Inspiration
1960-luku – Suomen matkailun historia

1960-luku – Suomen matkailun historia

2017-11-07

1960-luku oli seuramatkailun kasvun kulta-aikaa. Suomeen perustettiin uusia matkatoimistoja ja matkat olivat yhä useamman saatavilla.

Elintaso nousi 1960-luvun alkuvuosina nopeasti. Ihmisillä oli enemmän rahaa käytettävänä ja palkallinen vuosiloma kasvoi 9–12 päivästä 18–24 päivään vuonna 1960. Siten ihmisten edellytykset matkalle lähtemiseen olivat entistä paremmat.

Perinteinen seuramatkailu kasvattikin suosiotaan Suomessa heti 1960-luvun alusta alkaen. Matkojen luonne alkoi muuttua yhä enemmän rantalomatyyppiseen lomailuun. Vuonna 1962 lennettiin ensimmäiset suorat lennot Helsingistä Mallorcalle, Rodokselle ja Riminille. Mainoksissa puhuttiin muun muassa Mallorcasta Välimeren helmenä, Rodoksesta ruusujen saarena ja Kanariansaarista Hyvän tahdon saarina.

 

Tunnelmointia Vingresorin esitteen kannessa vuonna 1965.

Matkatoimistojen synty ja hintasota

1960-luvulla perustettiin lukuisia matkatoimistoja Suomeen. Peräkkäisinä vuosina toimintansa aloittivat Aurinkomatkat vuonna 1963, Vingresor eli nyttemmin TUI vuonna 1964, Keihäsmatkat vuonna 1965 ja Tjäreborg vuonna 1966.

Kenties eniten suomalaisten matkustusinnokkuuteen vaikutti Keihäsmatkojen Kalevi Keihänen, joka teki matkailusta koko kansan hupia. Uimahousuissa ja chinchilla-turkissa kulkenut Keihänen yllytti juomaan alkoholia jo lentokoneessa, jossa tarjoiltiin muun muassa Kihniön Kipakka -valepontikkaa ja ruuaksi seksipupupaistia. ”Nousette vain koneeseen, otatte pienet ja olettekin jo perillä,” kuului yrityksen mainos. Lentäjinä Keihäsen omassa Spearair-koneissa oli sota-aikana palvelleita lentäjä-ässiä, kuten Olavi Kepsu ja Kyösti Karhila. Matkustajat taputtivat heidän onnistuneille lentosuorituksilleen. Tätä tapaa on myöhempinä vuosina myös pilkattu.

Lukuisten uusien matkatoimistojen myötä matkoista alkoi tulla ylitarjontaa. Keihänen aloitti matkatoimistojen välisen hintasodan. Hän mainosti näyttävästi, että matkat ovat halpoja ja kaikkien saatavilla, ja hän alkoi myydä myydä myymättä jääneitä viime hetken paikkoja erityisen halpaan hintaan.

Lue myös:

1950-luku – Suomen matkailun historia

1970-luku – Suomen matkailun historia