Inspiration
Malta – vinkkejä, kysymyksiä ja vastauksia

Malta – vinkkejä, kysymyksiä ja vastauksia

2017-02-02

Maltan sanotaan usein olevan kuin ulkoilmamuseo, koska saarella on paljon mielikuvituksellisia linnoja ja linnoituksia. Saarelle matkataan myös nauttimaan auringosta, rannoista ja yöelämästä. Mutta miksi edes pitäisi valita - sekä historiasta että rannoista voi nauttia saman loman aikana. Lue vinkkejä Maltan matkoihin.

ELÄMÄÄ SATULINNASSA. Maltan pääkaupunki Valletta perustettiin 1500-luvulla. Kaupungin maisemat linnoineen ja torneineen ovat kuin suoraan ritareista ja linnanneidoista kertovista elokuvista.

INSTAGRAMMAAJIEN SUOSIKKI on vahdinvaihto Fort Saint Elmossa.

SUKELLUS JA SNORKLAUS ovat suosittuja aktiviteetteja Maltalla, kiitos lämpimän ja kirkkaan veden. Edistyneimmille sukeltajille on tarjolla luolia ja hylkyjä, kun taas aloittelevampi sukeltaja voi ihailla kaloja ja kasveja. Sukelluskeskuksia on ympäri saarta.

RANTALOMAILUA. Kauneimmat rannat ovat saaren pohjoisosiossa, esimerkiksi kuvassa oleva Mellieha Bay, Golden Bay ja St Paul's Bay. Uimaan pääsee kuitenkin mistä vain. Jopa St Julian'sissa, Valletassa ja Sliemassa on uimalaitureita, joista voi pulahtaa veteen.

JOUSTAVA MATKANPITUUS. TUIlla voit valita matkanpituudeksi lyhyen loman kuten viikonloppuloman tai kokonaisen viikon.

5 kysymystä ja vastausta Maltasta

  1. Kenelle Malta sopii matkakohteeksi?

    Kaikille, jotka haluavat nähdä ja kokea lomallaan paljon. Pariskunnille, perheille ja kaveriporukoille - kaikki löytävät monipuoliselta saarelta sitä, mitä lomaltaan kaipaavat.

  2. Onko Malta suuri saari?

    Päinvastoin, pinta-ala on vain 316 neliökilometriä. Saarella on helppo liikkua ja tutkia ritarilinnoja, uimarantoja, uneliaita kalastajakylia ja Mdinan pittoreskia vanhaakaupunkia saaren keskiosissa, jossa myös Apostoli Paavalin sanotaan vaikuttaneen noin vuonna 60.

  3. Onko Maltalla hienoja naapurisaaria?

    Pääsaari Maltan lisäksi valtioon kuuluu Gozo ja Comino, jotka ovat hyviä kohteita päiväretkiä varten. Gozo on pieni ja rauhallinen, mutta silti saarella on runsaasti rantoja, kyliä ja ravintoloita. Comino on vielä pienempi ja autoton ja saarella onkin vain yksi hotelli.

  4. Millainen sää Maltalla on?

    Miellyttävä sää ympäri vuoden. Malta on samalla leveyspiirillä Tunisian kanssa ja keskilämpötila päivisin on huhtikuussa 19 astetta, heinäkuussa 29 astetta ja lokakuussa 23 astetta. Veden lämpötila samoina kuukausina noin 17, 24 ja 25 astetta.

  5. Sopiiko Malta lapsiperheille?

    Lapsiperheet viihtyvät Maltalla. Hiekkarantojen ja ritarilinnojen lisäksi lapsiperheiden suosikkikohde on pieni Popeye Village -teemapuisto Maltan luoteisosassa, jossa lapset voivat tavata Kippari-Kallen ja Olgan. Kylä on rakennettu vuoden 1980 Kippari-Kalle-elokuvaa varten.

Lue lisää Maltan matkoista.

POPEYE VILLAGE -elokuvan kulisseista tehtiin teemapuisto.

MALTAN YÖELÄMÄ on kuumimmillaan kesäkuukausien aikana. Vilkkainta on Pacevillessä (kuvassa), jossa on runsaasti baareja, kasinoita ja aamuun asti avoinna olevia klubeja. Myös naapurikylässä St Julian'sissa on vilkasta yöelämää.

PAIKALLISIA HERKKUJA naapurisaari Gozolta.

TA'PINUN BASILIKA on vaikuttava nähtävyys naapurisaari Gozolla.