loulen markkinoille
Retket

Retki Loulen markkinoille

Loule on aina ollut Algarven alueen erittäin tärkeä kaupallinen keskus ja kaupungissa on erittäin monipuolinen keskiaikainen historia. Tällä puolipäiväretkellä pääset tutustumaan ulkoilmatorin kojuihin ja suositun kauppahallin tuotteisiin.Loule on Algarven toiseksi suurin kaupunki ja sen torit sijaitsevat kätevästi lähekkäin. Kierrä torin ulkoalueen, ”mustalaismarkkinoiden”, kapeita käytäviä, joiden reunoilta löydät paikallista keramiikka ja muita tuotteita notkuvat kojut. Tämä on erinomainen paikka tehdä tuliaislöytöjä erittäin edullisesti.Välillä kannattaa hengähtää hetki sisätiloissa, upeasti kunnostetussa kauppahallissa. Nauti ympäröivältä maaseudulta ja Atlantin kirkkaista vesistä aamutuimaan myyntiin tuotujen tuotteiden tuoksuista ja kauneudesta. Jos aikaa jää, kannattaa myös solahtaa torialueita ympäröivien kapeiden kujien vilinään. Sieltä löytyvät Loulen pienet käsityöläispuodit, jotka ovat täynnä käsintehtyjä kuparipannuja ja punottuja koreja.

Ilmainen peruutus
Kieli:

en 

Seville City Tour & Shopping Experience
Aktiviteetit

Seville City Tour & Shopping Experience

Seville captures the spirit of Spain like nowhere else. This tour lines up sights like Triana bridge, Santa Cruz, the Royal Palace and Plaza España – as seen in the Star Wars prequel trilogy. Not forgetting the largest Gothic cathedral in the world. What's more, there's free time to explore at your own pace or check out the shops, too.

Ilmainen peruutus
Kieli:

en 

Sunset and Moonlight
Retket

Sunset and Moonlight

Tämä retki on luultavasti paras mahdollinen tapa kokea aito Algarve. Hyppää nelivetomaasturiin ja jätä rannikon lomakohteet taaksesi, kun matka vie kohti Monchiquen kukkuloita. Tutustut sellaisiin Algarven osiin, joita et koskaan löytäisi omatoimisesti.Ajamme pienryhmissä pitkin kapeita hiekkateitä ja ohi pikkuruisten kylien, ja pääset näkemään vilauksen niiden hiljaisesta, verkkaisesta elämäntyylistä, joka on kovaa vauhtia katoamassa olemattomiin. Ihaile Alfercen kylän valkoiseksi kalkittuja taloja, joita ympäröivät appelsiini- ja sitruunatarhat ja eukalyptuspuulehdot ja jatka sitten matkaa tutustumaan luontoon Barrancos dos Pisoesissa.Matkan varrella pysähdytään useita kertoja ikuistamaan unohtumattomia maisemia ja ihailemaan taivasta, joka vaihtaa väriä auringon laskiessa. Hyppää takaisin nelivedon kyytiin, ja suuntaamme pimeyden langetessa kohti paikallista ravintolaa nauttimaan herkullisesta portugalilaisesta ateriasta, joka kruunaa illan.

Ilmainen peruutus
Kieli:

de, en, fr, pt 

OPHELIA DOLPHINS & CAVES
Retket

OPHELIA DOLPHINS & CAVES

Seeing dolphins in their natural habitat is one of life's special experiences. Observe these fascinating and friendly creatures on this cruise down Portugal's sunny, south coast. Welcomed aboard by the crew, you'll set sail from Portimao harbour. Passing caves, coves and beaches, your knowledgeable skipper knows just where to head. Both bottlenose and common dolphins call this place home and they just love to show off. A captivating Algarve experience.

Ilmainen peruutus
Kieli:

en, pt 

Esittelyssä Algarve

Portugalin eteläisimmällä alueella on pitkä rantaviiva Atlantin valtamerelle. Algarven viehätysvoimaan kuuluvat sen näyttävät rantakalliot, kauniit rannat ja kumpuileva sisämaa, jossa on manteli- ja appelsiinitarhoja. Algarvessa on paljon nähtävää ja koettavaa, joten tässä on muutamia parhaita vinkkejämme Etelä-Portugalin lomallesi.

