Inspiration
Pitkin puistoja ja polkuja – Geokätköilyä kannattaa kokeilla nimenomaan lomalla

Pitkin puistoja ja polkuja – Geokätköilyä kannattaa kokeilla nimenomaan lomalla

2017-11-15

Harrastuksena geokätköily on kohta kolmekymppinen. Näköpiirissä ei liene kriisiä, sillä iästään huolimatta kätköily on ajankohtainen ja kiva lomaharrastus – Suomessa tai ulkomailla.

Geocaching, eli suomeksi geokätköily, näki päivänvalon heti vuosituhannen vaihteen jälkeen. Tällöin aika oli teknologian puolesta kypsä, sillä harrastukseen tarvitaan kaksi olennaista keksintöä: internet ja mukana kannettava edullinen GPS-laite. Lyhyesti homma menee niin, että netissä ilmoitetaan missä kätkö, eli eräänlainen aarre on, ja GPS-laite toimii kuin taika-kompassi, joka johdattaa kätköilijän aarteen luokse.

Geokätköilyn ensivuosien suosiosta kertoo se, että aloittaessani harrastuksen vuonna 2001 oli esimerkiksi Helsingin seudulla vain kourallinen kätköjä. Nyt haettaessa kätköjä hakusanalla Helsinki, palauttaa sivusto yli 2300 kätköä. Huh, siinä menisi tovi koluta pelkästään kaikki Helsingin seudun kätköt läpi.

Mikä geokätkö on?

Peruskätkö on fyysinen purkki, joka on piilotettu luontoon, esimerkiksi kivenkoloon. Purkissa on lokikirja ja yleensä pienimuotoinen aarrevarasto. Ideana on, että kirjattuasi lokiin päivämäärän ja nimimerkkisi, voit ottaa cachesta jonkin esineen. Toki suotavaa on, että laitat tilalle jonkin esineen. Käytännössä esineet ovat leluja tai pieniä halpoja matkamuistoja, ja ehkä niillä voi viihdyttää esimerkiksi kaikkein nuorimpia kätköilijöitä.

Osa purkeista on pieniä, esimerkiksi vanhoja filmipurkkeja, ja tällöin tavaranvaihtoa ei ole tarkoitus harrastaa. Filmipurkkiin kyllä mahtuu pieni kynä ja paperirulla, joka toimii lokikirjana.

Miksi geokätköillä lomalla?

Parhaimmillaan geokätkö ei ole vain vanha purkki täynnä roinaa metsässä, ja pidän harrastuksen suolana paikkoja, jonne kätkö etsijän vie. Kätköpaikalle ei ole tiukkoja kriteereitä, mutta parhaimmillaan paikka on elämys itsessään. Hyvä kätköpaikka vie aluetta tuntemattoman matkaililijan esimerkiksi kauniille luonnonnähtävyydelle, muuten piilossa olevalla rantapoukamalle tai vaikka pilvenpiirtäjän huipulle. Kaikissa kätköissä ei ole fyysistä purkkia, kuten saattaa olla julkisten sisätilojen kanssa, ja kätkön kuvauksessa onkin ohjeet, miten kyseisen kätkön saa itselleen logattua, eli kirjattua.

Kätkö voi olla myös koordinaattipisteiden reitti, jota seuraamalla voi esimerkiksi seurata luontopolkua tai muuta reittiä.

 

Ensin oli purkki, sitten tuli Pokemon

Tuntuuko, että geokätköily on liian old school? On totta, että hommaan ei liity pokemoneja tai AR-todellisuutta. Suosittelen silti kokeilemaan, sillä geocaching ei nykyään vaadi erillistä GPS-laitetta, sillä kaikki kätköilyyn tarvittava löytyy nykyään taskusta älypuhelimen muodossa. Geokätköjen verkosto on niin laaja, että käytännössä harrastus on mahdollista lähes joka puolella maailmaa ja myös ympäri Suomen Helsingistä Ivaloon.

Harrastuksen voi aloittaa esimerkiksi tutustumalla Geocaching-verkkosivustoon.

Kuvat: Jaakko Valkiainen