Inspiration
Ensimmäinen etelänmatka jää muistoihin

Ensimmäinen etelänmatka jää muistoihin

2017-07-15

Ensimmäinen etelänmatka on unohtumaton elämys, lähtipä matkaan minkä ikäisenä tahansa. Kolme ensikertalaista kertoo kokemuksistaan.

Läskisoosia Marokossa

Pietari  teki ensimmäisen etelänmatkansa 7-vuotiaana yhdessä mumminsa ja pappansa kanssa. Elettiin vuotta 1986 ja matkakohteena oli Marokon Agadir. Mukaan Pietari sai luvan ottaa ystävänsä Timon.

– Isovanhemmille tuli varmaan yllätyksenä, miten villi parivaljakko me olimme, Pietari naureskelee.

Villikot peuhasivat hotellin uima-altaalla ja omivat jalkapallokentäkseen hotellin päädyssä sijaitsevan kääntöpaikan.

– Siihen tuli joka päivä mandariinikauppias polkupyörällään. Yhtenä päivänä pallomme oli tyhjentynyt. Olimme saaneet mummilta kaksi dirhamia käyttörahaa ja pyysimme kauppiasta pumppaamaan pyöränpumpulla palloon lisää ilmaa. Palkkioksi lupasimme dirhamin.

– Mies yritti, mutta lopputuloksena oli entistä tyhjempi pallo. Harmistuimme aika lailla, kunnes mies lupasi, että jos saa toisen dirhamin, hän korjaa tilanteen ja pumppaa pallon täyteen. No, eihän siitä mitään tullut. Kauppias pötki pakoon rahoinemme, ja meille jäi tyhjä pallo.

Muut muistot liittyvät Agadirin basaareihin ja marokkolaiseen ruokaan. Eksoottisten basaarien tuoksut, kaupankäynti ja erityisesti nahkatuotteet kiinnostivat siinä määrin, että nahkavyö oli saatava.

– Käytin sitä vaaleanruskeaa vyötä koko loman, myös sortsien ja t-paidan päällä, Pietari muistelee.

Sen sijaan ruuasta uhkasi matkalla tulla ongelma. Marokkolaisen ruokakulttuurin etniset antimet eivät maistuneet pojille, eikä hampurilaispaikkojakaan vielä 1980-luvun alun Agadirissa ollut. Neuvokas mummi tiesi kuitenkin mitä tehdä.

– Meillä oli huoneisto, jossa oli myös jonkunlainen keittiö. Mummi kokkaili meille siellä erinomaista läskisoosia. Sen voimalla jaksoimme uida ja potkia palloa koko loman.

Hiekkarannalta possujuhliin

Marja-Liisa lähti 26-vuotiaana ensimmäiselle etelänmatkalleen Mallorcalle ystävättärensä kanssa. Oli kesäkuu vuonna 1972.

– Edelleen muistan, miten kuuma ilma suorastaan leyhähti vastaan, kun astuimme lentokoneesta ulos. Ihmettelimme myös kukkaloistoa, etenkin fuksianpunaisia bougainvilleoita.

Marja-Liisa asui ystävättärensä kanssa hostellissa, jonka jokaisessa huoneessa oli omat wc:t mutta pesutilat olivat yhteiset muiden asukkaiden kanssa. Rannalle oli useita kilometrejä matkaa, eikä majapaikassa ollut uima-allasta.

Naiset matkustivat vuoroin Palma Novan ja Illetasin ihanille hiekkarannoille paikallisbussilla, jossa ei ilmastoinnista ollut tietoakaan. Tämä ei vähentänyt yhtään iloa siitä, että kaksikko oli päässyt ulkomaille.

Tuttavapariskuntansa kanssa naiset vuokrasivat auton ja sattumalta löysivät tiensä pieneen maalaiskylään.

– Nälkä oli jo melkoinen, kun löysimme vihdoin ravintolan. Siellä valmistettu paella – elämäni ensimmäinen – maistui taivaalliselta, Marja-Liisa muistelee.

