Maa
Espanja
Cala Ratjada on Mallorcan koillisosassa sijaitseva mukavan kokoinen rantalomakohde, jossa on kolme hiekkarantaa, pienvenesatama ja eloisa rantakatu. Täällä vietät monipuolista lomaa vain aikuisille tarkoitetussa hotellissamme asuen.
Cala Ratjadan vilkkaimmat korttelit sijaitsevat kylän suosituimman hiekkarannan ja kodikkaan pienvenesataman välissä. Pikkukaduilla ja rantakadulla on paljon tapas-ravintoloita, cocktailbaareja ja pikkukauppoja, joissa myydään kaikkea taidekäsitöistä ja trendimuodista vastaleivottuun leipään ja auringonkypsentämiin hedelmiin.
Cala Ratjada tarjoaa myös musiikkibaareja ja klubeja, mikäli haluat viettää pitkää iltaa. Satamassa puolestaan on niin retkiveneitä, huviristeilijöitä kuin myös kalastusveneitä – Cala Ratjada on nimittäin edelleen toimiva kalastajakylä. Täältä kulkee myös laivoja naapurisaari Menorcalle.
Keskeisellä paikalla sijaitsevan Cala Mollin ja pienemmän, sataman toisella puolella sijaitsevan Cala Gatin lisäksi noin kilometrin päässä kylästä sijaitsee pitkä ja hieno Cala Agulla. Vaalea- ja hienohiekkainen ranta on mataluutensa vuoksi myös lapsiperheiden suosiossa.
Aikuistenhotellimme sijaitsee rauhallisella paikalla Cala Ratjadan laidalla – meren äärellä, pienellä lahdella. Cala Ratjadan keskustaan on matkaa noin kilometri, reitti kulkee pinjapuiden reunustamaa puistokatua. Hotellilla on spa, tenniskenttä ja paljon muita ilman lapsia matkustaville aikuisille suunnattuja palveluita.
Jos haluat lähteä tutustumaan ympäristöön, on lähellä mm. tennistähti Rafael Nadalin kotikaupunki Manacor, jossa voit pistäytyä helmitehtaalla ja nähdä kuinka majorica-helmiä valmistetaan käsityönä. Tunnetut Artá-luolat sijaitsevan n. 9 km päässä Cala Ratjadasta ja lisää luolia löytyy Porto Cristosta. Voit myös vuokrata auton Mallorcan matkallesi kätevästi kauttamme yhdeksi tai useammaksi päiväksi. Lue lisää autonvuokrauksesta Mallorcalla »
Tarjoamme Mallorcalle reittilentovaihtoehtoja ympäri vuoden, joustavin matkan pituuksin.
Suora lento Helsingistä Mallorcalle n. 4 t. Kohteeseen on tarjolla useita eri lentovaihtoehtoja. Lentoajan näet varausvaiheessa.
Matka Palma de Mallorcan (PMI) lentokentältä kestää noin 1 t 30 min. Varausvaiheessa näet saatavilla olevat kuljetusvaihtoehdot. Voit varata kuljetukset myös kirjautumalla myTUI-tilillesi, kun olet tehnyt varauksen.
Cala Ratjadan keskustassa on kaksi hiekkarantaa, Cala Moll ja Cala Gat, sataman molemmin puolin. Rantojen välillä kulkee kiva rantakatu. Molemmat ovat hyvin suosittuja ja vilkkaimman matkailukauden aikaan niillä onkin hyvin paljon ihmisiä.
Noin kilometrin päässä, kylän pohjoispuolella, on pitkä ja hieno Cala Agullan ranta, jossa on yleensä hyvin tilaa. Ranta sopii myös lapsiperheille.
Cala Ratjadan ympäristössä on patikkapolkuja ja useita golfkenttiä.
Mahdollisuus vuokrata purjelautoja ja maastopyöriä.
Mallorcan saareen voit tutustua vuokra-autolla tai bussilla tehtävillä retkillä. Lähellä sijaitsevia nähtävyyksiä ovat mm. Artán luolat, Manacorin helmitehdas ja tippukiviluolat Porto Criston ulkopuolella. Naapurilomakohteessa, Cala Mesguidassa, on kaunis vaaleahiekkainen luonnonranta dyyneineen.
Cala Ratjadan lomallesi voit vuokrata auton kätevästi kauttamme yhdeksi tai useammaksi päiväksi.
Cala Ratjada on varsin lapsiystävällinen lomakohde – kävelykatuja, hyvin vähän jyrkkiä mäkiä tai läpiajoliikennettä.
Vaippoja ja lastenruokia myydään suurimmissa ruokakaupoissa.
Rannoista Cala Agulla on matalin, mutta lasten leikkejä vesirajassa on syytä vahtia.
Vaikka Cala Ratjada ei kuulu Mallorcan suurimpiin lomakohteisiin, on ravintoloita, baareja ja huvipaikkoja täälläkin runsaasti. Erityisesti heinä-syyskuussa. Myös myöhään yöhön auki olevia diskoja ja klubeja on.
Cala Ratjadan keskustassa on paljon pikkukauppoja, joissa myydään matkamuistoesineitä, muotia ja rantatarvikkeita, mutta ei suuria ostoskeskuksia tai merkkiliikkeitä. Suurempia ja valikoimiltaan monipuolisimpia supermarketteja on useita, mm. Lidl ja Eroski.
Kaupassa 1 l vesipullo n. 1 e, virvoitusjuoma (33 cl) n. 1 e.
Ravintolassa Olut (50 cl) n. 5 e, pizza n. 12 e, kevyt lounas n. 12 e, kevyt päivällinen n. 18 e.
Cala Ratjadassa on n. 6 500 asukasta. Kesäisin asukasluku kasvaa voimakkaasti matkailuyrityksissä työskentelevien kausityöläisten johdosta.
Turistivero n. 2–4 e/hlö/yö maksetaan saavuttaessa hotellille. Vero koskee kaikkia 16 vuotta täyttäneitä.
Kaikilta hotellisivuiltamme löydät tietoa hotellin palveluista ja huoneista kohdasta ”Hotellin tiedot”. Mikäli hotellissa on liikuntaesteisille soveltuvia huoneita, löydät sieltä myös lisätietoja näistä huoneista.
Lue lisätietoja liikuntaesteisten matkustamisesta »
Euro (EUR).
Pankit ovat auki ma–pe klo 8.30–14.00. Cala Ratjadassa on pankkeja ja pankkiautomaatteja. Yleisimmät luottokortit käyvät yleensä maksuvälineenä suuremmissa kaupoissa ja ravintoloissa, American Exppress ei kuitenkaan kaikissa. American Expressillä ei voi nostaa rahaa automaateista.
Palman lentokentältä Cala Ratjadaan n. 85 km.
Cala Ratjadasta Cala Mesguidaan n. 8 km, Artá-luolille n. 9 km, Cala Milloriin n. 18 km, tippukiviluolille n. 25 km, Manacoriin n. 33 km, Alcudiaan n. 46 km ja Palma de Mallorcaan n. 80 km.
Paikallisbussilla pääset mm. Palma de Mallorcaan (linja 411), Manacoriin (linja 431), Alcudiaan (linja 446), tippukiviluolille ja Porto Cristoon (linja 448), Valldemosaan, Deíaan ja Solleriin (linja 452), Cala Mesguidaan (linja 471) ja Artá-luolille (linja 471).
Taksin saat helposti Cala Ratjadan keskustasta tai hotellin vastaanotosta.
Katso täältä parhaat tarjouksemme. Löydä juuri sinulle sopiva loma ja hae inspiraatiota lomallesi aktiviteeteista ja elämyksistä.