Maa
Portugali
Tavirassa olet lähellä paikallista elämää, pikkukaupungissa, jota ei ole rakennettu vain turismia varten. Hitaasti virtaava joki halkoo vanhaa kaupunkia, jota reunustavat kauppahallit, katukahvilat, kalaravintolat ja pikkuputiikit. Hienoille rannoille pääset noin 20 minuuttia kestävällä venekyydillä. Kuntoiluun ja hyvinvointiin painottunut ROBINSON-hotellimme sijaitsee golfkenttien tuntumassa.
Tavira sijaitsee Algarven rannikon itäosassa, vain noin 30 m päässä Portugalin ja Espanjan väliseltä rajalta. Pienessä kaupungissa on hieman päälle 20 000 asukasta (mutta yli 30 kirkkoa!). Vanha maurilainen silta, jossa on seitsemän holvikaarta, kulkee Taviran kahteen osaan jakavan Gilãon joen yli. Aivan joen tuntumassa on kauppahalli, jossa on tarjolla kaikkea tuoreesta kalasta, juustoihin, vihanneksiin, leikkeleisiin ja paikalliseen hunajaan.
Taviraa ympäröivä luonto on ainutlaatuista. Lähimpänä merta sijaitsee Ria Formosan luonnonsuojealue, jossa on upeat näkymät, laguuneja, vesireittejä ja rikas linnusto. Kivenheiton päässä sijaitsee pitkulainen Ilha de Taviran saari, jossa on kilometreittäin vaalea hiekkarantaa.
Venekyyti Ilha de Taviran saarelle kestää noin 20 minuuttia vanhasta kaupungista tai kymmenen minuuttia Quatro Águasin satamasta, ja maksaa vain muutaman euron. Saaren komeimmalla rannalla on ravintoloita ja mahdollisuus vuokrata aurinkotuoleja, kun taas pidemmällä sijaitsevat rannat ovat vähemmän kansoitettuja ja luonnontilassa.
ROBINSON Quinta da Ria -hotellimme tarjoaa hyvät ainekset kuntoiluun, hyvinvointiin ja rentoutumiseen, ja sijaitsee lisäksi kahden Algarven hienoimman golfkentän äärellä. Quinta da Rian ja Quinta de Ciman kentät sijaitsevat kymmenen kilometriä Tavirasta itään. Kaikki hotellit kohteessa Tavira löydät Hotellit - Tavira -sivultamme. Tutustu ja löydä oma suosikkihotellisi!
Jos haluat nähdä suuremman kaupungin ostosgallerioineen ja yökerhoineen, on Faroon matkaa noin 40 kilometriä. Asut myös Espanjan rajan tuntumassa, joten vuokra-autolla tai bussilla pääset kätevästi myös päiväretkelle Sevillaan (170 km) tai sherryn kotikaupunkiin Jerez de la Fronteraan (260 km).
Kala- ja äyriäisruuat ovat herkullisia täällä merenkulkijoiden rannikolla. Kokeile esimerkiksi grillattuja sardiineja, caldo de peixe -kalakeittoa ja lagosta hummeria. Grillattu Piri-piri-kana on tulinen, chilissä marinoitu klassikko. Osa Portugalin parhaista viineistä tulee Lagosin, Portimãon ja Alentejon alueilta.
Kohteeseen on tarjolla useita eri lentovaihtoehtoja. Lentoajan näet varausvaiheessa.
Matka Faro International Airport (FAO) -lentokentältä kestää noin 45 minuuttia.
Varausvaiheessa näet saatavilla olevat kuljetusvaihtoehdot. Voit varata kuljetukset myös kirjautumalla myTUI-tilillesi, kun olet tehnyt varauksen.
Lue lisää muista vaihtoehdoista ja tietoja julkisesta liikenteestä». Tarjonta voi olla rajoitettua ilta- ja yöaikaan.
Taviran keskustassa ei ole rantoja. Venekyyti hienoille Ilha de Taviran rannoille kestää noin 20 minuuttia vanhasta kaupungista tai 10 minuuttia Quatro Aguasin satamasta. Jos asut ROBINSON-hotellissamme noin 10 kilometriä Tavirasta itään on lähellä luonnonrantoja.
Ilha de Taviran suurimmalla rannalla on vesiurheilua vilkkaimpana matkailukautena. ROBINSON-hotellissamme on laaja tarjonta aktiviteetteja, ja hotelli sijaitsee lisäksi kahden 18-reikäisen golfkentän vieressä, Quinta da Rian ja Quinta de Ciman.
Tee päiväretki Espanjaan vuokra-autolla tai bussilla. Sevillaan on matkaa noin 170 km ja sherryn kotikaupunkiin Jerez de la Fronteraan noin 260 km.
Vuokraa auto Taviran lomallesi kätevästi kauttamme yhdeksi tai useammaksi päiväksi.
Taviran kujat, Ilha de Taviran rannat ja hotellit sopivat hyvin lapsiperheille. ROBINSON-hotellimme on lähes autoton, ja siellä on laajat viheralueet.
Joen varrella ja vanhan kaupungin kujilla on runsaasti paikallisia ravintoloita, erityisesti kala- ja äyriäisravintoloita.
Tavirassa suppea tarjonta, vilkkaimpana kautena livemusiikkia osassa baareja ja hotelleja. Enemmän tarjontaa on Monte Gordossa, noin 20 km päässä Tavirasta itään päin, ja vielä runsaammin tarjontaa Farossa 40 kilometriä länteen.
.
Taviran keskustassa on pikkukauppoja, joissa myydään herkkuja, käsitöitä, koruja, vaatteita ja kenkiä. Parhaat ostosmahdollisuudet ostoskeskuksineen ja muotiliikkeineen on Farossa, 40 km länteen.
Tavirassa on n. 25 000 asukasta.
ROBINSON Club sijaitsee Vila Nova de Cacelesin kylässä, jossa asukkaita on noin 4 000.
Kaikilta hotellisivuiltamme löydät tietoa hotellin palveluista ja huoneista kohdasta ”Hotellin tiedot”. Mikäli hotellissa on liikuntaesteisille soveltuvia huoneita, löydät sieltä myös lisätietoja näistä huoneista.
Portugalissa monissa kaupungeisa peritään matkustajilta pakollista turistiveroa (Ecotax), joka on suuruudeltaan n. 1–2 e/yö. Vero koskee kaikkia yli 13-vuotiaita matkustajia ja sitä peritään korkeintaan 7 yöltä. Vero maksetaan suoraan hotellille saavuttaessa.
Euro (EUR).
Luottokortti hyväksytään useimmissa hotelleissa, tavarataloissa ja ravintoloissa. Taksit hyväksyvät yleensä vain käteisen. Pankkiautomaatteja (ATM) on.
Faron lentokentältä Taviraan 45 km. Tavirasta itään Monte Gordoon 20 km, Espanjan rajalle 35 km, Sevillaan 170 kilometriä ja Jereziin 260 km. Tavirasta länteen Faron keskustaan 39 km ja Albufeiraan 70 km.
Helpoiten liikut alueella vuokraamalla auton koko lomasi ajaksi. Voit käyttää myös paikallisbusseja ja takseja.
Katso täältä parhaat tarjouksemme. Löydä juuri sinulle sopiva loma ja hae inspiraatiota lomallesi aktiviteeteista ja elämyksistä.