Maa
Puola
Krakova - matkat ihanaan keskiaikaiseen kaupunki, joka ei ole vain yksi Puolan vanhimmista kaupungeista vaan myös yksi Euroopan vanhimmista yliopistokaupungeista. Puolan matkat Krakovaan tarjoavat paljon nähtävää – kaunis Staro Miasto, trendikkäitä baareja ja mielenkiintoisia museoita. Yhdistettynä hyviin ostosmahdollisuuksiin ja tietysti hyvään ruokaan.
Arkkitehtuurin lisäksi suuret viheralueet mahdollistavat Krakovassa liikkumisen jalkaisin ja pyöräillen. Paikassa missä aiemmin sijaitsi Staro Miastoa eli Vanhaa Kaupunkia kiertävä kaupunginmuuri, on nyt yksi kaupungin suurimmista puistoista – Planty krakowskie. Kävelyretket puistossa ovat yhtä ihania kesän vehreydessä kuin syksyviikonloppuisin tai kun lumi on jo maassa.
Kaupungin keskustassa kohoaa ylväänä korkeuksiin Wawelin linna, täältä löydät lisäksi tuomiokirkon sekä mahtavasta taidekokoelmastaan tunnetun taidemuseon. Kellotornista on tietysti parhaat näköalat yli Krakovan. Ulkopuolella seisoo tultasyöksevää lohikäärmettä esittävä patsas; lohikäärmeen kerrotaan aikanaan uhanneen kaupunkia.
Hieman keskustan ulkopuolella on mahdollista käydä opastetulla kierroksella tutustumassa 300 m maan alla sijaitsevaan Wielczka-suolakaivokseen. Kaivoksessa on kauniisti vihreän sävyissä kimaltava maanalainen järvi sekä kappeli, jossa lähes kaikki seinäreliefeistä ja kristallikruunuista lähtien on tehty suolakiteistä.
Jos haluat nauttia kunnon tukevan päivällisen, suosittelemme golonkaa – puolalaista sianpotkaa tai paistettua ankanrintaa. Jälkiruokien ystävät ilahtuvat varmasti jälkiruokalistan struudeleista ja leivonnaisista. Kesällä jäätelökioskeja löytyy lähes joka puistosta ja kadunkulmasta.
Kazimierzissä voit kuljeskella kunnostettujen synagogien, trendikahviloiden, baarien ja ravintoloiden täyttämillä kaduilla. Vaihteluna puolalaiselle varsin raskaalle ruualle, voit kokeilla alueen monien israelilaisten ravintoloiden listoilta löytyvää mausteista hummusta. Täydellinen välipala cocktailin tai oluen kanssa!
Kangashallista, joka rakennettiin jo renessanssin aikaan, löydät kaikkea meripihkakäsitöistä puuveistoksiin. Kuten Varsovassa, on täälläkin nykyaikaisia ostoskeskuksia, mutta hieman erilaisia löytöjä voit tehdä Plac Nowyn kirpputorilla Kazimierzissä. Jos vierailet Krakovassa joulun alla, voit nauttia joulutunnelmasta Krakovan joulumarkkinoilla.
Suuria alueita Puolasta tuhoutui pahasti toisen maailmansodan aikana. Krakovan matkalla voit nähdä useita historiallisia monumentteja, jotka ovat toisaalta mielenkiintoisia, toisaalta saavat hiljaiseksi. Noin tunnin matkan päässä Krakovasta sijaitsee Auschwitz, paikka joka koskettaa varmasti kaikkia.
Koska matkat Krakovaan lennetään reittilennoilla, voit valita matkasi pituuden joustavasti.
Lomakohteessa ei ole TUIn oppaita, mutta voit ottaa yhteyttä online-keskukseemme puhelimitse, sähköpostilla tai tekstiviestillä. Kysymyksiä voit lähettää lomaasi edeltävien kahden viikon aikana ja aina kotiinpaluuseen asti.
Lentokenttäkuljetusta ei voi varat kauttamme. Arvioitu matka-aika lentokentältä hotelleille n. 40 min. liikenteestä riippuen.
Krakovan lentokentältä Krakovan keskustaan n. 30 km.
Vuokraa auto Krakovan lomallesi kätevästi kauttamme yhdeksi tai useammaksi päiväksi.
Staro Miastossa eli vanhassa kaupungissa, on useita nähtävyyksiä ja koko kaupunginosa on UNESCOn maailmanperintölistalla. Koska kaupunki on yliopistokaupunki, on kulttuurielämä teattereineen, oopperoineen ja museoineen varsin vilkasta.
Puolassa on tapana nauttia tukeva aamiainen ja päivällinen, ja niiden välissä kevyt lounas. Paikallisia erikoisuuksia ovat mm. savujuusto, erilaiset keitot kuten lämmin punajuurikeitto (barszcz) ja kylmä punajuurikeitto (chlodnik). Paczki on puolalainen pulla/munkki joka on täytetty ruusnlehtimarmeladilla ja jota syödään erityisesti pääsiäisenä mutta jota on saatavilla nykyisin jo läpi vuoden. Kylmällä säällä on tapana juoda grzaniecia – lämmintä, mausteista olutta.
Pieni sanakirja on hyvä olla mukana, ruokalistat on harvoin käännetty englanniksi.
Krakovassa järjestetään vuosittain yhdet suurimmista eurooppalaisista filmifestivaaleista.
Krakovassa on useita toreja ja kirpputoreja ympäri kaupunkia, mm. Plac Targowylla ja Kazimierzissä Plac Nowylla. Kauppahalli (Sukiennice) on periaatteessa kauppakeskus, joka rakennettiin renessanssin aikakaudella. Myynnissä on paljon käsitöitä ja matkamuistoiksi sopivaa tavaraa, enemmän tai vähemmän ylellisistä meripihkakoruista ja puuveistoksista lohikäärmeleluihin.
Kaikilta hotellisivuiltamme löydät tietoa hotellin palveluista ja huoneista kohdasta ”Tietoa hotellista”. Mikäli hotellissa on liikuntaesteisille soveltuvia huoneita, löydät sieltä myös lisätietoja näistä huoneista.
Hotellit veloittavat pakollisen turistiveron n. 5 Puolan zlotyä (PLN)/henkilö/yö. Vero maksetaan suoraan hotellille, viimeistään uloskirjautumisen yhteydessä. Vero koskee kaikkia yli 8-vuotiaita.
Krakovassa liikut helposti kävellen. Kaupungissa on myös hyvin toimiva joukkoliikenne, busseja ja raitiovaunuja. Aamuisin ja iltaisin ruuhka-aikaan on paljon ihmisiä liikkeellä. Lippuja busseihin ja raitiovaunuihin voit ostaa kioskeista ja tietyiltä pysäkeiltä. Mikäli haluat ostaa lipun suoraan bussista/raitiovaunusta, muista varata tasaraha. Liput aikaleimataan.
Kaupunkipyöriä vuokrataan n. 15 vuokraamossa ympäri Krakovan keskustaa. Monissa suurissa puistoissa on lisäksi yksityisiä polkupyörävuokraamoja.
Katso täältä parhaat tarjouksemme. Löydä juuri sinulle sopiva loma ja hae inspiraatiota lomallesi aktiviteeteista ja elämyksistä.