Lagoon Attitude
- Grand Baie, Mauritius
Tripadvisor
Hotelliesittely
Hotelli pariskunnille, infinityallas
Lagoon Attitude on pariskunnille sopiva hotelli Anse la Raiessa pienen laguunin äärellä saaren pohjoisrannikolla. Moderni hotelli on suuunniteltu kahdenkeskiseen lomailuun ja sillä on kaksi infinity-allasta, tasokkaita ravintoloita, spa ja aktiviteetteja.
Täällä voitte rentoutua ja viettää laatuaikaa yhdessä – romanttisissa puitteissa! Hotelli sijaitsee lyhyen taksimatkan päässä Grand Baiesta ja sen hienoista rannoista, ostosmahdollisuuksista, baareista ja yöelämästä.
Ympäristö ja paikallinen yhteistyö
Lagoon Attitude on Travel Gold -sertifioitu hotelli. Se työskentelee voimakkaasti ympäristön suojelun ja kestävän kehityksen puolesta paikallisesti. Muutamina esimerkkeinä kertakäyttömuovin käytön lopettaminen, mangrovemetsien uudelleenistutus rannikolla, henkilökunnan ympäristökoulutus sekä tuotteiden ostaminen paikallisilta tuottajilta ja viljelijöiltä. Lisäksi hotelli tukee paikallisia käsityöläisiä, muusikoita ja erilaisten kulttuuritapahtumien järjestämistä.
Spa, fitnesskeskus ja tennis
Attitude Spassa voitte käydä yhdessä parihieronnassa ja antaa mielen levätä rentoutumisalueella. Auringonpalvojat voivat valita hieman rauhallisemman infinity-altaan upeine näkymineen Coin de Miren saarelle tai suuremman altaan allasbaareineen ja aktiviteetteineen. Jos kaipaat liikuntaa, onn hotellilla fitnesskeskus, tennistä ja vesiurheilua, kuten purjelautailua ja snorklausta.
Useita ravintoloita
Ruoka on tärkeä osa lomaa. Lagoon Attitudessa voit nauttia paikallisia erikoisuuksia, aasialaista ruokaa ja mereneläviä. Ruoka on laadultaan tasokasta ja buffetpöytien antimet on suunniteltu aikuiseen makuun. Wokkiravintolassa voit katsella kokkien ruuanvalmistusta. Voit myös tilata curryja ja street food -annoksia hotellin food truckista.
Ikäraja hotelliin 18 vuotta.
- Huoneita : 182
Lyhyesti hotellista
- Rannalle
- 10 m - 50 m
- Ulkouima-allas/Lastenallas
- Kyllä/Ei
- Keskustaan/Ostoksille
- 8.5 km/8.5 km
- Ravintola/Baari
- Kyllä/Kyllä
- Matka lentokentältä
- n. 1 t 30 min.
Keskilämpötila: Grand Baie
Ympäristösertifiointi ja kestävä matkailu
Tämä on yksi ympäristösertifioiduista hotelleistamme. Kun varaat hotellin, olet mukana tukemassa TUI Care Travelin toimintaa kestävämmän matkailun puolesta.
Lue lisää TUI Care Travelista ja ympäristösertifioiduista hotelleistamme
Yhteystiedot
- Osoite
- Coastal Road Anse La Raie. Mauritius
- Puhelin
- +230 -204 8800
Tärkeä tietää
Hotellin entinen nimi oli TUI Sensimar Lagoon Mauritius. Vain nimi vaihtui, palvelut säilyivät ennallaan.
Ranta-alue, ajoittain häiritsevää paikallisliikennettä.
Ympäristösyistä huoneen minibaari on tyhjä saapuessasi. Hotellilla on kauppa, jossa voit halutessasi tehdä ostoksia.
