Aqua
- Rannan äärellä
- Içmeler, Marmariksen rannikko, Turkki
Tripadvisor
Hotelliesittely
Asiakkaidemme suosikki lähellä rantaa
Lahdelle avautuva näköala ja sijainti rantakadulla kauppojen läheisyydessä tekevät All Inclusive -hotelli Aquasta yhden Içmelerin parhaista hotelleista. Hotellilla on paljon tekemistä, täällä on sekä lastenkerho, iltaohjelmaa että useita ravintoloita.
Hyvin suunnitellussa puutarhassa on suuri allasalue, jolla ilmapiiri on mukavan rauhallinen. Hotellin omalle hiekkarannalle kuljet korkeiden palmujen muodostaman vehreän keitaan halki. Aquassa viihtyvät sekä pienet perheet että pariskunnat, niin nuoret kuin vanhemmat.
Paljon tekemistä!
Hotelli Aquassa on lähes kaikkea mitä mukavaan lomaan tarvitset:
- Hamam ja mahdollisuus hierontaan
- Pikkukauppoja
- Lämmitetty sisäuima-allas (touko-lokakuussa)
- Tenniskenttä
- Kansainvälinen lastenkerho
- Show-esityksiä ja elävää musiikkia iltaisin
Runsaasti ruokaa ja juomaa
Aqualla on yksi buffetravintola ja monta baaria. Pikkupurtavaa, välipaloja ja leivonnaisia on tarjolla melkein koko päivän ajan, mikäli runsaiden buffetaterioiden välissä mielesi tekee jotain pientä syötävää. Lapsille on iltapäiväkahvin aikaan tarjolla jäätelöä. Ja kaikki sisältyvät hintaan! Hotellilla on myös kolme maksullista à la carte -ravintolaa.
- Huoneita : 240
Lyhyesti hotellista
- Rannalle
- 20 m
- Ulkouima-allas/Lastenallas
- Kyllä/Kyllä
- Keskustaan/Ostoksille
- 150 m/150 m
- Ravintola/Baari
- Kyllä/Kyllä
- Matka lentokentältä
- n. 1 t 45 min.
Keskilämpötila i Içmeler
Ympäristösertifiointi ja kestävä matkailu
Tämä on yksi ympäristösertifioiduista hotelleistamme. Kun varaat hotellin, olet mukana tukemassa TUI Care Travelin toimintaa kestävämmän matkailun puolesta.
Lue lisää TUI Care Travelista ja ympäristösertifioiduista hotelleistamme
Yhteystiedot
- Osoite
- Sahil Sokak 27, Icmeler, 48720, Marmaris, Turkey.
- Puhelin
- +90 -252-455 36 33
Tärkeä tietää
Maksuton tallelokero.
Allaspyyhkeitä lainattavissa.
Huoliteltu pukeutuminen päivälliselle.
Ranta-alue, paikallisliikennettä.
Maksuton WiFi hotellin yleisissä tiloissa ja huoneissa.
Internetpiste, n. 2,50 e/30 min.
- Vastaanotto avoinna ympäri vuorokauden
- Kyllä
- Paikallinen luokitus
- *****
- Rakennettu
- 1992
- Uudistettu
- 2015
- Huoneita
- 240
- Jännite
- 220
- MasterCard
- Kyllä
- Visa
- Kyllä
- Alue
- Ranta-alue
- Pysäköinti
- Kyllä
- WiFi
- Kyllä
- Liikenne
- Paikallisliikennettä
Huoneet
- WiFi
- Kyllä
- Kahden hengen hotellihuone
- 20 m2
- Tallelokero
- Kyllä
- Maksuton tallelokero
- Kyllä
- Ilmastointi
- Kyllä
- Maksuton ilmastointi
- Kyllä
- Keskuslämmitys
- Kyllä
- Minibaari
- Kyllä
- Huonepalvelu
- Kyllä
- Siivous
- 7 pv/vk
- Hiustenkuivain
- Kyllä
- Vedenkeitin
- Kyllä
- TV
- Kyllä
- Puhelin
- Kyllä
- Suihku/wc
- Kyllä
Vuoteet
- Grand lit, koko
- 180x200 cm
- Yhden hengen vuode, koko
- 100x200 cm
- Grand lit
- Kyllä
- Yhden hengen vuode
- Kyllä
Ruoka ja juoma
Ruoka ja juoma
Aamiainen, lounas ja päivällinen noutopöydästä ruokajuomineen (paikalliset viinit, oluet, virvoitusjuomat tai kivennäisvesi). Paikallisia alkoholijuomia, viiniä, olutta, virvoitusjuomia ja kivennäisvettä baarista klo 24 asti (tietyistä baareista tiettyinä aikoina).
Ateriat tarjoillaan seuraavasti: Aamiainen klo 7.00–10.00 ravintola Aquariuksessa. Myöhäisaamiainen klo 10.00–11.00 Atrium Barissa. Lounas klo 12.30–14.00 ravintola Aquariuksessa. Päivällinen klo 19.00–21.30 ravintola Aquariuksessa.
Pikkupurtavaa ja yksinkertaisia ruoka-annoksia tarjoillaan Palm Barissa klo 12.30–16.30.
Leivonnaisia Atrium Barin buffetista klo 11.00–18.00.
Jäätelöä ja vohveleita klo 11.00–17.30 Waffle Cornerista.
Turkkilaisia pannukakkuja klo 11.00–18.00.
Yöpalaa tarjolla klo 23.30–24.00 ravintola Aquariuksessa.
Urheilu ja viihde
Pöytätennis, tenniskenttä (mailat ja pallot lisämaksusta), kuntosali, sauna sekä höyrysauna. Viihdeohjelmaa kuutena iltana viikossa ja turkkilainen ilta kerran viikossa.
