Hotel Condesa

  • Parhaalla paikalla
  • Alcudia, Mallorca, Espanja

Hotelliesittely

  • 4*
    Paikallinen luokitus
  • WiFi

Aivan rannan äärellä

Hotel Condesa Alcudian hienon hiekkarannan äärellä – sinulle, joka kaipaat paljon hotelliaktiviteetteja lomallesi. Päivittäin järjestetään monenlaista hauskaa tekemistä ja viihdeohjelmaa koko perheelle. Pääaltaan lisäksi hotellilla on lapsille kaksi uima-allasta, joissa hauskoja vesiliukumäkiä.

Hotelli sijaitsee ihanalla paikalla, aivan Alcudian pitkän ja hienon hiekkarannan äärellä. Puerto de Alcudia -satamaan pääset kätevästi ja nopeasti taksilla.

Suuri allasalue ja hauskoja lastenaltaita

Hotellilla on ihana allasalue raukeiden lomapäivien viettoon. Rentoudu aurinkotuolissa kaislavarjon alla ja virkistäydy uima-altaassa. Lapsille on kaksi erilaista allasta, jotka sopivat vesileikkeihin. Toinen on tarkoitettu hieman isommille lapsille ja toinen pienemmille. Molemmissa on vesiliukumäkiä ja vettä suihkuttavia hahmoja.

Aktiviteetteja isoille ja pienille

Hotel Condesassa ei aika tule pitkäksi! Hotellin henkilökunta järjestää erilaisia aktiviteetteja päivän aikana. Lapset voivat osallistua kansainvälisen lastenkerhon toimintaan tai leikkiä pienellä leikkipaikalla. Jos tykkäät kuntoilusta, voit osallistua zumbaan tai käydä kuntosalilla. Iltaisin on sekä minidisko ja showesityksiä.

  • Huoneita : 476

Lyhyesti hotellista

Rannalle
20 m - 100 m
Ulkouima-allas/Lastenallas
Kyllä/Kyllä
Keskustaan/Ostoksille
6 km/500 m
Ravintola/Baari
Kyllä/Kyllä
Matka lentokentältä
n. 1 t

Keskilämpötila: Alcudia

Yhteystiedot

Osoite
Carrer Roselles 4, Alcudia, Spain, 07410
Puhelin
+34 971 890 119

Tärkeä tietää

Tallelokero huoneessa, n. 3 e/pv, takuumaksu n. 6 e.

Vedenkeitin lainattavissa vastaanotosta, keittimiä rajoitettu määrä. Takuumaksu n. 10 e.

Vastaanotto avoinna ympäri vuorokauden
Kyllä
Paikallinen luokitus
****
Rakennettu
1974
Uudistettu
2019
Uudistettu
Ravintola
Huoneita
476
Jännite
220
American Express
Kyllä
MasterCard
Kyllä
Visa
Kyllä
Alue
Ranta-alue
Pankkiautomaatti hotellilla
Kyllä
Pysäköinti
Kyllä
Maksuton pysäköinti
Kyllä
Pysäköinnin tyyppi
Kadunvarsipysäköinti
WiFi
Kyllä
Maksuton WiFi yleisissä tiloissa
Kyllä
Maksuton WiFi huoneissa/huoneistoissa
Kyllä
Liikenne
Paikallisliikennettä
Ilmastointi yleisissä tiloissa
Kyllä

Huoneet

WiFi
Kyllä
Tallelokero lisämaksusta
Kyllä
Ilmastointi
Kyllä
Maksuton ilmastointi
Kyllä
Keskuslämmitys
Kyllä
Jääkaappi
Kyllä
Siivous
7 pv/vk
Hiustenkuivain
Kyllä
TV
Kyllä
Puhelin
Kyllä
Suihku/wc
Kyllä

Vuoteet

Parivuode
150x190 cm
Vuodesohva
Kyllä
Yhden hengen vuode, koko
80x190 cm
Vuodesohva
80x180 cm
Parivuode
Kyllä
Yhden hengen vuode
Kyllä

Ruoka ja juoma

Aamiainen sisältyy hintaan. Puolihoito ja All Inclusive ovat varattavissa lisäpalveluna.

All Inclusive

Ruoka ja juoma Aamiainen, lounas ja päivällinen noutopöydästä ruokajuomineen (paikalliset viinit, oluet, virvoitusjuomat tai vesi).

Paikallisia alkoholijuomia, viiniä, olutta, virvoitusjuomia sekä kivennäisvettä, baaritarjoilu (tietyissä baareissa / tiettyinä aikoina).

Välipaloja Happy Burger -snackbaarissa.

Huomioitavaa

All Inclusiven sisältö ja aukioloajat saattavat muuttua kauden aikana. Muutokset ovat mahdollisia esimerkiksi lomakauden alussa ja lopussa, tai kun hotellissa on muuten vähemmän vieraita.

Buffetravintoloita
1
Ravintola
Kyllä
Baari
Kyllä
Baareja
3
Allasbaari
Kyllä
Allasbaareja
1
Snackbaareja
1
Snackbaari
Kyllä
Aulabaareja
1
Aamiainen
Buffet
Lounas
Buffet
Päivällinen
Buffet
All Inclusive
Kyllä
Pukukoodi päivälliselle
Kyllä
Ilmastointi ravintolassa
Kyllä

Etäisyydet

Bussipysäkille
200 m
Ostoksille
500 m
Venesatamaan
5 km
Keskustaan
6 km

Ranta

Rannalle (etäisyys min.)
20 m
Rannalle (etäisyys max.)
100 m
Rannan tyyppi
Hiekkaranta
Perheystävällinen ranta
Kyllä
Maksuttomat rantapyyhkeet
Kyllä
Maksuttomat aurinkotuolit rannalla
Ei

Uima-allas

Allaspyyhkeitä lainattavissa, takuumaksu n. 10 e.

