Matkat Rodoksen kaupunki
Suositut hotellit kohteessa Rodoksen kaupunki
Rodoksen kaupunki – matkat monipuoliseen kohteeseen, jossa pääset nauttimaan kaupunkielämästä, toreista, kahvilapöydistä, ostoskaduista, iltaelämästä ja mielenkiintoisista ravintoloista. Kaupungissa on myös tunnelmallinen vanha kaupunginosa ja koko kaupunkia ympäröi kaksi pitkää uimarantaa.
Rodoksen kaupunki on samalla sekä vanha että uusi. Vanha kaupunki on yksi Euroopan autenttisimmista keskiaikaisista alueista kivettyine kujineen, kaupunginmuureineen, romanttisine ravintoloineen ja 1400-luvun ritarilinnoituksineen. Kaupungin muiden osien seuratessa aikaansa merkkiliikkeineen, espressokahviloineen ja muodikkaine loungebaareineen.
Kulttuuria, ravintoloita ja iltaelämää
Kulttuurista kiinnostuneille matkat Rodoksen kaupunkiin tarjoavat museoita, konsertteja ja gallerioita. Uudet pienet ravintolat julkaisevat toinen toistaan mielenkiintoisempia ruokalistoja, jotka perustuvat niin kreikkalaiseen kuin kansainväliseen keittiöön. Ja iltavirkuille on runsaasti musiikkibaareja ja klubeja.
Mielenkiintoisia retkiä
Ota kaikki irti lomastasi tekemällä suunnitelmia jo etukäteen. Lue lisää retkistämme, aktiviteeteistamme sekä muista elämyksistämme Rodoksella ja varaa ne kätevästi meiltä. Tässä esimerkkejä:
- Saarikierros vuoristokyliin ja viinitiloille
- Kalliokiipeilyä Ladikossa
- Testisukelluis kauniissa merimaisemassa
Tutustu Rodokseen vuokra-autolla
Jotta pääset tutustumaan Rodokseen vaivattomasti, voit vuokrata auton Rodoksen lomallesi yhdeksi tai useammaksi päiväksi jo ennen matkaa kauttamme. Lindoksen valkeaan kaupunkiin on esimerkiksi matkaa n. 50 km. Rodoksen saaren pituus on noin 80 km.
Äkkilähdöt Rodoksen kaupunkiin
Jos etsit edullisia viime hetken matkoja Rodoksen kaupunkiin, tutustu Rodoksen kaupungin äkkilähtöihin ». Huomioithan, että äkkilähtöjä Splitiin ei ole aina tarjolla.
Keskilämpötilat – Rodoksen kaupunki
Parhaat hotellit - Rodoksen kaupunki
Tietoa – Rodoksen kaupunki
Hyvä tietää
Lentoaika
Suora lento Helsingistä Rodokselle 4 t.
Kohteeseen on tarjolla useita eri lentovaihtoehtoja. Lentoajan näet varausvaiheessa.
Matka lentokentältä
Matka Rodoksen (RHO) lentokentältä kestää noin 30 min. Varausvaiheessa näet saatavilla olevat kuljetusvaihtoehdot. Voit varata kuljetukset myös kirjautumalla myTUI-tilillesi, kun olet tehnyt varauksen.
Rannat
Rodoksen kaupungissa on kaksi rantaa – Elli Beach ja Windy Beach, jotka eivät ole erityisen matalia. Windy Beachillä eli Tuulisella rannalla, saaren pohjoiskärjen länsipuolella, ovat aallot usein korkeita. Ranta on soraranta ja pituudeltaan noin kilometrin. Tuulisella rannalla ei ole vesiurheilumahdollisuuksia. Elli Beach on puolestaan n. 500 m pituinen soraranta, jolla on joitain vesiurheilumahdollisuuksia.
Länsirannikolla, muutaman kilometrin päässä Rodoksen kaupungista, sijaitsevalla Ixian rannalla voi harrastaa monipuolisesti vesiurheilua.