Yksi maksuton sisäänpääsy Atlantis Waterparkiin loman aikana. Vesipuisto sijaitsee Marmariksessa ja on avoinna 15.6.2018–1.9.2018.
Lisätietoja
Yksi käynti yhdessä hotellin à la carte -ravintolassa sisältyy All Inclusiveen. Pöytävaraus.
Maksuttomat aurinkotuolit, patjat ja aurinkovarjot altaalla ja rannalla.
Ravintolan ja baarien aukioloajoista tiedotetaan tarkemmin hotelliin saavuttaessa. Osa aktiviteeteista on maksuttomia vain rajoitettuina aikoina. All Inclusiven sisältö saattaa muuttua kauden aikana.
- Buffetravintoloita
- 4
- Ravintola
- Kyllä
- Baari
- Kyllä
- Baareja
- 4
- Allasbaari
- Kyllä
- Snackbaari
- Kyllä
- Aamiainen
- Buffet
- Lounas
- Buffet
- Päivällinen
- Buffet
- All Inclusive
- Kyllä
- Pukukoodi päivälliselle
- Kyllä
Etäisyydet
- Tavarat kannetaan hotellille
- Kyllä
- Bussipysäkille
- 75 m
- Ostoksille
- 150 m
- Minimarket
- 50 m
- Keskustaan
- 150 m
Ranta
- Rannalle (etäisyys min.)
- 20 m
- Rannan tyyppi
- Hiekkaranta, Pikkukiviranta
Uima-allas
- Ulkouima-allas
- Kyllä
- Sisäuima-allas
- Kyllä
- Lastenallas
- Kyllä
- Erillinen lastenallas
- Kyllä
- Lastenaltaan syvyys
- 30 cm
- Uima-allas
- Kyllä
- Makea vesi
- Kyllä
- Altaan pituus
- 25 m
- Altaan leveys
- 20 m
- Altaan koko
- 500 m2
- Allaspyyhkeet
- Kyllä
- Lämmitetty uima-allas, lämpötila
- 26 C
- Lämmitetty uima-allas ajalla:
- Maj & Oktober
- Jacuzzi
- Kyllä
Rentoutuminen
- Spa
- Kyllä
- Hierontaa
- Kyllä
- Kampaamo
- Kyllä
- Sauna
- Kyllä
Urheilu
- Kuntosali
- Kyllä
- Tenniskenttä
- Kyllä
Lapset ja nuoret
- Kansainvälinen lastenkerho
- Kyllä
- Lastensänky/pinnasänky (alle 2-v.)
- Kyllä
- Syöttötuoli ravintolassa
- Kyllä
- Leikkipaikka
- Kyllä
- Leikkipaikka ulkona
- Kyllä
Liikuntarajoitteiset
- Kerroksia matalimmassa rakennuksessa
- 5
- Hissi
- Kyllä
- Hissin ovi (leveys)
- 81 cm
- Hotellialue sopii pyörätuolilla liikkuvalle
- Kyllä
- Liikuntarajoitteisille sopivia huoneita/huoneistoja
- 2
- Luiska vastaanottoon
- Kyllä
- Hotellihuoneen ovi (leveys)
- 85 cm
- Kylpyhuoneen ovi (leveys)
- 77 cm
- Luiska allasalueelle
- Kyllä
Palvelumme: TUI-oppaat hotellilla ja TUI-sovellus ympäri vuorokauden
- Aikavälillä 2025-05-01 - 2025-10-20
Tapaa TUIn oppaat hotellilla
Kansainvälinen opastiimimme on tavattavissa hotellilla vähintään muutaman kerran viikossa. Oppaat auttavat sinua varaamaan retkiä ja vuokraamaan auton, jakavat ravintolavinkkejä ja kertovat, mistä löydät kohteen parhaat ostospaikat ja hienoimmat rannat. Ja tietysti he ovat apunasi myös kaikissa käytännön asioissa – jotta sinulla olisi mukava ja rentouttava loma.
Palvelu TUI-sovelluksessa ympäri vuorokauden
TUI-sovellus on kätevin tapa saada yhteys TUIn oppaisiin – juuri silloin kun itse haluat. Sovelluksen Kysy oppailta -osiossa voit lähettää viestejä suomeksi ja vastaukset saat nopeasti, sekä ennen lomaa että sen aikana. Tavoitat oppaat kiireellisissä tapauksissa myös puhelimitse kellon ympäri.
Matkustaminen hotellille
Lentoaika
Suora lento Helsingistä Dalamaniin n. 4 t.
Kohteeseen on tarjolla useita eri lentovaihtoehtoja. Lentoajan näet varausvaiheessa.
Matka lentokentältä
Matka lentokentältä lähimmälle hotellille kestää noin 1 t 45 min.
Varaa bussikuljetus tai yksityinen kuljetus lisäpalveluna. Varausvaiheessa näet saatavilla olevat kuljetusvaihtoehdot.
Etäisyydet
- Tavarat kannetaan hotellille
- Kyllä
- Bussipysäkille
- 75 m
- Ostoksille
- 150 m
- Minimarket
- 50 m
- Keskustaan
- 150 m
Ranta
- Rannalle (etäisyys min.)
- 20 m
- Rannan tyyppi
- Hiekkaranta, Pikkukiviranta
Asiakasarviot
Asiakasarviot
- 18.09.2023
Kiva loma
- 21.08.2023
Hotel Aqua, juhannus Turkissa
- 26.06.2023
Rentouttava viikko
- 05.06.2023
3 tähden hotelli
- 05.06.2023
Saniteetti tilat todella ahtaat
Ilmastointi toimi ja vuoteet liian kovat
Sekalaiset tuntemukset
- 22.05.2023