Inspiration
Alennusmyynnit eri kaupungeissa – näillä vinkeillä pääset alkuun

Alennusmyynnit eri kaupungeissa – näillä vinkeillä pääset alkuun

2017-06-20

Alennusmyynnit ovat mitä parhain aika vierailla suosikkikaupungissasi - joko nykyisessä tai tulevassa. Edullisten ostosten ystäviä hemmotellaan yleensä kaksi kertaa vuodessa. Lue shoppailuvinkkejä viiteen kaupunkiin.

Perussääntönä voi kaikissa alennusmyynneissä pitää, että parhaat tavarat viedään aina ensimmäisenä käsistä. Toisaalta alennusprosentit tippuvat sitä alemmas mitä pidemmälle alekautta mennään. Ensimmäinen alennuskausi ajoittuu yleensä joulun jälkeiseen aikaan ja toinen kesälomakaudelle aikaan ennen kuin ihmiset lompsahtavat lomalle. Alennusmyynnit starttaavat samaan aikaan yleensä myös verkkokaupoissa.

Pariisi

Ranska säätelee alennysmyyntejä (les soldes) lailla, ja tästä syystä Ranskassa on kaksi alennusmyyntikautta, tammikuun alussa ja heinäkuun toisella viikolla. Tarkat päivämäärät vaihtelevat vuosittain. Ensimmäinen alennusmyyntipäivä on tapahtuma, jonka huomaa Pariisin katukuvassakin. Tosiostajat ottavat jopa vapaapäivän töistä tehdäkseen parhaat löydöt.

Tarjontaa kaupungista löytyy paljon. Hyviä löytöjä Pariisissa voi tehdä tavarataloissa kuten Printempsissä ja Galeries Lafayettessä tai muotitalojen putiikeissa. Suosituin ostoskatu on Avenue des Champs-Elyseés, jonka varrelta löytyy lähestulkoon kaikki tarvittava, muotitaloista ketjuliikkeisiin.

Lontoo

Lontoon alennusmyynnit alkavat tapaninpäivänä ja jatkuvat tammikuun loppupuolelle. Ensimmäiset päivät ovat kuitenkin ne ”oikeat” alennusmyynnit, ja ihmiset jopa jonottavat kauppojen ovilla tehdäkseen parhaat löydöt. Kesän alennusmyynnit eli Summer sales alkavat kesäkuun loppupuolella ja jatkuvat heinakuun loppupuolelle.

Lontoossakin pääsee pitkälle aloittamalla suosituimmalta shoppailukadulta eli Oxford Streetiltä. Oxford Streetin varrelta löytyy tavarataloja kuten John Lewis, Selfridges ja Debenhams ja ketjuliikkeitä Primarkista H&M:än.

Berliini

Berliinin alennusmyynnit ovat monien suomalaisten suosiossa vaatemallistojensa puolesta. Tammikuun alennusmyynti (Winterschlußverkauf) alkaa virallisesti tammikuun viimeisenä maanantaina ja kestää 12 päivää. Käytännössä alennusmyynnit kestävät koko tammikuun. Kesän alennusmyynti (Sommerschlussverkauf) alkaa perinteisesti heinäkuun viimeisenä maanantaina ja jatkuu elokuun alkupuolelle.

Berliinissä lähtöpaikaksi kannattaa ottaa Alexanderplatz, jonka ympärillä sijaitsee kauppakeskuksia kuten Galleria Kaufhof ja Alexa. Hieman tyyriimpää tarjontaa löytyy länsipuolelta kaupungin suurimmasta tavaratalosta KaDeWesta. Siitä kannattaa jatkaa kierrosta vielä Tauentzienstrasselle ja edelleen Kurfürstendammille eli Ku’dammille.

Dubai

Dubaissa alennusmyynnit kulkevat ostosfestivaalien nimellä. Dubai Shopping Festival alkaa joulukuun loppupuolella ja kestää kuukauden. Vuonna 2017 päivämäärät ovat 26.12.2017.-28.1.2018. Ostosfestivaalin alkamista juhlistetaan näyttävällä ilotulituksella, ja alennusprosentit ovat tuntuvia. Kesäkauden suurin ostosfestivaali on puolestaan Dubai Summer Surprises.

Dubaissa shoppailu keskittyy ostoskeskuksiin, eikä vähiten ilmastoinnin vuoksi. Kun on kiertänyt The Dubai Mallin ja Mall of The Emiratesin, tuntuu se varmasti lompakon lisäksi myös jaloissa.

New York

New Yorkin alennusmyynnit (sales) ajoittuvat kesäkuun puolesta välistä elokuun loppuun sekä heti joulun jälkeen aina helmikuun puolelle asti. Toisaalta sanotaan, että New Yorkissa on aina alennusmyynti jossakin. Jos ei muualla haksahda shoppailemaan, niin viimeistään Century 21 -outletissa.

Tavaratalot ovat New Yorkissakin hyvä paikka aloittaa. Macy’s ja Bloomingdales ovat valtavia komplekseja, joista löytyy kaikkea. Tämän jälkeen voi tuotetarjontaa siirtyä ihailemaan Fifth Avenuelle.

New Yorkissa ja ylipäätään USA:ssa kannattaa pitää mielessä verovapaan tuonnin raja, joka on 430 euroa. Verovapaita ostoksia New Yorkissa saa tehdä 110 dollarin arvosta, sen jälkeen loppusummaan napsahtaa 8,8 prosentin vero.