Rawi Warin Resort & Spa

Hotelliesittely

  • 5*
    Paikallinen luokitus
  • WiFi

Pidetty hotelli kauniilla paikalla Koh Lantalla

Rawi Warin Resort & Spa on yksi Koh Lantan parhaista hotelleista. Hotelli sijaitsee rauhallisessa ympäristössä keskellä saarta, pienen Klong Tob Bay -rannan äärellä. Klong Nin keskusta useine ravintoloineen, baareineen ja paikallisine pikkukauppoineen sijaitsee kävelyetäisyydellä.

Suurta ja kumpuilevaa hotellialuetta ympäröivät palmut, trooppinen kasvillisuus ja koristeelliset luonnonlammet. Hotellialueella on mahdollisuus golfautoilla tapahtuvaan kuljetukseen.

Useita uima-altaita ja pitkä uimalaituri

Rawi Warin Resort & Spalla on useita uima-altaita, joista yksi sijaitsee ylhäällä hienolla ja rauhallisella paikalla merinäkymin. Ranta on koralliranta, mutta pitkän laiturin ja merivesialtaan johdosta sujuu uiminen helposti myös laskuveden aikaan.

Lastennurkkaus, spa ja kuntosali

Hotellin palveluihin kuuluu ravintoloita, kuntosali, spa ja sauna. Rawi Warin Resort & Spa -hotellissa on myös kirjasto ja lasten leikkinurkkaus. Perheen pienimmille on pääaltaassa pieni vesiliukumäki.

Merinäköalallisia huoneita

Useimmat huoneet sijaitsevat mäen päällä. Alueen keskellä, luonnonlammen vieressä olevista erillisistä rakennuksista on näkymä puutarhaan.

  • Huoneita : 185

Lyhyesti hotellista

Rannalle
100 m - 300 m
Ulkouima-allas/Lastenallas
Kyllä/Kyllä
Keskustaan/Ostoksille
12.2 km/800 m
Ravintola/Baari
Kyllä/Kyllä
Matka lentokentältä
n. 2 t. (Krabi)

Keskilämpötila i Koh Lanta

Yhteystiedot

Osoite
139 Moo 8, Lanta Yai Island, Krabi 81150, Thailand.
Puhelin
+66 -75-60 74 00

Tärkeä tietää

Laaja hotellialue, mahdollisuus kuljetuksiin golfautoilla.

Sisäänkirjautumisen yhteydessä tulee hotellille jättää takuumaksu, joko luottokortilla tai käteisenä (n. 100 e/varaus).

Hotellin uimalaituri on käytössä vain osan vuotta.

Maksuton WiFi vastaanottoalueella.

Vastaanotto avoinna ympäri vuorokauden
Kyllä
Paikallinen luokitus
*****
Rakennettu
2005/06
Huoneita
185
Jännite
220
American Express
Kyllä
MasterCard
Kyllä
Visa
Kyllä
Alue
Ranta-alue
Pysäköinti
Kyllä
WiFi
Kyllä
Maksuton WiFi yleisissä tiloissa
Kyllä
Maksuton WiFi huoneissa/huoneistoissa
Kyllä
Liikenne
Paikallisliikennettä

Huoneet

Useimmat merinäköalalliset huoneet sijaitsevat hotellialueen yläosassa.

WiFi
Kyllä
Kahden hengen hotellihuone
45 m2
Tallelokero
Kyllä
Maksuton tallelokero
Kyllä
Ilmastointi
Kyllä
Maksuton ilmastointi
Kyllä
Minibaari
Kyllä
Huonepalvelu
Kyllä
Siivous
7 pv/vk
Hiustenkuivain
Kyllä
Vedenkeitin
Kyllä
TV
Kyllä
Puhelin
Kyllä
Suihku/wc
Kyllä
Kylpy/suihku ja wc
Kyllä

Vuoteet

Parivuode
182x182 cm
Grand lit, koko
153x203 cm
Yhden hengen vuode, koko
100x182 cm
Parivuode
Kyllä
Grand lit
Kyllä
Yhden hengen vuode
Kyllä
King size
Kyllä

Ruoka ja juoma

Aamiainen sisältyy matkan hintaan. Puolihoito päivällisellä on varattavissa lisäpalveluna.

Ravintola Golden Pondissa tarjoillaan buffetaamiainen. A la carte -päivällinen tarjoillaan ravintola The Watermarkissa. Auntie Mae’s Bakery & Coffee -kahvilassa on tarjolla kahvia, teetä ja leivonnaisia.