Kaupungin itäpuolella sijaitsevassa Falirakin rantalomakohteessa voit harrastaa vesiurheilua ja muita aktiviteetteja rannalla. Kalithean ranta on sekä hiekkaa että kiveä. Tsambika, saaren rannoista suurin ja pisin, sijaitsee n. 35 km Rodoksen kaupungista etelään.
Koe enemmän
Monilla rannoilla mahdollisuus harrastaa vesiurheilulajeja, kuten ajelua vesijetillä, vesihiihtoa ja polkuveneilyä. Laajin vesiurheilutarjonta on Falirakin rannalla.
Rodoksen kaupungissa kulkee minijuna, jolla pääset kierrokselle niin kaupungin omalle akropolikselle (kaupungin korkeimmalle kohdalle) Monte Smithille kuin Rodoksen kaupungin keskiaikaisiin osiin. Vuokraa maastopyörä tai tavallinen pyörä – oiva tapa nähdä saarta.
18-reikäinen golfkenttä sijaitsee itärannikon Afandou Beachissä, n. 30 km päässä Rodoksen kaupungista (itään), hinta n. 25–40 e/päivä, mailojen vuokra n. 20 e/päivä.
Karting n. 24 e/15 kierrosta. Keilaus n. 6 e/kierros. Zefyroksessa on tenniskenttä. Ratsastusta, n. 36 e/tunti.
Autonvuokraus
Vuokraa auto Rodoksen kaupungin lomallesi kätevästi kauttamme yhdeksi tai useammaksi päiväksi.
Lasten kanssa
Kaupungissa on kaksi rantaa, Elli Beach (Ellinranta) ja Windy Beach (Tuulinen ranta), jotka molemmat syvenevät varsin nopeasti. Lisäksi niemenkärjen läntisen puolen Tuulisella rannalla on usein korkeat aallot.
Vanhan kaupungin lähistöllä on suurehko ulkoleikkipaikka, jonka yhteydessä on myös kahvila.
Ellinrannalta löytyy Aquarium.
Minijunalla voit tehdä kierroksen kaupungilla.
Vanhan kaupungin laidalla, lähellä Akandian satamaa, sijaitsee suuri ruokakauppa, josta voit ostaa lastenruokia, vellejä ja vaippoja. Pienemmissä kaupoissa valikoimat ovat suppeat.
Rodoksen kaupungissa osa jalkakäytävistä on varsin kapeita, joten lastenvaunujen kanssa liikkuminen saattaa olla hieman hankalaa.
Ravintolat ja iltaelämä
Sekä Rodoksen vanhassa kaupungissa että uudemmissa kaupunginosissa on runsaasti ravintoloita, kreikkalaisia tavernoita, italialaisia pizza- ja pastaravintoloita, sushi-baareja sekä kala- ja äyriäisravintoloita. Useimmat kalaravintolat sijaitsevat vanhassa kaupungissa.
Rodoksen kaupungin uudemmassa osassa on baarikatu Orfanidi. Täällä on myös kasino ja paljon coctail-baareja ja kahviloita.
Ostokset
Rodoksen kaupungin parhaimmat ostospaikat löytyvät Kypros-aukion ympäriltä. Myynnissä on vaatteita, kenkiä, käsilaukkuja, aurinkolaseja, ja paljon muuta.
Kansainvälisiä vaatekauppoja on useita, mm. Mango, Zara, H&M, Benetton, Bull & Bear ym. Alueella on myös ylellisempiä liikkeitä.
Vanhassa kaupungissa on hyvät ostosmahdollisuudet, lähinnä Sokratous-kadulla ja sen ympäristössä. Täältä voit hankkia nahkatuotteita, koruja ja keramiikkaa, mutta myös täällä on joitain suurten kansainvälisten vaateketjujen liikkeitä.
Hintataso
Kaupassa: 1 litran vesipullo n. 1 e, virvoitusjuoma (33 cl) n. 0,70 e.
Ravintolassa: Kevyt lounas n. 8 e, olut (50 cl) n. 3,50 e, suuri pizza n. 9 e.