Tuohon aikaan ruskettuminen oli erityisen tärkeätä. Marja-Liisan ystävätär oli kuullut, että pähkinäöljyä ihoon sivelemällä väriä saa pintaan entistä tehokkaammin. Suojakertoimista ei tuolloin tiedetty tuon taivaallista, ja niinhän siinä kävi, että kaulan ja rinnan alueelta iho paloi aivan rakkuloille.

– Ravintolassa tarjoilija näki tilanteen, toi pumpulitupon sekä kahvikupillisen etikkaa ja neuvoi töpöttelemään sitä palaneisiin kohtiin. En enää muista, oliko niksistä mitään apua, Marja-Liisa hymyilee.

Yhtenä iltana naiset lähtivät Son Amarin kartanoon, jossa tuolloin järjestettiin suuria possujuhlia ja grillattiin pitkissä vartaissa kokonaisia porsaita sekä kanoja. Valmiit annokset tuotiin pöytiin, joiden ääressä oli satoja ihmisiä.

Ohjelmaan kuului, että tarjoilijat kaatoivat kaikille sangriaa suoraan kannusta suuhun. Tästä tilanteesta otettiin myös kuvia, joista jokainen sai ostaa omansa jälkikäteen.

– Tuosta matkasta kaikki alkoi. Kävimme ystävättäreni tai mieheni kanssa etelässä aluksi kerran, sitten kahdesti vuodessa. Nykyisin saatamme käydä mieheni kanssa viisikin kertaa vuodessa jossakin lämpimässä.

Turkki hurmasi Tarjan

Lieksan ja Joensuun maisemissa lapsuutensa viettänyt Tarja aloitti ulkomaanmatkailun vasta aikuisena.

1960- ja 1970-luvulla ei Pohjois-Karjalasta vielä noin vain lähdetty ulkomaille, mutta 1980-luvulla seikkailunhaluinen nuori nainen alkoi järjestelmällisesti tutustua maailmaan Suomen rajojen ulkopuolellakin.

Ensimmäisen etelänmatkansa Tarja teki 1980-luvun lopussa silloisen puolisonsa ja tuttavapariskunnan kanssa Turkkiin, Kusadasin lomakaupunkiin.

– Päivisin lepäilimme rannalla tai kiertelimme kaupungilla shoppailemassa. Turkkilaiseen tapaan missään ei näkynyt hintoja ja tinkiminen oli välillä kovaa työtä. Siinä tuli juotua useampikin kupponen teetä kauppiaan kanssa ennen kuin siihen aikaan tyypilliset Turkin tuliaiset eli nahkatakit oli soviteltu ja hinnat tingitty kaikille sopiviksi.

Eräässä nahkatuotteita myyvässä liikkeessä matkalaisia kohtasi yllätys. Tiskin takana palveli turkkilaissyntyinen mies, joka oli sittemmin muuttanut Suomeen ja mennyt täällä naimisiin.

– Miehen lempinimi oli Alttu , mutta oikeaa nimeä en enää muista, Tarja kertoo.

– Hän kertoi tulleensa Suomesta kesätöihin Turkkiin ja lähtevänsä taas syksyllä Suomeen perheensä luo. Samanlaisella kesätyöreissulla oli niin ikään miehen Suomessa asuva veli, jonka koruliikkeessä kävimme myös ostoksilla.

Ystävällinen nahkakauppias lähti jopa pariskuntien kanssa yhtenä iltana ulos esittelemään kaupunkia.

– Hän vei meidät pienehköön paikallisten suosimaan ruokapaikkaan. Ruokalistoja ei ollut, mutta Alttu jutteli tarjoilijan kanssa. Hetken kuluttua saimme eteemme maailman parhaat aidot turkkilaiset kebabit, Tarja muistelee.

Turkki-kärpänen puraisi Tarjaa Kusadasin-matkalla siinä määrin, että seuraavana kesänä sinne oli päästävä taas, tällä kertaa Marmarikseen.

 

TEKSTI: PAULA RISTIMÄKI /Otavamedia