Pääaltaan lisäksi hotellilla on pienempi uima-allas, joka on 120 cm syvä. Altaassa on vesiliukumäkiä lapsille. Lisäksi hotellilla on vielä yksi pienemmille lapsille tarkoitettu, 40 cm syvä allas.

Ulkouima-allas
Kyllä
Ulkouima-altaita
2
Lastenallas
Kyllä
Lastenaltaita
1
Erillinen lastenallas
Kyllä
Lastenaltaan syvyys
40 cm
Makea vesi
Kyllä
Pääaltaan syvyys, max.
200 cm
Allaspyyhkeet
Kyllä
Maksuttomat allaspyyhkeet
Kyllä
Allaspyyhkeet, takuumaksu
Kyllä
Pituusraja vesiliukumäkiin
120 cm
Vesiliukumäkiä
Kyllä

Rentoutuminen

Spa
Ei
Maksuton sisäänpääsy spa/wellness-osastolle
Ei

Viihde

Showesityksiä/livemusiikkia
Kyllä
Viihdeohjelmaa aikuisille
Kyllä
Viihdeohjelmaa lapsille
Kyllä

Urheilu

Kuntosali
Kyllä
Aerobic
Kyllä
Zumba
Kyllä
Vesijumppa
Kyllä
Maastopyörien vuokraus
Kyllä
Polkupyörävuokraamo
Kyllä
Polkupyöräkellari
Kyllä

Lapset ja nuoret

Kansainvälinen lastenkerho
Kyllä
Kansainvälinen nuortenkerho
Kyllä
Lastensänky/pinnasänky (alle 2-v.)
Kyllä
Syöttötuoli ravintolassa
Kyllä
Leikkipaikka ulkona
Kyllä
Leikkitila
Kyllä

Liikuntarajoitteiset

Rakennuksia
1
Kerroksia korkeimmassa rakennuksessa
5
Hissi
Kyllä
Hotellialue sopii pyörätuolilla liikkuvalle
Kyllä
Liikuntarajoitteisille sopivia alueita hotellialueella
Ravintola, Vastaanotto/lobby
Luiska vastaanottoon
Kyllä
Hotellihuoneen ovi (leveys)
72 cm
Kylpyhuoneen ovi (leveys)
72 cm
Luiska allasalueelle
Kyllä
Luiska uima-altaaseen
Kyllä

Palvelumme: TUI-sovellus ympäri vuorokauden

  • Aikavälillä 2024-05-01 - 2024-11-01

TUI-sovelluksen kautta saat yhteyden oppaisiimme ympäri vuorokauden – suoraan mobiilissa. Lataa TUI-sovellus maksutta älypuhelimeesi tai tablettiisi.

Opaspalvelu TUI-sovelluksessa

TUI-sovellus on kätevin tapa saada yhteys TUIn oppaisiin – silloin kun se sinulle sopii. Sovelluksessa ja netin myTUI-sivun Kysy oppailta -osiossa voit lähettää viestejä ja saat vastauksen nopeasti, sekä ennen lomaa että sen aikana. Annat vain puhelinnumerosi ja sähköpostiosoitteesi matkaa varatessasi, lataat TUI-sovelluksen ja aktivoit varausnumerosi sovelluksessa. Sovelluksesta näet myös ajantasaiset tiedot lennostasi, hotellistasi, lomakohteestasi ja lentokenttäkuljetuksestasi. Sovelluksessa voit myös varata TUIn retkiä ja aktiviteetteja.

Yhteys TUIn oppaisiin ympäri vuorokauden – kaikkina viikon päivinä

  • Kysy oppailta -palvelu on käytettävissä sekä TUI-sovelluksessa että myTUI-sivulla osoitteessa tui.fi
  • Palvelu on käytettävissä heti matkan varaamisen jälkeen.
  • Ennen lomaa vastaamme kysymyksiin vuorokauden sisällä ja loman aikana mahdollisimman nopeasti – useimmiten 30 minuutin sisällä.
  • Kiireellisissä tapauksissa tavoitat oppaat myös puhelimitse, ympäri vuorokauden. Numeron näet TUI-sovelluksessa vuorokautta ennen lomakohteeseen saapumista. Jos et ole ladannut sovellusta, saat numeron tekstiviestillä ennen matkaa.

Palvelu lentokentällä

Jos olet varannut bussikuljetuksen hotellille, näet TUI-sovelluksesta tiedot bussin numerosta ja bussin lähtöpaikan. Lisäksi lentokentällä sinua palvelee TUIn englantia puhuva opastiimi. Mikäli olet varannut taksikuljetuksen hotellille, on kuljettaja sinua vastassa lentokentällä.

Matkustaminen hotellille

Lentoaika

Suora lento Helsingistä Mallorcalle n. 4 t. Kohteeseen on tarjolla useita eri lentovaihtoehtoja. Lentoajan näet varausvaiheessa.

Matka lentokentältä

Matka lentokentältä Alcudiaan kestää noin 1 t.

Varaa bussikuljetus tai yksityinen kuljetus lisäpalveluna. Varausvaiheessa näet saatavilla olevat kuljetusvaihtoehdot.

Lue lisää lentokenttäkuljetuksesta »

Etäisyydet

Bussipysäkille
200 m
Ostoksille
500 m
Venesatamaan
5 km
Keskustaan
6 km

Ranta

Rannalle (etäisyys min.)
20 m
Rannalle (etäisyys max.)
100 m
Rannan tyyppi
Hiekkaranta
Perheystävällinen ranta
Kyllä
Maksuttomat rantapyyhkeet
Kyllä
Maksuttomat aurinkotuolit rannalla
Ei