Maa
Kreikka
Aharavin ja Rodan kylät ovat kasvaneet pitkän, hienon ja lapsiystävällisen hiekka-/pikkukivirannan ympärille. Ympäristö on luonnonkaunista ja katujen varsilla on ravintoloita, pikkukauppoja ja iltaelämää.
Aharavi sijaitsee Korfun pohjoisrannikolla Kreikassa, noin 40 km Korfun kaupungista luoteeseen. Kylän läntinen osa on nimeltään Roda ja sillä on oma keskustansa, mutta nykyisin Aharavi ja Roda ovat kasvaneet yhteen. Pieni huoneistohotelli Amorossa sijaitsee lähempänä Rodaa. Aikuisille tarkoitettu Restia Suites taas sijaitsee hieman kauempana Aharavista itäänpäin.
Aharavin matkat mahdollistavat asumisen lähellä rantaa ja sen terasseja ja rantabaareja. Pääkadulla on useita trendikkäitä ravintoloita ja pikkukauppoja, sekä pari pienempää yökerhoa.
Aharavin ympäristössä on vaelluspolkuja, joihin voit tutustua omin päin. Tuoksuvat pinjametsät, oliivilehdot ja kukkivat pensaat sulostuttavat kumpuilevaa maisemaa lähes kaikkialla. Suosittelemme käymään myös maalauksellisessa Perithian kylässä mukulakivikujineen ja Pantokratorvuorella. Vuoren huipulla on näköalapaikka.
Korfu kuuluu Kreikan mantereen länsipuolisiin Jooniansaariin. Italian vaikutteet tekevät Korfusta erityisen viehättävän. Italialaisia ravintoloita on paljon ja talojen julkisivut on rapattu pehmein pastellisävyin.
Hienoja rantoja on Korfun joka puolella. Saaren länsipuolella sijaitsevat useimmat hiekkarannoista ja itäpuolella rannat ovat enimmäkseen pikkukivirantoja. Kaikkein hienoimmat rannat ovat usein hiukan syrjässä, mutta vuokra-autolla tai paikallisbussilla niillekin pääsee helposti.
Aharavin matkalla suosittelemme käyntiä myös Korfun kaupungissa. Maailmanperintölistalle nostetussa vanhassa kaupungissa kapeita kujia reunustavat venetsialaiset aatelispalatsit. Spianada-aukiolla on ruohokenttä kriketinpeluuta varten ja Listonin terassin kahvilat ja arkadit tuovat mieleen Pariisin. Kujien tunnelmaa täydentävät tyylikkäät ostospaikat ja vilkas iltaelämä.
Jotta Aharavin matkasi olisi mahdollisimman onnistunut, suosittelemme varaamaan retkiä ja aktiviteetteja laajasta valikoimastamme. Tutustu ja varaa elämyksiä Korfulla.
Esimerkiksi:
Matkamme Aharaviin sisältävät reittilennot. Varaa etukäteen taksikuljetus lentokentältä hotellillesi myTUI-sivun kautta. Tavoitat meidät lomasi aikana ympäri vuorokauden TUI-sovelluksella, tekstiviestitse tai puhelimitse.
Tältä sivulta löydät matkat, jotka sisältävät lennon ja hotellimajoituksen.
Enemmän Aharavin hotelleja löydät Pelkkä hotelli -sivulta »
Suora lento Helsingistä Korfulle n. 3 t 30 min.
Kohteeseen on tarjolla useita eri lentovaihtoehtoja. Lentoajan näet varausvaiheessa.
Matka Korfun lentokentältä (CFU) lähimmälle hotellille kestää noin 2 t 10 min. Varausvaiheessa näet saatavilla olevat kuljetusvaihtoehdot. Voit varata kuljetukset myös matkan varaamisen jälkeen kirjautumalla sisään myTUI-tilillesi.
Aharavin ranta on kapea pikkukiviranta. Almyroksen hiekkaranta sijaitsee Aharavin itälaidalla.