Buffetravintoloita
1
Ravintola
Kyllä
Baari
Kyllä
A la carte -ravintoloita
1
Baareja
2
Allasbaari
Kyllä
Snackbaari
Kyllä
Aamiainen
Buffet
Lounas
Menu
Päivällinen
Menu
Puolihoito
Kyllä
Täysihoito
Kyllä
Puolihoito on aamiainen sekä lounas tai päivällinen
Kyllä
Kahvila
Kyllä

Etäisyydet

Lentokenttäbussille
30 m
Tavarat kannetaan hotellille
Kyllä
Ostoksille
800 m
Minimarket
800 m
Keskustaan
12.2 km
Pankkiautomaatille
600 m

Ranta

Hotellin läheisellä rannalla on kivinen pohja ja vaikea uida laskuveden aikaan. Hiekkapohjainen Klong Nin -ranta sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä.

Rannalle (etäisyys min.)
100 m
Rannalle (etäisyys max.)
300 m
Rannan tyyppi
Hiekkaranta, Kallio-/kiviranta, Koralliranta

Uima-allas

Ulkouima-allas
Kyllä
Lastenallas
Kyllä
Erillinen lastenallas
Kyllä
Lastenaltaan syvyys
75 cm
Uima-allas
Kyllä
Makea vesi
Kyllä
Allaspyyhkeet
Kyllä
Maksuttomat allaspyyhkeet
Kyllä
Lämmitetty uima-allas ajalla:
-
Jacuzzi
Kyllä

Rentoutuminen

Spa
Kyllä
Hierontaa
Kyllä

Urheilu

Kuntosali
Ei
Kuntoilutila
Kyllä

Lapset ja nuoret

Kansainvälinen lastenkerho
Kyllä
Lastensänky/pinnasänky (alle 2-v.)
Kyllä
Lastensänkyjen/pinnasänkyjen lukumäärä (alle 2-v.)
11
Syöttötuoli ravintolassa
Kyllä

Liikuntarajoitteiset

Hotellialueella on suuria korkeuseroja ja paljon portaita.

Rakennuksia
62
Kerroksia matalimmassa rakennuksessa
1
Kerroksia korkeimmassa rakennuksessa
3
Hissi
Ei
Hotellialue sopii pyörätuolilla liikkuvalle
Ei
Luiska vastaanottoon
Kyllä

Palvelumme: TUI-sovellus ympäri vuorokauden

  • Aikavälillä 2024-11-01 - 2025-05-01

Palvelu TUI-sovelluksessa

TUI-sovellus on kätevin tapa saada yhteys TUIn oppaisiin – juuri silloin kun itse haluat, kellon ympäri. Sovelluksen Kysy oppailta -osiossa voit lähettää viestejä suomeksi ja vastaukset saat nopeasti, sekä ennen lomaa että sen aikana. Oppaat auttavat sinua varaamaan retkiä ja vuokraamaan auton, jakavat ravintolavinkkejä ja kertovat, mistä löydät kohteen parhaat ostospaikat tai hienoimmat rannat. Ja tietysti he ovat apunasi myös kaikissa käytännön asioissa – jotta sinulla olisi mukava ja rentouttava loma. Tavoitat oppaat kiireellisissä tapauksissa myös puhelimitse kellon ympäri.

Palvelumme: TUI-oppaat hotellilla ja TUI-sovellus ympäri vuorokauden

  • Aikavälillä 2025-11-01 - 2026-05-01

Tapaa TUIn oppaat hotellilla

Kansainvälinen opastiimimme on tavattavissa hotellilla vähintään muutaman kerran viikossa. Oppaat auttavat sinua varaamaan retkiä ja vuokraamaan auton, jakavat ravintolavinkkejä ja kertovat, mistä löydät kohteen parhaat ostospaikat ja hienoimmat rannat. Ja tietysti he ovat apunasi myös kaikissa käytännön asioissa – jotta sinulla olisi mukava ja rentouttava loma.

Palvelu TUI-sovelluksessa ympäri vuorokauden

TUI-sovellus on kätevin tapa saada yhteys TUIn oppaisiin – juuri silloin kun itse haluat. Sovelluksen Kysy oppailta -osiossa voit lähettää viestejä suomeksi ja vastaukset saat nopeasti, sekä ennen lomaa että sen aikana. Tavoitat oppaat kiireellisissä tapauksissa myös puhelimitse kellon ympäri.

Matkustaminen hotellille

Lentoaika

Suora lento Helsingistä Krabille tai Phuketiin n. 12 tuntia.