- Vastaanotto avoinna ympäri vuorokauden
- Kyllä
- Paikallinen luokitus
- ****
- Rakennettu
- 1996
- Uudistettu
- 2016
- Huoneita
- 182
- Jännite
- 220
- Adapteria tarvitaan
- Kyllä
- Alue
- Ranta-alue
- Pysäköinti
- Kyllä
- Melutaso
- Hieman häiritsevää
- Liikenne
- Paikallisliikennettä
Internet
Maksuton WiFi hotellin yleisissä tiloissa ja huoneissa.
- WiFi
- Kyllä
- Maksuton WiFi yleisissä tiloissa
- Kyllä
- Maksuton WiFi huoneissa/huoneistoissa
- Kyllä
Hyväksyttävät maksukortit
- American Express
- Kyllä
- MasterCard
- Kyllä
- Eurocard
- Kyllä
- Visa
- Kyllä
Huoneet
- WiFi
- Kyllä
- Kahden hengen hotellihuone
- 35 m2
- Sviitti
- 45 m2
- Maksuton tallelokero
- Kyllä
- Maksuton ilmastointi
- Kyllä
- Minibaari
- Kyllä
- Siivous
- 7 pv/vk
- Hiustenkuivain
- Kyllä
- Vedenkeitin
- Kyllä
- TV
- Kyllä
- Puhelin
- Kyllä
- Suihku/wc
- Kyllä
- Kylpy/suihku ja wc
- Kyllä
Vuoteet
- Parivuode
- 177x200 cm
- Yhden hengen vuode, koko
- 80x200 cm
- Parivuode
- Kyllä
- Yhden hengen vuode
- Kyllä
Ruoka ja juoma
- Ravintola
- Kyllä
- Baari
- Kyllä
- Baareja
- 2
- Allasbaari
- Kyllä
- Aamiainen
- Buffet
- Lounas
- Buffet, Menu
- Päivällinen
- Buffet
- Puolihoito
- Kyllä
- Täysihoito
- Kyllä
- All Inclusive
- Kyllä
- Pukukoodi päivälliselle
- Kyllä
- Ravintoloiden määrä
- 4
Etäisyydet
- Tavarat kannetaan hotellille
- Kyllä
- Bussipysäkille
- 150 m
- Ostoksille
- 8.5 km
- Minimarket
- 2 km
- Keskustaan
- 8.5 km
Ranta
Vuorovesivaihteluita.
- Rannalle (etäisyys min.)
- 10 m
- Rannalle (etäisyys max.)
- 50 m
- Rannan tyyppi
- Hiekkaranta
Uima-allas
- Ulkouima-allas
- Kyllä
- Lastenallas
- Ei
- Uima-allas
- Kyllä
- Makea vesi
- Kyllä
- Altaan pituus
- 30 m
- Altaan leveys
- 22 m
- Allaspyyhkeet
- Kyllä
- Maksuttomat allaspyyhkeet
- Kyllä
Rentoutuminen
- Spa
- Kyllä
- Hierontaa
- Kyllä
Urheilu
Maksutta: Lasipohjaveneet, melonta kajakeilla, snorklaus, purjehdus, vesipallo, rantalentopallo, jooga, fitnesskeskus, tennis, pöytätennis, darts ja petankki.
Lisämaksusta: Vesihiihto, purjelautailu, sukellus, kite-opastus, kalastus ja polkupyörien vuokraus.
