Maa
Dominikaaninen tasavalta
Samanan kaupungissa voit kokea aitoa karibialaista tunnelmaa. Värikkäitä rakennuksia, pikkukauppoja, ravintoloita ja dominikaanien paikallista arkipäivän elämää. All Inclusive -hotellimme sijaitsee niemellä, kahden kauniin rannan välissä, lähellä kaupunkia.
Samana on kylistä suurin ja se sijaitsee samannimisellä, kauniilla niemellä. Rantakadulla on runsaasti erikoiseen tapaan sisustettuja pikkukauppoja ja baareja, joissa soi livemusiikki. Silloin tällöin pikkuiset kujat ja ostoskadut täyttyvät risteilyaluksilla kylään saapuvista matkailijoista.
Samanan kaupunki, viralliselta nimeltään Santa Barbara de Samana, perustettiin espanjalaisten toimesta jo vuonna 1756. Tänä päivänä siirtomaa-ajan perintö yhdistyy viehättävällä tavalla länsi-intialaiseen saarikulttuuriin. Rakennusten julkisivut loistavat upeissa väreissä - vaaleansinisestä roosaan ja sitruunan keltaiseen.
Yleisesti tunnettu nähtävyys tammi-maaliskuussa ovat tuhannet Samanan lahdelle kerääntyvät ryhävalaat. Valaat saapuvat Atlantilta ja pysähtyvät vesille synnyttämään poikasensa. Samanan satamasta lähtee retkiveneitä, joilla pääset tähystämään valaita.
Muista, että voit varata retket jo ennen matkaa.
Dominikaaninen tasavalta lukeutuu Karibian monipuolisimpiin ja hinta-laatusuhteeltaan edullisimpiin lomakohteisiin. Alueella vallitsee trooppinen ilmasto ja ympärivuotinen keskilämpötila talvisin on noin 30 astetta ja veden lämpötila noin 26 astetta. Matkailualueiden ulkopuolella on sademetsien peittämiä vuoria, vesiputouksia ja sokerijuurikasviljelmiä. Lähde kokopäiväretkelle etelärannikolla sijaitsevaan Santo Domingon pääkaupunkiin, retken aikana koet paljon ja näet saarta monipuolisesti.
Kohteeseen on tarjolla useita eri lentovaihtoehtoja yhdellä tai useammalla välilaskulla. Lentoajan näet varausvaiheessa.
Matka Punta Cana International Airport (PUJ) -lentokentältä lähimmälle hotellille kestää noin 4 t 30 min.
Hotelli Gran Bahia Principe Cayo Levantadoon lisäksi vielä venematka ja mahdollinen odotusaika.
Varausvaiheessa näet saatavilla olevat kuljetusvaihtoehdot. Voit varata kuljetukset myös kirjautumalla myTUI-tilillesi, kun olet tehnyt varauksen.
Matkustajan velvollisuus on huolehtia siitä, että hänellä on matkaa varten tarvittavat matka-asiakirjat. Tarkista passia, viisumia ja mahdollisia muita asiakirjoja koskevat vaatimukset. Tietoa passi- ja viisumisäännöistä.
Epätasaisia katuja ja korkeita reunakiveyksiä.
Kaikilta hotellisivuiltamme löydät tietoa hotellin palveluista ja huoneista kohdasta ”Tietoa hotellista”. Mikäli hotellissa on liikuntaesteisille soveltuvia huoneita, löydät sieltä myös lisätietoja näistä huoneista.
Hanavesi ei ole juomakelpoista, pullotettua kivennäisvettä suositellaan. Syksyllä saattaa esiintyä hurrikaaneja.
Turistiviisumi ja -vero sisältyvät matkan hintaan.
Valuutta ja luottokortti Dominikaaninen peso (DOP). VISA, MasterCard ja American Express hyväksytään maksuvälineinä. Pankkiautomaatteja on muun muassa Plaza Taina -ostoskeskuksessa.
Talviaikaan -6 t.
Kaupassa: 1 l vesipullo n. 0,50 e, virvoitusjuoma (33 cl) n. 0,80 e ja vaalea leipä n. 1 e.
Ravintolassa: Olut (50 cl) n. 3,50 e, kevyt lounas n. 5 e ja kevyt päivällinen n. 13 e.
Samanasta löytyy monipuolinen ravintolavalikoima ja tarjolla on kaikkea paikallisista ruoista sushiin. Valassafarin aikana kaupunki herää henkiin.
Valassafari järjestetään tammikuun puolivälistä maaliskuun puoliväliin Samanan niemimaan itäpuolella.
Vakituisia asukkaita on noin 52 000 ja matkailusesongin aikana asukkaita on noin 55 000.
Rannat ovat melko matalia ja hienohiekkaisia. Monet hotellit sijaitsevat suoraan rannalla, ja niissä on leikkikenttiä ja omat lastenkerhot.
Kylissä on epätasaisia katuja ja korkeat reunakiveykset.
Hotel Gran Bahia Principe Cayacoassa on kaksi pientä rantaa. Cayo Levantadolla on ihania rantoja ympäri saarta. Viereisessä Las Galerasin kaupungissa on matala valkoinen hiekkaranta. Useille muille palmujen reunustamille rannoille, kuten Playa Frontoniin, pääsee veneellä.
Merivirroista johtuen tiettyinä vuodenaikoina voi esiintyä merilevää ja meriruohoa, ja joskus vesi voi olla hieman sameaa.
Samanasta lentokentälle n. 245 km, Puerto Plataan n. 260 km, El Portilloon n. 43 km, Las Terrenasiin n. 48 km, Las Galerasiin n. 24 km ja Santo Domingoon n. 245 km.
Dominikaaninen peso (DOP). VISA, Mastercard ja American Express hyväksytään maksuvälineinä. Samanassa on pankkiautomaatteja. Pankkiautomaatteja on hotelleilla ja ostoskeskuksissa.
Paikan päällä varatut retket maksetaan Visalla/Mastercardilla tai Yhdysvaltain dollareilla (USD).
Vesijohtovesi ei sovellu juomiseen, suosittelemme pullovettä.
Ilmasto on trooppinen, ja kohteessa ei ole lähes koskaan viileää säätä. Lämpimintä on helmi-maaliskuussa. Hirmumyrskyjä esiintyy touko-marraskuussa. Lyhyitä sadekuuroja joulu-tammikuussa.
Tippaus eli juomarahan jättäminen on yleistä Dominikaanisessa tasavallassa. Myös All Inclusive -hotellissa on yleensä tapana jättää tippiä.
Samanassa ei ole nettikahviloita. Hotelleissa Gran Bahia Principe Cayacoa ja Gran Bahia Principe Cayo Levantado on langaton internetyhteys. Lue lisää internetistä jokaisessa hotellissa internet-välilehdeltä.
Taksit eivät käytä taksimittareita, mutta hotelleissa on hinnastot, joissa on kiinteät hinnat eri paikkoihin. Bussiyhtiöt, kuten Caribe, Metro ja Terra, liikennöivät pitkän matkan busseja ympäri saarta. Samanasta pääkaupunki Santo Domingoon on noin 4 tunnin bussimatka.