Kuinka paljon matkan peruuttaminen maksaa?
Toisinaan elämässä sattuu odottamattomia asioita ja matkalle lähteminen ei aikaisemmista suunnitelmista huolimatta onnistu. Matkavarauksen peruuttaminen onnistuu olemalla yhteydessä asiakaspalveluumme, josta saat myös tiedon tämänhetkisistä peruutuskuluista.
Matkapaketit lomalennoilla
TUIn matkoissa on voimassa kolmen vuorokauden avoin osto varausajankohdasta, jonka aikana matkan saa perua kuluitta. Tämä edellyttää, että peruutushetkellä matkaan on aikaa vähintään 46 vuorokautta.
Suosittelemme matkavarauksen yhteydessä varaamaan TUIn peruutus- ja muutosturvan. Ylivoimaisen esteen sattuessa matkan voi perua todistusta vastaan milloin tahansa ja kuluna peritään vain turvan hinta sekä 20 euron toimitusmaksu henkilöä kohden.
Matkapaketit reittilennoilla
Reittilennoilla toteutettavissa matkoissa peruutuskulut vaihtelevat lentoyhtiöittäin ja lipputyypeittäin. Peruutuksesta tai muutoksesta veloitetaan peruutuksen tai muutoksen ajankohdasta ja syystä riippumatta (lukuun ottamatta ehtojen kohdissa 5 ja 10 mainittuja syitä) peruutusmaksu, joka perustuu lentoyhtiön TUIlta veloittamaan peruutus- tai muutoskuluun ja hotellin mahdollisesti veloittamaan muutos- tai peruutuskuluun. Lisäksi se sisältää TUIn oman toimistokulun. Peruutusmaksu on aina vähintään varausmaksun/varausmaksujen suuruinen. Lipunkirjoituksen (eli yleensä TUIn loppumaksun eräpäivän) jälkeen reittilennon peruutuksesta lentoyhtiö veloittaa yleensä koko lentolipun hinnan.
Lisätietoja peruutuskuluista löydät palveluhinnastostamme.
Lisää kysymyksiä aiheesta Vakuutukset ja matkaehdot
-
Mikä TUIn muutos- ja peruutusturva on?
Lue lisää -
Mistä löydän matkaehdot?
Lue lisää -
Miten hintatakuu toimii?
Lue lisää -
Miten lisään Allianzin matkavakuutuksen varaukselleni?
Lue lisää -
Miten lisään peruutus- ja muutosturvan varaukselleni?
Lue lisää -
Miten peruutan matkani lääkärintodistuksella?
Lue lisää -
Miten saan todistuksen siitä, etten ollut lennolla?
Lue lisää
Etkö löytänyt vastausta?
Autamme mielellämme. Halusitpa sitten varata matkan, kysyä jotain ennen matkaasi, matkan aikana tai sen jälkeen, voit olla meihin yhteydessä.