Matkat Hoi An
Suositut hotellit kohteessa Hoi An
Hoi An – matkat yhteen Vietnamin viehättävimmistä lomakohteista. Hoi An on myös rauhallisempi kuin Vietnamin suurkaupungit yleisesti. Tässä yhdessä Vietnamin parhaiten säilyneistä kaupungeista voit majoittua hienoissa, rannan läheisyydessä sijaitsevissa hotelleissa, joilla on uima-allas. Hoi Anin matkallasi pääset myös tutustumaan UNESCOn maailmanperintöluetteloon kuuluvaa vanhaankaupunkiin ja maistelemaan paikallisia erikoisuuksia.
Hoi Anissa, noin 300 kilometriä Da Nangin suurkaupungin sykkeestä etelään, saat tuntumaa siihen, millainen Vietnam oli ennen. Vanha kaupunki, joka on nykyisin UNESCOn maailmanperintökohde, oli aikoinaan tärkeä kaupankäynnin satamakaupunki. Rakennuksissa ja miljöössä näkyy vaikutteita monista eri maista — muun muassa kaupungin maamerkissä, japanilaisessa sillassa, sekä temppeleissä. Vanhankaupungin kadut ovat autottomia, ja liikkuminen on helppoa jalan tai pyörällä.
Lyhtyjä ja satumaisia iltoja Hoi Anissa
Auringon laskettua kaupunki valaistaan käsintehdyillä, monivärisin lyhdyin, joita roikkuu kaikkialla – kaduilla ja pienissä veneissä joella. Lähes jokainen lyhty on ainutlaatuinen muodoltaan ja kooltaan, ja voit ostaa sellaisen muistoksi Hoi Anin lomalta jostain pienestä puodista tai tehdä oman lyhtysi. Täydenkuun aikaan vietetään Hoi Anin lyhtyjuhlaa – silloin kaikki muu valaistus sammutetaan ja kaupungin ylle laskeutuu taianomainen hehku. Lyhdyt ovat jo pitkään valaissut Hoi Anin rakennuksia ja katuja, ja niistä on tullut perinteinen onnen symboli.
Ruokaelämyksiä ja mittatilausvaatteita
Ruoka on todennäköisesti yksi Hoi Anin -matkasi kohokohdista. Kokeile paikallisia erikoisuuksia kuten cao lầu (Hoi Anille tyypillinen nuudeliruoka), bánh mì (vietnamilainen patonki) ja tietenkin vietnamilaisia kevätrullia. Vanhankaupungin alueelta ja joen varrelta löytyy monia viihtyisiä kahviloita ja ravintoloita. Hoi Anissa kannattaa myös tehdä ostoksia – kaupungissa on paljon vaatekauppoja ja se tunnetaan räätäleistään. Lisäksi tarjolla on hienoa keramiikkaa ja perinteisiä markkinoita, joilla myydään ruokaa, kalaa, mausteita ja käsitöitä.
Hoi Anin rannat
Hoi An houkuttelee myös kauniilla rannoillaan, kuten An Bang Beach ja Cua Dai Beach, jotka sijaitsevat noin vartin ajomatkan päässä kaupungin keskustasta. Rantojen äärellä on useita ruokapaikkoja, joissa voit syödä lounasta, lainata aurinkotuolin ja nauttia drinkin palmujen katveessa.
Tekemistä Hoi Anissa
Yksi klassisimmista elämyksistä Hoi Anin lomalla on jokiristeily pyöreällä, kookospähkinän kuoren muotoisella bambuveneellä. Voit myös osallistua pyöräretkelle riisipeltojen ja pienten kylien halki, tai ottaa osaa ruoanlaittokurssille, johon sisältyy markkinavierailu ja veneretki. Kun haluat rentoutua, Hoi Anissa on paljon paikkoja, joissa voit nauttia hemmottelevista spa-hoidoista ja hieronnoista.
Matka Hoi Aniin TUIlta
TUIn Vietnamin Hoi Anin matkat toteutetaan reittilennoilla, ja matkan keston voit valita joustavasti. Voit varata taksikuljetuksen hotellille etukäteen kirjautumalla sisään myTUI-tilillesi. Hoi Anin loman aikana tavoitat meidät vuorokauden ympäri TUI-sovelluksen kautta, tekstiviestitse tai puhelimitse.
Laaja hotellivalikoima Hoi Anissa
TUI tarjoaa laajan valikoiman hotelleja Hoi Anissa – olitpa sitten lähdössä viikon lomalle perheen kanssa tai pidennetyksi viikonlopuksi ystävien seurassa. Tältä sivulta löydät matkat, joihin sisältyy hotelli ja lento. Lisää hotelleja Hoi Anissa löydät Pelkkä hotelli -sivultamme.
Keskilämpötilat – Hoi An
Parhaat hotellit – Hoi An
Tietoa – Hoi An
Hyvä tietää
Lentoaika
Lentoaika riippuu valitsemastasi lennosta.
Lento Helsingistä Da Nangiin alk. n. 17 t 40 min.
Kohteeseen on tarjolla useita eri lentovaihtoehtoja reittilennoilla, sisältäen yleensä yhden välilaskun. Lentoajan näet varausvaiheessa.
Matka lentokentältä
Matka Da Nangin lentokentältä lähimmälle hotellille kestää noin 45 min, liikenteestä riippuen.
Varausvaiheessa näet saatavilla olevat kuljetusvaihtoehdot.
Voit varata kuljetukset myös kirjautumalla myTUI-tilillesi, kun olet tehnyt varauksen.