- Kuntosali
- Ei
- Kuntoilutila
- Kyllä
- Tenniskenttä
- Kyllä
- Tenniskenttiä
- 1
- Paddle-tennis
- Kyllä
- Polkupyörävuokraamo
- Kyllä
Vesiurheilu
- Leijalautailu
- Kyllä
- Purjelautailu
- Kyllä
- Vesiurheilu (moottoroidut lajit)
- Kyllä
Liikuntarajoitteiset
- Rakennuksia
- 9
- Kerroksia matalimmassa rakennuksessa
- 3
- Kerroksia korkeimmassa rakennuksessa
- 3
- Hissi
- Ei
- Hotellialue sopii pyörätuolilla liikkuvalle
- Kyllä
- Liikuntarajoitteisille sopivia huoneita/huoneistoja
- 1
- Luiska vastaanottoon
- Kyllä
- Hotellihuoneen ovi (leveys)
- 67 cm
- Makuuhuoneen ovi (leveys)
- 71 cm
- Kylpyhuoneen ovi (leveys)
- 67 cm
Palvelumme: Oppaat hotellilla + TUI-sovellus ympäri vuorokauden
- Aikavälillä 2023-11-01 - 2024-04-30
- Aikavälillä 2024-05-01 - 2024-11-01
TUIn englantia puhuva opastiimi on tavattavissa hotellilla vähintään muutaman kerran viikossa. Lisäksi TUI-sovelluksen kautta saat yhteyden oppaisiimme ympäri vuorokauden – suoraan mobiilissa. Lataa TUI-sovellus maksutta älypuhelimeesi tai tablettiisi.
Henkilökohtainen palvelu
TUIn englantia puhuvan opastiimin oppaat vierailevat hotellillasi vähintään muutaman kerran viikossa. Oppaat vastaavat kysymyksiisi ja saat hyviä vinkkejä lomallesi. Tarkat päivät ja ajat näet TUI-sovelluksesta ennen matkaa.
Opaspalvelu TUI-sovelluksessa
TUI-sovellus on kätevin tapa saada yhteys TUIn oppaisiin – silloin kun se sinulle sopii. Sovelluksessa ja netin myTUI-sivun Kysy oppailta -osiossa voit lähettää viestejä ja saat vastauksen nopeasti, sekä ennen lomaa, että sen aikana. Annat vain puhelinnumerosi ja sähköpostiosoitteesi matkaa varatessasi, lataat TUI-sovelluksen ja aktivoit varausnumerosi sovelluksessa. Sovelluksesta näet myös ajantasaiset tiedot lennostasi, hotellistasi, lomakohteestasi ja lentokenttäkuljetuksestasi. Sovelluksessa voit myös varata TUIn retkiä ja aktiviteetteja.
Yhteys TUIn oppaisiin ympäri vuorokauden – kaikkina viikon päivinä
- Kysy oppailta -palvelu on käytettävissä sekä TUI-sovelluksessa että myTUI-sivulla soitteessa tui.fi
- Palvelu on käytettävissä heti matkan varaamisen jälkeen.
- Ennen lomaa vastaamme kysymyksiin vuorokauden sisällä ja loman aikana mahdollisimman nopeasti – useimmiten 30 minuutin sisällä.
- Kiireellisissä tapauksissa tavoitat oppaat myös puhelimitse, ympäri vuorokauden. Numeron näet TUI-sovelluksessa vuorokautta ennen lomakohteeseen saapumista. Jos et ole ladannut sovellusta, saat numeron tekstiviestillä ennen matkaa.
Palvelu lentokentällä
Jos olet varannut bussikuljetuksen hotellille, näet TUI-sovelluksesta tiedot bussin numerosta ja bussin lähtöpaikan. Lisäksi lentokentällä sinua palvelee TUIn englantia puhuva opastiimi. Mikäli olet varannut taksikuljetuksen hotellille, on kuljettaja sinua vastassa lentokentällä.
Matkustaminen hotellille
Lentoaika
Kohteeseen on tarjolla useita eri lentovaihtoehtoja. Lentoajan näet varausvaiheessa.
Matka lentokentältä
Matka lentokentältä lähimmälle hotellille kestää noin 1,5 t. Varausvaiheessa näet saatavilla olevat kuljetusvaihtoehdot.
Etäisyydet
- Tavarat kannetaan hotellille
- Kyllä
- Bussipysäkille
- 150 m
- Ostoksille
- 8.5 km
- Minimarket
- 2 km
- Keskustaan
- 8.5 km
Ranta
Vuorovesivaihteluita.
- Rannalle (etäisyys min.)
- 10 m
- Rannalle (etäisyys max.)
- 50 m
- Rannan tyyppi
- Hiekkaranta