Maa
Meksiko
Tulumin palmujen reunustaman valkean hiekkarannan sanotaan usein olevan yksi maailman hienoimmista rannoista. Ranta ei kuitenkaan ole tiheään asuttu, vaan siellä on rento ja rauhallinen tunnelma. Hiukan etäämmällä, kallion reunalla, sijaitsee mayakaupunki Tulum.
Tulumin rannalla on aivan erilainen tunnelma kuin huomattavasti vilkkaammassa Playa del Carmenissa, joka sijaitsee noin 60 kilometriä pohjoiseen. Tahti on rennompaa, ja alueella onkin paljon reppureissaajia nauttimassa huojuvien palmujen reunustamista, upeista hienohiekkaisista rannoista. Rannan tuntumassa on muutamia ravintoloita, ja lisää löytyy pienestä Tulumin kaupungista, joka on vain pienen matkan päässä sisämaahan päin.
Meksikon Tulum on täydellinen lomakohde tutustua mayakulttuuriin lähemmin. Korkealla rannan yllä kohoaa muurien ympäröimä Tulúmin mayakaupunki, jossa sijaitsevat mm. El Castillon rauniot. Viisi metriä paksun muurin sisäpuolelta löytyvät kaivaukset joilla voit kävellä ja tutustua temppeliin ja sen freskoihin, veistoksiin ja reliefeihin.
Mayarivieran lähellä on eräitä maailman parhaista snorklauspaikoista. Aivan rannikon tuntumassa on The Great Mayan Reef, yksi maailman pisimmistä koralliriutoista. Jopa aloittelevat snorklaajat pystyvät nauttimaan täysin siemauksin jo puolenkin päivän snorklauksesta ihastellen pintavesissä viihtyviä merikilpikonnia, papukaijakaloja ja muita värikkäitä koralliriutan eliöitä.
Voit myös lähteä mukaan järjestetyille snorkalusretkille sisämaassa sijaitseviin cenoteihin. Cenotet ovat maanalaisia, osin makean veden täyttämiä, syöpymällä syntyneitä maljamaisia kuoppia, joissa voi uida ja ihailla tippukivimuodostelmia keinovalossa.
Kulttuurinnälkäisille on myös tarjolla ainutlaatuisia retkiä. Juuri tällä alueella mayojen korkeakulttuuri kukoisti aina espanjalaisten saapumiseen vuonna 1520 asti. Opastetut retkemme vievät sinut temppelikaupunkeihin kuten Tulumiin, Cobaan, Kohunlichiin ja Chichen Itzaan.
Kesä- ja talvikaudella lennät Tulumin lomalle reittilennoin, tarjolla on useita eri lentovaihtoehtoja.
Jos matkustat Meksikoon talvikaudella, voit viettää koko lomasi Tulumissa. Tai yhdistää lomaasi jonkin muun lomakohteistamme Meksikon Mayarivieralla
Matkamme Meksikoon toteutetaan reittilennoin, ja tarjolla useita eri lentovaihtoehtoja.
Lentoaika riippuu valitsemistasi lennoista, ja varausvaiheessa näet, mitä lentoja on saatavilla.
Matka Cancún International Airport (CUN) -lentokentältä kestää noin 2 t 15 min.Varausvaiheessa näet saatavilla olevat kuljetusvaihtoehdot. Voit varata kuljetukset myös kirjautumalla myTUI-tilillesi, kun olet tehnyt varauksen.
Hienohiekkaisia, matalia hiekkarantoja.
Jos asut keskustassa, on rannoille matkaa noin 5 km. Rannoille pääset bussilla tai vaikka pyörällä. Rantoja on sekä yksityisiä että yleisiä, joten ota rannasta selvää etukäteen, jos aiot pyöräillä. Ranta-alue on kaikkiaan noin 8 km pitkä.
Merivirtausten vuoksi saattaa tiettyinä vuodenaikoina esiintyä levää ja vesiheinää ja vesi saattaa näyttää samealta.
Meriruoho ja merilevä Merivirroista johtuen rannalla saattaa esiintyä suuriakin määriä merilevää ja meriruohoa, jolloin vesi saattaa olla myös sameaa. Rannat saatetaan joutua sulkemaan ajoittain päivisin merilevän poistamiseksi. Tilanne on riippuvainen sääolosuhteista ja näin ollen vaikeasti ennakoitavissa.
Snorklaus, varjoliito, syvänmerenkalastus ja sukellus ovat mahdollista monessa paikassa.
Alueella on useita golfkenttiä. Green fee -hinnat vaihtelevat vuorokauden aikojen mukaan.
Green feet noin 120–300 e. Playacar Spa & Golfclub (18-reikäinen), Moon Palace Spa & Golfclub (18-reikäinen), Riviera Cancún (18-reikäinen).
Rannat ovat matalia ja sopivat hyvin lapsille. Tulumin keskustassa on helppo liikkua lastenvaunujen kanssa. Valo-ohjattuja risteyksiä on paljon.