Rannat
Hoi Anin lähellä on kaksi hienoa rantaa – An Bang Beach ja Cua Dai Beach. Molemmat sijaitsevat noin 15 minuutin ajomatkan päässä kaupungista. Rannoilla on useita ruokapaikkoja, joissa voit lounastaa ja lainata aurinkotuoleja.
Ravintolat ja iltaelämä
Vanhassakaupungissa ja joen varrella on monia viihtyisiä kahviloita ja ravintoloita. Kokeile paikallisia erikoisuuksia, kuten cao lầu'ta (Hội Anille ominainen nuudeliruoka), bánh mì'tä (vietnamilainen patonki) ja vietnamilaisia kevätkääryleitä.
Ostokset
Hoi Anissa on perinteisiä markkinoita, joilla myydään ruokaa, käsitöitä ja matkamuistoja sekä vaatekauppoja. Hoi An tunnetaan myös taitavista räätäleistään, jotka voivat ommella vaatteita ja valmistaa kenkiä vain muutamassa päivässä.
Asukasluku
Hoi Anissa on vakituisia asukkaita noin 120 000.
Aikaero
Suomen aika + 5 tuntia.
Liikuntaesteiset
Kaikilta hotellisivuiltamme löydät tietoa hotellin palveluista ja huoneista kohdasta ”Hotellin tiedot”. Mikäli hotellissa on liikuntaesteisille soveltuvia huoneita, löydät sieltä myös lisätietoja näistä huoneista.
Lue lisätietoja liikuntaesteisten matkustamisesta »
Palvelu
Loman aikana tavoitat meidät ympäri vuorokauden. Voit ottaa yhteyttä TUI-sovelluksella, tekstiviestillä tai puhelimitse.
Tärkeä tietää
Saapuminen lomakohteeseen ja huoneenluovutus
Sää ja vuodenaika
Monsuunikauden aikana voi esiintyä kovaa tuulta ja voimakkaita sadekuuroja, joskus trooppisten syklonien eli taifuunien muodossa, jotka voivat tuoda runsaita sateita ja voimakkaita vedenalaisia virtauksia. Tällöin voi esiintyä uintikieltoja, ja aktiviteetteja saatetaan peruuttaa. Tavallisin ajankohta monsuunikaudelle on loppukesä ja syksy, mutta tarkkaa ajankohtaa on vaikea ennustaa.
Valuutta ja luottokortit
Dong (VDN). Voit ottaa mukaan dollareita (USD). Dollarit toimivat hyvin maksuvälineenä useimmissa paikoissa Vietnamissa. Pankkiautomaatteja on saatavilla. Useimmat yleisimmät luottokortit hyväksytään suuremmissa kaupoissa ja ravintoloissa.
Vietnamilaisen uudenvuoden aikaan (samaan aikaan kuin kiinalainen uusivuosi) monet kaupat ja ravintolat noudattavat poikkeuksellisia aukioloaikoja, osa sulkee kokonaan muutamiksi päiviksi. Vietnamilaista uuttavuotta juhlistetaan tammikuun lopussa tai helmikuun lopussa; aika vaihtelee vuosittain.
Liikkuminen lomakohteessa
Etäisyydet
Hoi Anista Da Nangin lentokentälle 28 km (n. 45 min). Saigoniin (Ho Chi Minh City) n. 920 km (1 t lento, 14 t autolla)
Liikenneyhteydet
Taksi on edullinen ja voit myös vuokrata polkupyörän tai auton kuljettajalla koko päiväksi.
Etsitkö lomaa kohteeseen Hoi An?
Katso parhaat tarjoukset, varaa lisäpalveluita tai hae inspiraatiota lomallesi.
Lisää matkakohteesta
Kaikki hotellit – Hoi An
- Ahoy Hoi An Boutique Resort & Spa
- Almanity Hoi An Resort & Spa
- Amina Lantana Hoi An Hotel & Spa
- Anantara Hoi An Resort
- Anmira Hoi An Resort & Spa by The Unlimited Collection
- Athenia Boutique Hotel & Spa
- Bellerive Hoi An Hotel And Spa
- Cozy An Boutique Hotel Hoian
- EMM Hotel Hoi An
- Gem Riverside Hotel Hoi An
- Golden Pearl Hoi An
- Grand Sunrise Palace
- Hadana Boutique Resort HoiAn
- Happy Life Memories Hoi An Hotel & Spa
- Hoi An Blue Sky Boutique Hotel & Spa
- Hoi An Central Boutique Hotel & Spa
- Hoi An Eco Lodge & Spa
- Hoi An Memories Resort & Spa
- Hoi An Rosemary Boutique Hotel
- Hotel Royal Hoi An - MGallery by Sofitel
- La Siesta Hoi An
- Legacy Hoi An Resort
- Little Hoi An Boutique Hotel & Spa
- Little Oasis A Little Luxury Hotel & Spa
- Mulberry Collection Silk Eco
- Namia River Retreat
- New World Hoiana Beach Resort
- Oriental Boutique Hoi An
- ROBINSON NAM HOI AN
- River Beach Resort
- Sen Village Hoi An
- Senvila Boutique Hoi An Resort & Spa
- Shining Riverside Hotel & Spa
- Silk Luxury Hotel & Spa
- Son Hoi An Boutique Hotel & Spa
- Thanh Binh Riverside
- The Pearl Hoi An
- The Saga Hotel
- The Signature Hoi An
- Vinpearl Resort & Golf Nam Hoi An
- Wyndham Garden Hoi An Cua Dai