The Ravenala Attitude
- Rannan äärellä
- Grand Baie, Mauritius
Tripadvisor
Hotelliesittely
Tyylikäs hotelli rannalla
The Ravenala Attitude sijaitsee rauhallisella lahdella Balaclavan kylässä, Grand Baien eteläpuolella, lähellä Citron Riveriä. Hotellin huoneet on sisustettu kauniisti, perinteisin vaikuttein. Hotellilla on peräti 10 ravintolaa! Puolihoito sisältyy hintaan ja All Inclusive on varattavissa lisäpalveluna.
Hotellialueen toisella laidalla virtaa Citron River ja puutarhan edustalla on hieno hiekkaranta. Rannalla voit rentoutua ja nauttia rantabaarin virkistävistä juomista, vaikka baarin mukavissa keinuissa istuskellessa.
10 ravintolaa, joissa on makuja eri puolilta maailmaa
Lomallasi voit nauttia maailman eri kolkkien ruokakulttuurista. Kaikkiaan hotellissa on 10 ravintolaa, joissa tarjolla on niin perinteisiä curry-ruokia kuin pizzaa. Ravintoloista kolme on vain aikuisille: The Bistrot, Lime ja Riviera.
Spa, tennis ja melontaa
The Ravenala Attitudessa ei tarvitse olla jouten, mikäli et itse niin halua. Alueella on kuntosali, kaksi tenniskenttää, pöytätennis ja mahdollisuus purjelautailuun. Voit myös lähteä lahdelle polkuveneellä tai kajakilla. Hotellin spassa voit suoda itsellesi erilaisia vartalohoitoja, hierontaa ja jacuzzikylpyjä.
Paikalliset kestävän kehityksen aloitteet
Hotelli työskentelee tehokkaasti kestävän kehityksen puolesta paikallisesti. Muutamina esimerkkeinä mangrovemetsien uudelleenistutus rannikolla, henkilökunnan ympäristökoulutus sekä paikallisten käsityöläisten, muusikoiden ja erilaisten kulttuuritapahtumien tukeminen.
- Huoneita : 271
Lyhyesti hotellista
- Rannalle
- 10 m - 50 m
- Ulkouima-allas/Lastenallas
- Kyllä/Kyllä
- Keskustaan/Ostoksille
- 13 km/13 km
- Ravintola/Baari
- Kyllä/Ei
- Matka lentokentältä
- n. 1 t 30 min.
Ympäristösertifiointi ja kestävä matkailu
Tämä on yksi ympäristösertifioiduista hotelleistamme. Kun varaat hotellin, olet mukana tukemassa TUI Care Travelin toimintaa kestävämmän matkailun puolesta.
Lue lisää TUI Care Travelista ja ympäristösertifioiduista hotelleistamme
Yhteystiedot
- Osoite
- La Plantation Hotel Turtle Bay Balaclava, Mauritius.
- Puhelin
- +230 -204 3000
Tärkeä tietää
Maksuton tallelokero huoneessa.
Kaikissa huoneissa on portaita.
Family-juniorsviiteissä on erilaisia ikkunaratkaísuja huoneiden ja kylpyhuoneiden välillä. Joissain on puukaihtimilla varustettu ikkuna kylpyhuoneen ja makuuhuoneen välissä.
Kaikki Executive Adult -juniorsviitit sijaitsevat vain aikuisille tarkoitetulla alueella.
Ranta-alue, paikallisliikennettä.
Ympäristösyistä huoneen minibaari on tyhjä saapuessasi. Hotellilla on kauppa, jossa voit halutessasi tehdä ostoksia.
Maksuton WiFi koko hotellin alueella ja huoneissa.
Yhteys on rajoitettu, katkoksia ja hitautta esiintyy.
- Vastaanotto avoinna ympäri vuorokauden
- Kyllä
- Paikallinen luokitus
- ****
- Rakennettu
- 1999
- Uudistettu
- 2015
- Uudistettu
- Kokonaan
- Huoneita
- 271
- Huoneistoja
- 0
- Jännite
- 220
- American Express
- Kyllä
- MasterCard
- Kyllä
- Visa
- Kyllä
- Pysäköinti
- Kyllä
- WiFi
- Kyllä
- Maksuton WiFi yleisissä tiloissa
- Kyllä
- Maksuton WiFi huoneissa/huoneistoissa
- Kyllä
- Melutaso
- Hieman häiritsevää
- Liikenne
- Paikallisliikennettä
Huoneet
- WiFi
- Kyllä
- Juniorsviitti
- 64-72 m2
- Maksuton tallelokero
- Kyllä
- Ilmastointi lisämaksusta
- Kyllä
- Minibaari
- Kyllä
- Huonepalvelu
- Kyllä
- Siivous
- 7 pv/vk
- Hiustenkuivain
- Kyllä
- Vedenkeitin
- Kyllä
- TV
- Kyllä
- Puhelin
- Kyllä
- Kylpy/suihku ja wc
- Kyllä
Vuoteet
- Parivuode
- 200x200 cm
- Yhden hengen vuode, koko
- 100x200 cm
- Parivuode
- Kyllä
- Yhden hengen vuode
- Kyllä
Ruoka ja juoma
Hintaan sisältyy:
Puolihoito (buffetaamiainen ja -päivällinen)
Lisäpalveluna varattavissa:
All Inclusive
Ruoka ja juoma
Aamiainen, lounas ja päivällinen noutopöydästä ruokajuomineen (paikalliset viinit, oluet, virvoitusjuomat tai vesi). Paikallisia alkoholijuomia, viiniä, olutta, virvoitusjuomia sekä kivennäisvettä, baaritarjoilu klo 11.00–23.00 (tietyissä baareissa / tiettyinä aikoina). Juomavalikoima minibaarissa sisältyy All Inclusiveen.