Aharavissa voit harrastaa vesiurheilua, sukellusta ja pyöräilyä (polkupyöriä vuokrataan).
Korfun 18-reikäinen golfkenttä sijaitsee noin 30 min automatkan päässä Gouviasta. Greenfee n. 100 e, mailojen ja golfkärryjen vuokra n. 8 e.
Ratsastusta voi harrastaa Markin & Sallyn talleilla, luonnonkauniilla Ano Korakianan alueella, n. 45 e.
Hydropolis-vesipuisto hotelli Gelina Villagen yhteydessä.
Korfulla järjestetään useita festivaaleja ja karnevaaleja kesäkuukausina, erityisesti elokuussa.
Vuokraa auto Aharavin lomallesi kätevästi kauttamme yhdeksi tai useammaksi päiväksi. Lue lisää autonvuokrauksesta Korfulla »
Aharavi on rauhallinen perhelomakohde lukuun ottamatta elokuuta, jolloin ilta- ja yöelämä ovat vilkkaimmillaan. Ranta on pitkä ja melko matala. Alueella on useita yleisiä uima-altaita. Aharavi on maastoltaan suhteellisen tasaista.
Aharavissa on useita ravintoloita ja baareja.
Kylässä on myös muutama disko. Iltaelämä on vilkkainta elokuussa. Bouzoukiklubeja Rodassa, n. 2 km Aharavista. Elokuussa järjestetään yleensä konsertteja.
Aharavin pääkadulla on joitakin pikkuputiikkeja, joissa myydään vaatteita, koruja, kenkiä ja matkamuistoja. Yksi ruokakauppa ja torikauppiaita, joilta voit ostaa tuoreita hedelmiä ja vihanneksia.
Paremmat ostosmahdollisuudet ovat Korfun kaupungissa.
Kaupassa: 1 l vesipullo n. 0,40 e, virvoitusjuoma (33 cl) n. 1 e.
Ravintolassa: Olut (50 cl) n. 2,20 e, kevyt lounas n. 8 e, kevyt päivällinen n. 21 e.
Aharavissa on vakituisia asukkaita n. 800–900.
Ilmastoveroa (Climate Crisis Resilience Charge) peritään n. 1,50–15 e/huone tai huoneisto/yö, hotellin virallisesta luokituksesta ja hotellivierailun pituudesta ja ajankohdasta riippuen. Vero maksetaan suoraan hotellille.
Ranta on pitkä ja varsin matala, rannalle ei kuitenkaan ole luiskia. Aharavi on maastoltaan suhteellisen tasaista.
Kaikilta hotellisivuiltamme löydät tietoa hotellin palveluista ja huoneista kohdasta ”Tietoa hotellista”. Mikäli hotellissa on liikuntaesteisille soveltuvia huoneita, löydät sieltä myös lisätietoja näistä huoneista.
Tavoitat meidät lomasi aikana ympäri vuorokauden TUI-sovelluksella, tekstiviestitse tai puhelimitse.
Euro (EUR).
Pankit ja valuutanvaihtopisteet ovat avoinna klo 9.00–14.00. Aharavissa on useita pankkiautomaatteja.
Luottokortit hyväksytään osassa ravintoloita ja suuremmissa supermarketeissa.
Ajoittain Korfulla saattaa olla paljon hyttysiä.
Lentokentältä ja Korfun kaupungista Aharaviin n. 44 km. Aharavista Agios Spiridoniin n. 5 km, Kassiopiin n. 12 km ja Sidariin n. 15 km.
Paikallisbusseja Aharavista Korfun kaupunkiin useita kertoja päivässä, n. 3 e. Busseja myös lähikyliin, esim. Kassiopiin ja Sidariin. Taksi Korfun kaupunkiin n. 50 e.
Katso täältä parhaat tarjouksemme. Löydä juuri sinulle sopiva loma ja hae inspiraatiota lomallesi aktiviteeteista ja elämyksistä.