
Kaikki Bamseklubin aktiviteetit on TUI Child Care -tiimin suunnittelemia. Pedagogisesti koostettu ohjelma sisältää vuorotellen sekä ulkoilua ja liikkumista että rauhallisempia hetkiä, jotka luovat päivälle mukavan rytmin. Kahden tunnin kerholeikkien aikana pidetään tietenkin myös monta juomataukoa.
Joka kesä kerhon valikoimaan tulee uusia jännittäviä teemoja, jotka on suunniteltu tietyn ikäisille lapsille.
Yhdessä lasten kanssa selvitämme, millainen seikkailu meitä edessä odottaa. Päivän seikkailu selviää, kun avaamme Bamsen taikakaapin. Kaapin avain on kuitenkin kadonnut eivätkä aikuiset onnistu löytämään sitä. Siksi on hyvä, että paikalla on paljon lapsia, jotka auttavat avaimen etsimisessä ja kaapin avaamisessa.
Mikä tahansa seikkailu tai aarrejahti edessä odottaakaan, tulemme kahden tunnin aikana askartelemaan, suorittamaan erilaisia tehtäviä, pelaamaan pelejä, leikkimään ja laulamaan. Lisäksi lapset saavat halutessaan kasvomaalaukset!

Bamsen taikakaapin avaimen etsintä ja kaapin avaaminen saa useimmat lapset innostumaan. Alkujännitys unohtuu ja Bamseklubi täyttyy riemulla ja ilolla.
Juuri yllätykset tekevät Bamseklubin erityiseksi ja taianomaiseksi paikaksi. Sekä tietenkin se, että se on Maailman Vahvimman Nallen ikioma kerho.
Joka päivä kello 10 * avataan Bamseklubin ovet ja kaikki lapset ovat tervetulleita leikkimään! Jos ensimmäinen kerta lastenkerhossa hieman jännittää, saa äidin tai isän ottaa mukaan joksikin aikaa.
Aloitamme aina ensin lyhyellä leikillä, ennen kuin Bamseklubin varsinainen ohjelma alkaa.
Kun kaikki lapset ovat paikalla, on aika aloittaa kerhon varsinainen ohjelma. Aluksi tutustumme kuitenkin toisiimme nimileikin avulla.
Jokaisen päivän alussa tutustumme myös lastenkerhon sääntöihin. Seuraten Bamsen esimerkkiä:
Ennen kuin tiedämme, mikä seikkailu edessä odottaa, on lasten autettava löytämään Bamsen taikakaapin avain ja saatava kaappi auki.
Selviää, että tänään lähdemme viidakkoon seikkailemaan! Sitten soikin jo Bamsen taikakello merkiksi, että nyt on aika yhdessä askarrella jokaiselle lapselle oma viidakon eläinnaamio.
Noin puolessa tunnissa olemme saaneet eläinnaamiot valmiiksi ja taikakello näyttää, että on aika tavata gorilla. Gorilla asuu syvällä viidakossa, jossa se istuu ja kaivaa nenäänsä. Muodostamme ringin ja laulamme yhdessä laulun, jonka aikana jokainen lapsi saa vuorotellen koskea ällöttävää gorillan räkää (slime). Kun laulu loppuu, huudamme kaikki ”Yöööök!” ja lapsi, jonka kädessä ”räkä” on, saa luvan heittää sen keskelle rinkiä.
Seuraavaksi siirrymme ulos leikkimään erilaisia viidakon eläimiä. Kiemurtelemme kuin käärmeet, venymme pitkiksi kuin kirahvit ja tömistelemme kuin norsut. Jos joku vanhemmista sattuu kävelemään ohi, karjumme kuin leijonat!

Siirrymme Bamseklubin sisätiloihin ja nyt kello näyttää, että on taas aika askarrella. Väritämme upeita papukaijoja ja liimaamme niille värikkäitä sulkia. Askarreltuaan saa lapsi halutessaan kasvomaalauksen ja voi näyttää ihan oikealta viidakon eläimeltä!
Nyt on kello vartin yli yksitoista ja Bamsen taikakello soi jälleen. On aika pelata viidakkokeilausta! Pallon virkaa toimittaa kookospähkinä ja keiloina on palmupuita. Keilauksen jälkeen kello ilmoittaa, että nyt tulisi mennä ulos leikkimään hännänryöstöä. Jokainen lapsi on saanut ”hännän”, jota täytyy suojella samalla kun yrittää ottaa toisilta häntiä pois.

Kun kello alkaa lähennellä kahtatoista*, menemme jälleen sisälle ja keräämme lasten tavarat Bamse-laukkuihin. On aika valmistautua sanomaan näkemiin tältä päivää. Keräännymme yhteen ja juttelemme, mikä on ollut kenenkin mielestä kivointa tänään. Viimeisenä leikkinä leikimme viidakkopantomiimiä. Lapset saavat vuorotellen esittää erilaisia viidakon eläimiä ja muut arvaavat mikä eläin on kyseessä.
Keskipäivällä* on vanhempien aika tulla hakemaan lapset Bamseklubista. Ennen lähtöä, laulamme kuitenkin vielä yhdessä Bamse-laulun.
Muutaman kerran viikossa itse Bamse tulee lastenkerhoon tervehtimään lapsia. Bamsen voi tavata muuten hotellilla esimerkiksi allasalueella tai Aquadiscossa.
Lue lisää Bamsesta ja lastenkerhoista: Bamse kaikkien kaveri
Tutustu myös TUIn parhaisiin lapsialennuksiin ja TUIn perhelomiin.
* = kellonajat voivat vaihdella eri lomakohteissa

Käytämme sivustollamme evästeitä ja muita kumppaneidemme tarjoamia toimintoja. Osa evästeistä on välttämättömiä, jotta verkkosivustomme toimisi luotettavasti ja turvallisesti (välttämättömät evästeet). Muut evästeet auttavat meitä parantamaan käyttökokemustasi, tarjoamaan sinulle henkilökohtaisesti räätälöityä sisältöä ja tallentamaan anonyymejä tietoja tilastollisiin tarkoituksiin (toiminnalliset evästeet, tilastot ja analytiikka sekä markkinointievästeet).
Klikkaamalla "Hyväksy" hyväksyt kaikkien evästeiden käytön. Klikkaamalla "Hylkää" hyväksyt vain välttämättömät evästeet, eikä verkkosivustomme ole mukautettu kiinnostuksen kohteidesi mukaan.
Klikkaa "Asetukset” valitaksesi mitkä evästeluokat haluat hyväksyä tai hylätä. Voit aina muuttaa valintojasi myöhemmin kohdasta "Evästeasetukset" sivun alalaidasta. Kaikki tiedot kustakin evästeestä löytyvät Evästeet -sivultamme. Haluamme, että voit luottaa siihen, että henkilötietosi ovat meillä turvassa. Lue Yksityisyys ja tietosuoja.