Aamiaisbuffet tarjoillaan pääravintola Mozaikissa klo 7.00–10.00. Lounas tarjoillaan joko à la cartena klo 11.30–15.00 Restaurant O:ssa tai buffettina rantaravintola Beach BBQ:ssa klo 12.00–17.00. Voit tilata myös take away -lounaan Taba J:stä, joka on mauritiuslainen street food -konsepti rannalla, klo 12.00–17.00.
Päivällinen tarjoillaan seitsemässä eri ravintolassa hotellin oman dine around -konseptin mukaisesti:
- Buffet pääravintola Mozaikissa klo 18.30–22.00.
- Madam Ming, aasialainen buffet, klo 19.00–22.00. Varaukset etukäteen.
- A Tavola!, italialainen à la carte tai buffet, klo 19.00–22.00. Varaukset etukäteen.
- The Bistro, trendikäs paikka, jossa mm. hampurilaisia, lounas klo 12.00–15.00 ja päivällinen klo 19.00–22.00.
- Kot Nou, auritiuslainen à la carte, klo 19.00–22.00. Varaukset etukäteen.
- Ravintola O, à la carte, klo 19.00–22.00. Varaukset etukäteen.
- Beach BBQ, buffet, klo 19.00–22.00.
Dine around -konseptin All Inclusiveen kuuluvat ruuat on merkattu ruokalistaan. Muut lisämaksusta.
Teetä, kahvia ja leivonnaisia klo 16.00–18.00.
Tietyt cocktailit allasbaarissa, parvekebaarissa, rantaloungessa ja The Bistrossa. Paikallisia välipaloja yhdessä juomien kanssa illalla.
Lounaseväät tilattavissa vastaanotosta, tilaukset päivää ennen.
All Inclusive on voimassa saapumispäivän klo 11.00 lähtien lähtöpäivän klo 14.00 saakka.
Lisätietoja
Ravintolan ja baarien aukioloajoista tiedotetaan hotelliin saavuttaessa. Osa aktiviteeteista maksuttomia vain määriteltyinä aikoina. Sisältö saattaa muuttua kauden aikana.
Pukeutuminen päivälliselle: miehillä pitkät housut.
- Ravintola
- Kyllä
- Baari
- Ei
- Baareja
- 5
- Allasbaari
- Kyllä
- Snackbaari
- Kyllä
- Aamiainen
- Buffet
- Lounas
- Buffet, Menu
- Päivällinen
- Buffet, Menu
- Puolihoito
- Kyllä
- All Inclusive
- Kyllä
- Puolihoito sisältää aamiaisen ja päivällisen
- Kyllä
- Pukukoodi päivälliselle
- Kyllä
- Ravintoloiden määrä
- 10
Etäisyydet
Balaclavassa ei juurikaan ole kauppoja, mutta Grand Baieen ja Sunset Boulevard -ostoskadulle pääset kätevästi taksilla. Etäisyys ostoksille ja keskustaan (Grand Baie) on n. 13 km.
- Tavarat kannetaan hotellille
- Kyllä
- Bussipysäkille
- 3 km
- Ostoksille
- 13 km
- Minimarket
- 7 km
- Keskustaan
- 13 km
Ranta
Maksuttomat aurinkotuolit rannalla.
- Rannalle (etäisyys min.)
- 10 m
- Rannalle (etäisyys max.)
- 50 m
- Rannan tyyppi
- Hiekkaranta
Uima-allas
- Ulkouima-allas
- Kyllä
- Lastenallas
- Kyllä
- Lastenallas osana pääallasta
- Kyllä
- Lastenaltaan syvyys
- 40 cm
- Uima-allas
- Kyllä
- Makea vesi
- Kyllä
- Altaan pituus
- 40 m
- Altaan leveys
- 20 m
- Altaan koko
- 1000 m2
- Allaspyyhkeet
- Kyllä
- Maksuttomat allaspyyhkeet
- Kyllä
- Jacuzzi
- Kyllä
Rentoutuminen
- Spa
- Kyllä
- Hierontaa
- Kyllä
- Kampaamo
- Kyllä
- Sauna
- Kyllä
Urheilu
Kuntosali, tennis, pöytätennis, rantalentopallo, purjelautailu, vesijumppa, polkuveneily ja melonta.