Kohteeseen on tarjolla useita eri lentovaihtoehtoja. Lentoajan näet varausvaiheessa.

Matka lentokentältä

Kuljetus ensimmäiselle Koh Lantan hotellille kestää noin 2 t Krabin lentokentältä (KBV) ja noin 4 t Phuketin lentokentältä (HKT). Suosittelemme varaamaan kuljetuksen Koh Lantalle TUIn kautta. Voit valita bussikuljetuksen tai yksityisen kuljetuksen taksilla/minibussilla. Kuljetuksiin sisältyy lauttamatka mantereen ja Koh Lantan välillä.

Varausvaiheessa näet saatavilla olevat kuljetusvaihtoehdot. Lue lisää lentokenttäkuljetuksesta »

Etäisyydet

Lentokenttäbussille
30 m
Tavarat kannetaan hotellille
Kyllä
Ostoksille
800 m
Minimarket
800 m
Keskustaan
12.2 km
Pankkiautomaatille
600 m

Ranta

Hotellin läheisellä rannalla on kivinen pohja ja vaikea uida laskuveden aikaan. Hiekkapohjainen Klong Nin -ranta sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä.

Rannalle (etäisyys min.)
100 m
Rannalle (etäisyys max.)
300 m
Rannan tyyppi
Hiekkaranta, Kallio-/kiviranta, Koralliranta

Asiakasarviot

TUIn asiakasarviot

9.2 / 10

77 Asiakasarviota
  • Siivous
    9.3 / 10
  • Ruoka
    8.8 / 10
  • Uima-allas ja allasalue
    9.2 / 10
  • Hotellipalvelu
    9.5 / 10
  • Huone
    8.9 / 10

Päivitetty: 03.02.2025

>

SUOSITTELEN

  • 10 / 10
Hotellin alue oli puutarhamainen ja erittäin hyvin hoidettu. Hotellin alueella suuret korkeuserot ja liikuntarajoitteisille saattaa olla haastava alue (varmasti lisämaksusta huoneen saa alempaa, jolloin ei ole kovia porras-/ mäkinousuja). Hotellilla käytössä ilmainen kuljetuspalvelu hotellin alueella. Erittäin ystävällinen henkilökunta. Aamiainen oli monipuolinen ja hyvä. Hotellin ranta oli kivikkoinen laskuveden aikaan, uimaan pääsi kuitenkin. Huoneemme sijaitsi mäen päällä, jossa oli usein aamusin apinoita jotka saattoivat käyttytyä aggressiivisesti reviriään suojellen.
>

Talviloma

  • 10 / 10
Hotelli vastasi odotuksia oikein hyvin
>

Loma Rawi Warin hotellissa.

  • 10 / 10
Rawi Warin Resort & Spa hotelli oli todella hieno ja henkilökunta aivan mieletön! <3
Aamupala oli todella hyvä ja kattava.
Iltatoimintaa olisi voinut olla jonkin näköistä. Tuntuu että koko ranta/allasalue oli aivan kuollutta klo 20.00 jälkeen. Onneksi viereisessä rantahotellissa oli mieletön ravintola/baari +10!
Aikuisille voisi olla jotain jumppaa altaassa tai muualla...
>

Loma Rawi Warinissa

  • 9 / 10
Hotellin henkilökunta on aivan mahtavaa! Hotellia ei voi suositella liikuntarajoitteisille sen mäkisen maaston vuoksi. Toisaalta itseä se ei haitannut ja siellä sai ajoittain mukavan vaikutelman yksityisyydestä, koska hotellin rakennukset ovat niin erillään. Aamupala oli loistava ja itse olin kiitollinen hiljaisemmasta, ylhäällä sijaitsevasta altaasta. Kaiken kaikkiaan oikein mukava hotelli!
>

Ihana loma Thaimaassa

  • 10 / 10
Hotelli oli tasokkaampi ja parempi mitä kuviteltiin. Rahoille oli vastinetta!
>

Onnistunut loma Koh Lantalla

  • 9 / 10
Hotelli oli kokonaisuudessaan erittäin kiva, henkilökunta ystävällistä ja avuliasta sekä ruoka erinomaisen hyvää.
>

Loma Koh lanta

  • 10 / 10
Kiitos kaikille hotellin henkilökunnalle taas erinomaisesta palvelusta :) :) . Oli kolmas kerta kun olimme samassa hotellissa ( 2018,2019 ja nyt 2023 ) tulemme varmasti uudelleen tähän hotelliin :) :) .

Ystävällisin terveisin Ahponen Janna & Jarmo