Keskustassa on paljon ravintoloita ja baareja. Rannan tuntumassa on muutamia baareja, jotka ovat avoinna päivisin.
Kaupassa: 1 litran vesipullo n. 0,70 e, virvoitusjuoma (33 cl) n. 0,50 e. Ravintolassa: Olut (50 cl) n. 2 e, kevyt lounas n. 6 e, kevyt päivällinen n. 12 e.
Vakituisia asukkaita n. 20 600.
Keskusta on maastoltaan suhteellisen tasaista. Pyörätuolilla liikkuminen on helppoa. Rannoille on vaikeampaa päästä pyörätuolin kanssa, paras vaihtoehto on Playa Paraison ranta, jonne johtaa pienehkö tie.
Kaikilta hotellisivuiltamme löydät tietoa hotellin palveluista ja huoneista kohdasta ”Tietoa hotellista”. Mikäli hotellissa on liikuntaesteisille soveltuvia huoneita, löydät sieltä myös lisätietoja näistä huoneista.
Kaikilta matkustajilta peritään turistivero eli Visitax, joka on noin 16 USD/henkilö, huolimatta oleskelun kestosta. Maksu tulee suorittaa ennen matkaa, saavuttaessa tai matkan aikana www.visitax.gob.mx -sivustolla luottokortilla (Visa, Mastercard tai American Express). Kun maksu on suoritettu, saat QR-koodin, joka sinun tulee esittää maasta poistuttaessa joko tulostettuna paperille tai digitaalisena älypuhelimestasi.
Mayarivieran kaikissa hotelleissa peritään lakisääteinen ympäristömaksu (Environmental Sanitation Fee), joka on suuruudeltaan n. 4 USD/vuorokausi/hotellihuone. Ympäristömaksu maksetaan suoraan hotellille sisäänkirjautumisen yhteydessä.
Osa huoneista on varattavissa useammalle hengelle, esim. kahden hengen hotellihuone kolmelle. Meksikossa ei jokaiselle taata omaa vuodetta. Huoneissa on useimmiten yksi tai kaksi vuodetta, jotka jaetaan matkustajien kesken, eikä erillisiä lisävuoteita ole.
Meksikon peso (MXN).
US-dollarit (USD) hyväksytään maksuvälineenä monessa, mutta ei kaikissa paikoissa.
Rahanvaihtotoimistot ovat avoinna joka päivä klo 10.00–22.00, pankit ma–pe klo 9.00–16.00.
Luottokortit hyväksytään yleisesti maksuvälineenä, erityisesti VISA, MasterCard ja American Express. Hinnat ilmoitetaan pesoissa ja dollareissa, mutta veloitetaan korttimaksuissa usein pesoina. Pankkiautomaatteja on.
Lisätietoja valuutasta ja vaihtokursseista saat pankeista ja rahanvaihtokonttoreista.
Paikan päällä varatut retket maksetaan Visalla/Mastercardilla tai Meksikon pesoilla (USD ei käy valuuttana).
Internetyhteys ovat usein hitaampi kuin mihin olemme tottuneet kotona. Sekä lyhyehköt että muutaman tunnin pituiset katkot ovat tavallisia. Monissa hotelleissa ei ole sallittua käyttää VPN- tai vastaavaa yhteyttä, ja niissä on tämäntyyppinen liikenne estetty.
Meksiko on ottanut tammikuussa 2023 käyttöön uuden tiukan tupakkalain, joka kieltää tupakoinnin kaikilla julkisilla paikoilla, mukaan lukien puistot, rannat, parvekkeet ja terassit jne. Hotelleissa on määritelty erityiset alueet/tupakointipaikat, joilla tupakointi on sallittu.
Meksikossa on laitonta myydä sähkötupakoita tai mitään sähkötupakka tarvikkeita. Sähkötupakkaa ei myöskään saa viedä mukanaan Meksikoon.
Nuorekas ilta- ja yöelämä on kiihkeimmillään maalis- ja huhtikuussa, kun monet nuoret USA:sta tulevat viettämään "spring breakia" ja juhlivat vuorokauden ympäri.
Juomarahan jättäminen eli tippaus on yleistä Meksikossa. Myös All Inclusive -hotellissa on yleensä tapana jättää tippiä.
Akumalista Cancunin lentokentälle n. 110 km, Playa del Carmeniin n. 60 km.
Taksi Akumaliin, n. 13 e.
Paikallisen minibussin eli ns. collectivon kyyti maksaa Playa del Carmeniin ja Tulúmiin noin 2 e. Cancúniin matkustettaessa pitää vaihtaa bussia Playa del Carmenissa ja matka siitä eteen päin maksaa n. 2 e.
Pyöräily on hyvä tapa liikkua Tulumissa.
Katso täältä parhaat tarjouksemme. Löydä juuri sinulle sopiva loma ja hae inspiraatiota lomallesi aktiviteeteista ja elämyksistä.