Päivä- ja iltaviihdettä, mm. Sega-showesityksiä ja elävää musiikkia, järjestetään useana viikon iltana.
Kuntosali on avoinna klo 9.00–20.00.
Spa on avoinna klo 9.00–20.00.
- Kuntosali
- Kyllä
- Tenniskenttä
- Kyllä
Lapset ja nuoret
- Kansainvälinen lastenkerho
- Kyllä
- Lastensänky/pinnasänky (alle 2-v.)
- Kyllä
- Syöttötuoli huoneistossa
- Kyllä
- Syöttötuoli ravintolassa
- Kyllä
- Leikkipaikka
- Kyllä
- Leikkipaikka ulkona
- Kyllä
- Leikkitila
- Kyllä
Liikuntarajoitteiset
- Rakennuksia
- 28
- Kerroksia matalimmassa rakennuksessa
- 3
- Kerroksia korkeimmassa rakennuksessa
- 5
- Hissi
- Kyllä
- Hissin ovi (leveys)
- 110 cm
- Liikuntarajoitteisille sopivia huoneita/huoneistoja
- 2
- Hotellihuoneen ovi (leveys)
- 100 cm
- Kylpyhuoneen ovi (leveys)
- 60 cm
Palvelumme: TUI-sovellus ympäri vuorokauden
- Aikavälillä 2024-11-01 - 2025-05-01
Palvelu TUI-sovelluksessa
TUI-sovellus on kätevin tapa saada yhteys TUIn oppaisiin – juuri silloin kun itse haluat, kellon ympäri. Sovelluksen Kysy oppailta -osiossa voit lähettää viestejä suomeksi ja vastaukset saat nopeasti, sekä ennen lomaa että sen aikana. Oppaat auttavat sinua varaamaan retkiä ja vuokraamaan auton, jakavat ravintolavinkkejä ja kertovat, mistä löydät kohteen parhaat ostospaikat tai hienoimmat rannat. Ja tietysti he ovat apunasi myös kaikissa käytännön asioissa – jotta sinulla olisi mukava ja rentouttava loma. Tavoitat oppaat kiireellisissä tapauksissa myös puhelimitse kellon ympäri.
Palvelumme: TUI-oppaat hotellilla ja TUI-sovellus ympäri vuorokauden
- Aikavälillä 2024-05-01 - 2024-11-01
- Aikavälillä 2025-05-01 - 2025-11-02
Tapaa TUIn oppaat hotellilla
Kansainvälinen opastiimimme on tavattavissa hotellilla vähintään muutaman kerran viikossa. Oppaat auttavat sinua varaamaan retkiä ja vuokraamaan auton, jakavat ravintolavinkkejä ja kertovat, mistä löydät kohteen parhaat ostospaikat ja hienoimmat rannat. Ja tietysti he ovat apunasi myös kaikissa käytännön asioissa – jotta sinulla olisi mukava ja rentouttava loma.
Palvelu TUI-sovelluksessa ympäri vuorokauden
TUI-sovellus on kätevin tapa saada yhteys TUIn oppaisiin – juuri silloin kun itse haluat. Sovelluksen Kysy oppailta -osiossa voit lähettää viestejä suomeksi ja vastaukset saat nopeasti, sekä ennen lomaa että sen aikana. Tavoitat oppaat kiireellisissä tapauksissa myös puhelimitse kellon ympäri.
Matkustaminen hotellille
Lentoaika
Kohteeseen on tarjolla useita eri lentovaihtoehtoja. Lentoajan näet varausvaiheessa.
Matka lentokentältä
Matka lentokentältä lähimmälle hotellille kestää noin 1,5 t. Varausvaiheessa näet saatavilla olevat kuljetusvaihtoehdot.
Etäisyydet
Balaclavassa ei juurikaan ole kauppoja, mutta Grand Baieen ja Sunset Boulevard -ostoskadulle pääset kätevästi taksilla. Etäisyys ostoksille ja keskustaan (Grand Baie) on n. 13 km.
- Tavarat kannetaan hotellille
- Kyllä
- Bussipysäkille
- 3 km
- Ostoksille
- 13 km
- Minimarket
- 7 km
- Keskustaan
- 13 km
Ranta
Maksuttomat aurinkotuolit rannalla.
- Rannalle (etäisyys min.)
- 10 m
- Rannalle (etäisyys max.)
- 50 m
- Rannan tyyppi
- Hiekkaranta