Algarven kuusi parasta aktiviteettia ja retkeä

1. Rentoudu rannikolla

Algarvessa on valinnanvaraa suojaisista lahdista surffaukseen sopiviin rantoihin. Monien mielestä kaunein ranta on Praia de Marinha, jonka edustan vesi on yhtenä hetkenä turkoosia ja seuraavana smaragdinvihreää, ja jota reunustavat luolat ja 50 metriä korkeat kalliot. Rannikolla voi toki tehdä muutakin kuin ottaa aurinkoa. Varaa retki ja hyppää maastoauton tai minibussin kyytiin ja ihaile Costa Vicentinaa tai Cape St Vincentiä, Manner-Euroopan eteläisintä pistettä.

2. Kiertele Farossa

Algarven pääkaupunki Faro on erinomainen päiväretkikohde, ja se sisältää joitakin alueen ehdottomia nähtävyyksiä. Kaupungin arkkitehtuurissa näkyy täällä keskiajalla hallinneiden maurien vaikutus. Vanhaa kaupunkia ja sen muinaisia muureja, 500 vuotta vanhaa Faron katedraalia ja elokuvissakin nähtäviä mukulakivikujia ei kannata jättää väliin.

3. Surffaa Lagosissa, Sagresissa ja Tavirassa

Lagosin, Sagresin ja Taviran rannoilla on ihanteelliset surffausolosuhteet, ja ne ovatkin täynnä surffikouluja ja välinevuokraamoja. Jos haluat yhdistää surffaukseen myös hieman nähtävyyksien katselua, kannattaa vierailla Lagosin ja Sagresin kaupungeissa. Lagosin historiallinen keskusta on täynnä mukulakivikatuja ja kirkkoja. Sagresissa puolestaan kannattaa tutustua jyrkänteen päällä sijaitsevaan linnoitukseen ja kalastajasatamaan.

4. Vieraile Andalusiassa

Sijaintinsa ansiosta Algarvesta on helppo vierailla naapurimaassa Espanjassa ja tutustua Andalusiaan. Sevillaan on vain kahden tunnin ajomatka, ja se on täynnä maailmankuuluja nähtävyyksiä. Näkemisen arvoisia paikkoja ovat muun muassa Plaza de España ja katedraali Giralda-tornineen sekä entinen juutalaiskortteli Santa Cruz. Huelvan kaupungissa sen sijaan perinteiset tapas-baarit ja klassiset kirkot odottavat sinua valmiina.

5. Maista paikallista ruokaa

Jos olet herkkusuu, lähde kulinaariselle kierrokselle Algarveen ja hemmottele makunystyröitäsi portugalilaisilla mauilla. Aloita päiväsi makeilla pastéis de nata -leivonnaisilla ja portugalilaisella kahvilla - paahto on täällä aivan omaa luokkaansa. Suuntaa lounaalle johonkin sataman liepeillä olevista aidoista kalaravintoloista maistamaan päivän saalista. Jos taas haluat jotain hieman erilaista, suuntaa Alvorin osteriviljelmälle, jossa näet miten osterit kerätään, ennen kuin pääset maistamaan niitä suoraan merestä.

6. Suuntaa Monchiquen vuoristoon

Yksi Algarven parhaista sisämaaretkistä suuntautuu Monchiquen vuoristoon, joka on täynnä niin maalaismaisia kuin hienostuneitakin kyliä. Pakollinen vierailukohde on Silves, joka on kuuluisa appelsiineistaan ja kukkulalla sijaitsevasta maurilaislinnoituksestaan, joka oli ennen alueen pääkaupunki. Monchiquen kaupunki, joka on täynnä mukulakivikujia ja valkoiseksi kalkittuja kirkkoja, ja Caldas de Monchiquen rento kylpyläkaupunki ovat myös vierailun arvoisia. Nähdäksesi Algarven maaseudulle avautuvat panoraamamaisemat, suuntaa Foia-vuoren huipulle.