Inspiration
Lomaromanssi jää muistoihin

Lomaromanssi jää muistoihin

2017-11-15

Kuuma aurinko, tumma yö, eksoottinen ympäristö ja seikkailumieli – tällä reseptillä on syntynyt monta hauskaa ja herkkää rakkaustarinaa lomamatkoilla maailman eri puolilla. Miltä tuntuu, kun lomaromanssi osuu omalle kohdalle?

Hyvän mielen muistoja

Olin lomalla Thaimaassa ja matkasin bussissa maan pohjoisosassa sijaitsevaan Chiang Maihin, kun tapasin bussissa mukavan oloisen miehen, saksalaisen geologin, jolla oli varsin pohjoismaalainen nimi, Sven. Komea saksalainen osoittautui hyväksi lomaseuraksi. Bussimatka sujui joutuisasti – samaten kuin sitä seuranneet päivät, jolloin liikuimme yhdessä käytännöllisesti katsoen koko ajan.

Ne olivat hienoja päiviä. Maisemat olivat upeita, ilma lämmin ja lähellä mukava mies. Vuokrasimme muun muassa mopon ja teimme hilpeitä retkiä lähitienoille. Mieleen ovat jääneet myös suloiset norsut, joita näimme eräällä farmilla.

Tarina päättyi niin kuin varmaan moni muukin samanlainen lomaromanssi: tuli aika jatkaa omia teitä. Sven saatteli minut matkaan ja istui sitkeästi odottamassa kanssani bussia, joka oli tuntitolkulla myöhässä. Kummallekin oli kuitenkin itsestään selvää, että tämä juttu oli tässä – emme vaihtaneet edes sähköpostiosoitteita.

Olin itse asiassa jo unohtanut koko miehen, mutta törmäsin vähän aikaa sitten valokuvaan, jossa tämä torkkui aurinkotuolilla. Ei hullumman näköinen kaveri! Nykyään lomailen kuitenkin mieluiten oman rakkaan avomieheni kanssa.

Maija, 31

Lomaromanssi Roomassa

Reissasimme opiskelijaystäväni kanssa Italiassa ja tapasimme Rooman espanjalaisilla portailla kaksi miestä, Gianlucan ja Andrean. Lähdimme porukalla baarikierrokselle, ja ystävystyin tummankomean Gianlucan kanssa. Vaihdoimme sähköpostiosoitteita, mutta osoite hävisi jo ennen kotimatkaa.

Puolen vuoden päästä sain kuitenkin meiliä: Gianluca kyseli kuulumisia. Yhteydenpito jatkui, ja kun parin vuoden kuluttua olimme ystäväni kanssa jälleen reissussa, sovimme treffit miesten kanssa Roomaan. Lentoa edeltävänä iltana kännykkäni piippasi: Gianluca varmisteli tapaamistamme. Jännitys tulvahti sydämeeni – mitähän tästä tulee?

Ilta oli unohtumaton. Söimme pienessä kalaravintolassa Rooman sydämessä ja vaihdoimme Gianlucan kanssa paljon hymyjä. Diskolaivalla Tevere-joen rannalla mies puristi minua sylissään lämpimässä yössä sanoen: ”Nyt olen viimeinkin onnellinen.” Olin umpirakastunut.

Kun Andrea eräänä iltana järjesti tunnelmalliset puutarhajuhlat, istuimme Gianlucan kanssa koko illan toisiamme kädestä pitäen. Kotimatkan lähestyessä vannoimme, että tapaamme uudestaan. Näin kävikin, mies tuli käymään luonani ja vietimme ihanan viikonlopun.

Sovimme, että tulen seuraavaksi hänen luokseen Roomaan. Matkasta tuli fiasko. Gianluca selitti tarinan äidistään, joka oli muuttanut väliaikaisesti asumaan hänen kanssaan, joten en voisikaan tulla hänen luokseen. Olin kiukkuinen. Illalla kävimme syömässä ja yöksi Gianluca paineli kotiinsa, minä hotelliin. Seuraavina päivinä näin Gianlucaa vain lyhyesti kahvilassa. Tarinat äidistä ja asumisjärjestelyistä muuttuivat yhä kummallisemmiksi.

Aloin haistaa palaneen käryä – mahtoiko kyse edes olla äidistä? Vai oliko jossain tyttöystävä tai peräti vaimo? Pian en kyennyt pidättelemään kyyneleitäkään. Olin uskonut, että tämä voisi olla elämäni rakkaus ja tässä sitä oltiin! Kun olin palannut kotiin, Gianluca yritti vielä ottaa yhteyttä. Mies pahoitteli käytöstään ja kertoi nykyisen tyttöystävänsä painostavan häntä naimisiin. Vastasin tylysti, etten enää halua olla hänen kanssaan missään tekemisissä.

Jälkikäteen jo hiukan naurattaa, mutta Italian romanttisissa maisemissa, nuorena ja rakastuneena tunteet roihusivat kuumana niin vihassa kuin rakkaudessakin!

Anne-Mari, 32

Koko suku yhdellä iskulla

Se tuntui ainutlaatuiselta, mutta taitaa olla tuttu lomaromanssitarina: olimme sisareni kanssa 1980-luvulla lomamatkalla Korfun saarella, pienessä rantakylässä. Olin 17, siskoni muutaman vuoden vanhempi.

Yhtenä iltana vastaan käveli Alexios kavereineen, ja se oli siinä. Loppuloman – enää muutama päivä – olimme erottamattomat. Viimeinen ilta rantahietikolla oli täynnä haaveita yhteisestä tulevaisuudesta. Alkuun kirjeet vaihtuivat tiiviisti, mutta harvenivat vähitellen. Alexios ei osannut kovin hyvin englantia, joten tunteita oli vaikeampi jakaa kirjoittamalla.

Seuraavana kesänä lähdimme kaveriporukalla reilaamaan. Minun toiveestani yhtenä pysähdyspaikkana oli Korfu. Edelliskesästä tutut rannat toivat tunteet taas pintaan. Alexiosta ei kuitenkaan näkynyt. Sain kaverit ylipuhuttua kävelyretkelle miehen kotikylään. Kapusimme pari kilometriä jyrkkää kinttupolkua ylös vuorenrinnettä, ja hikisen iltapäivän päätteeksi päädyimme pikkuruiseen kylään.

Kysyimme Alexiosta paikallisilta. Meidät istutettiin kylän ainoaan kuppilaan, ja hiljalleen paikalle kertyi tai haettiin yksitellen joukko Alexioksen sukulaisia: setä, eno, serkku…Kielivaikeuksista huolimatta ymmärsimme, että Alexios oli parhaillaan armeijan leivissä suorittamassa kahden vuoden pakollista asevelvollisuutta. Sukulaiset ja kylänmiehet olivat kuitenkin ylpeitä kylän oman pojan edelliskesän heilasta ja kaukaa tulleista suomalaistytöistä.

Pöytä täyttyi ouzosta ja retsinasta, papat tapailivat zorbas-askelia, ja ilta jatkui pitkään. Täytyy myöntää, että muistan nuo spontaanit juhlat paremmin kuin hurmaavan Alexioksen!

Tiina, 45

TEKSTI: PAULA RISTIMÄKI / Otavamedia