Asukasluku
Rodoksen kaupungissa on n. 60 000 vakituista asukasta.
Paikalliset verot
Ilmastoveroa (Climate Crisis Resilience Charge) peritään n. 1,50–15 e/huone tai huoneisto/yö, hotellin virallisesta luokituksesta ja hotellivierailun pituudesta ja ajankohdasta riippuen. Vero maksetaan suoraan hotellille.
Liikuntaesteiset
Rodoksen kaupungissa jalkakäytävät ovat joskus todella kapeita.
Saaren pääkaupungissa on suhteellisen vähän mäkiä ja jalkakäytäviä on runsaasti, osin myös liikkumista helpottavin luiskin. Mutta kuten muissakin isoissa kaupungeissa eroja kaupungin eri osien välillä voi olla. Ellin rannalle kulkemista helpottavat luiskat. Alueella on yksi Blue Flag -ranta, Aquariumin itäpuolella.
Kaikilta hotellisivuiltamme löydät tietoa hotellin palveluista ja huoneista kohdasta ”Hotellin tiedot”. Mikäli hotellissa on liikuntaesteisille soveltuvia huoneita, löydät sieltä myös lisätietoja näistä huoneista.
Palvelu
Saat yhteyden oppaisiimme lomasi aikana ympäri vuorokauden TUI-sovelluksella, tekstiviestitse ja puhelimitse.
Tärkeä tietää
Saapuminen lomakohteeseen ja huoneenluovutus
Valuutta ja luottokortit
Euro (EUR).
Rodoksen kaupungissa on pankkiautomaatteja ja rahanvaihtokonttoreita.
Useimmissa kaupoissa ja ravintoloissa hyväksytään luottokortit, minimiostosraja yleensä n. 15 e.
Pankit Rodoksen kaupungissa ovat avoinna ma-to klo 8.30–14.00, pe klo 8.30–13.00.
Liikkuminen lomakohteessa
Etäisyyksiä
Lentokentältä Rodoksen kaupunkiin 13 km.
Taksi
Rodoksen kaupungin alueella taksi maksaa n. 6 e. Taksimatka esim. naapurikylä Ixiaan maksaa n. 10–15 e ja Falirakiin n. 20 e.
Paikallisbussit
Paikallisbusseilla pääset useimpiin saaren kyliin. Esimerkiksi bussi Ixiaan ja Falirakiin liikennöi 20 minuutin vuorovälein, n. 3 e.
Rodoksen kaupungin alueella kulkee viisi kaupunkibussia, hinta n. 1 e/matka.
Laivalla naapurisaarille
Rodoksen kaupungin satamasta voit matkustaa autolautoilla ja nopeammilla katamaraaneilla monille naapurisaarille ja jopa Ateenaan. Esim. Symille ja Kosille liikennöidään 5 kertaa viikossa, hinta Symille n. 38 e ja Kosille n. 72 e.
Vuokraa polkupyörä
Voit myös tutustua ympäristöön pyörällä, päivävuokra peruspyörälle n. 7 e. Pyörävuokraamoja on useita, kysy oppailtamme vinkkejä.
Etsitkö lomaa kohteeseen Rodoksen kaupunki?
Katso parhaat tarjoukset, varaa lisäpalveluita tai hae inspiraatiota lomallesi.
Lisää matkakohteesta
Kaikki hotellit - Rodoksen kaupunki
- Amaryllis
- Annapolis Inn
- Aquamare City and Beach Hotel
- Arte Rhodes
- Atlantis Boutique
- Best Western Plaza
- Cactus
- Esperia Hotel
- Hotelli Carina
- Ibiscus
- Mercure Rhodes Alexia
- Mimosa Studios & Apartments
- Pearl
- Rhodos Horizon Boutique
- Rhodos Horizon City Hotel
- Rhodos Horizon Marina
- Rhodos Horizon Resort
- Rodos Park
- Santa Maria City Hotel
- The Apartments