Maa
Tansania
Pingwe sijaitsee niemellä, Sansibarin saaren itärannikolla, pienen Dongwen kylän pohjoispuolella. Pieni paratiisi, jonka unelmarannoilla turkoosinsinisenä kimaltavan meren äärellä loman keskipisteenä on rentoutuminen. Mikäli kaipaat lomallesi aktiviteetteja, voit kokeilla leija- tai purjelautailua.
Pingwen hieman syrjäisestä sijainnista johtuen monikaan ei ole vielä kylää löytänyt. Paikallisbussikaan eivät pysähdy täällä! Odotettavissa on siis täydellisen rentouttava loma rauhallisessa ilmapiirissä. Hotellimme sijaitsevat Pingwessä ja naapurikylä Dongwessa.
Käy syömässä Sansibarin kenties tunnetuimmassa ravintolassa, The Rockissa, joka on rakennettu kalliolle noin 30 m päähän rannasta. Ruokalistalla on paikallisia erikoisuuksia, italialaisin vivahtein. Nauti herkuista yhdessä Pingwe Beachille avautuvien upeiden näköalojen kanssa. Ravintolaan kuljetaan veneellä (jos et tahdo uida), tai laskuveden aikaan voit myös kahlata.
Aamupäivisin, nousuveden aikaan, olosuhteet leija- ja purjelautailuun ovat erinomaiset. Ja jos haluat tutustua vedenalaiseen maailmaan, voit varata snorklausretken. Iltapäivisin laskuveden aikaan ranta laajenee ja uiminen vaikeutuu. Mikä olisi silloin mukavampaa kuin tehdä pitkä kävely pehmeällä hiekalla? Hotellimme sijaitsevat nimen itäpuolella, länsipuolella on kourallinen ravintoloita. Illan päätteeksi voi poiketa johonkin ravintoloista, joissa pääset myös ihastelemaan auringonlaskua.
Saari on pieni, pinta-alaltaan noin Kemiönsaaren kokoinen, mutta tarjoaa paljon mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa. Voit sukeltaa ja snorklata, tähystellä delfiinejä merellä tai vaikka joogata rannalla. Mausteretkellä saat matkaasi muistoja ihastuttavista vaniljan, kanelin ja muskotin tuoksuista, minkä lisäksi saat kuulla paljon saaren historiasta. Kävely Sultanin palatsissa ja kauniisti kaiverretut portit upeassa – ja viehättävästi kuluneessa – Stone Townin vanhassa kaupungissa vievät sinut ajatuksissa aivan toisenlaiseen maailmaan. Odotettavissa varmasti paljon kuvattavaa ja satumaisia auringonlaskuja.
Kohteeseen on tarjolla useita eri lentovaihtoehtoja, osa useammalla välilaskulla. Lentoajan näet varausvaiheessa.
Kuljetus Zanzibar International Airport (ZNZ) -lentokentältä kestää noin 1 tunti 30 minuuttia. Varausvaiheessa näet saatavilla olevat kuljetusvaihtoehdot. Voit varata kuljetukset myös kirjautumalla myTUI-tilillesi, kun olet tehnyt varauksen.
Vuorovesivaihtelu on suuri. Nousuveden aikaan rannat ovat hyvin matalia ja vesi ihanan sinistä. Laskuveden aikaan, meren vetäytyessä kauemmaksi veteen on pidempi matka kävellä. Pieniä kallioita ja koralleja saattaa esiintyä, uimatossujen käyttö suositeltavaa.
Snorklaaminen ja sukeltaminen on suosittua, erityisesti pienen Chumben saaren ympärillä olevalla koralliriutalla, jolla on runsaasti erilaisia kalalajeja ja koralleja. Hyvät sukellus- ja snorklausolosuhteet on myös Mnemban lähistöllä kuten myös monin paikoin muuallakin Sansibarilla.
Jozani Chwaka Bayn kansallispuisto on saaren luonnonsuojelualue. Puiston kasvisto ja eläimistö ovat ainutlaatuisia, puistossa elää esimerkiksi punaisia Colobus-apinoita, joita on vain Sansibarilla, sekä muita uhanalaisia lajeja.
Mahdollisuus leija- ja purjelautailla, kursseja ei kuitenkaan ole tarjolla, joten aiempaa kokemusta edellytetään.
Rannat ovat matalia. Lastenrattaiden kanssa saattaa olla vaikea liikkua, koska tiet eivät aina ole päällystettyjä.
Pingwessä on vain muutamia ravintoloita ja baareja. Tapana on lähinnä nauttia drinkki rauhassa, auringonlaskua ihaillen.
Pingwessä ei ole juurikaan ostospaikkoja. Sen sijaan voit suunnata Stone Towniin päiväretkelle ja poiketa markkinatoreilla, joilla lihaa, kalaa, mausteita ja paikallisia käsitöitä myyviä kojuja on vieri vieressä. Suurin torialue Stone Townissa on Daranjani Basar.
Kaupassa: 1,5 litran vesipullo n. 0,60 e. Ravintolassa: Virvoitusjuoma n. 1,50 e, olut (50 cl) n. 3 e, kevyt lounas n. 7–12 e, kevyt päivällinen n. 8–15 e.
Suosittelemme US dollareita.
Sansibarin saarella on vakituisia asukkaita n. 1 300 000.
Ramadanin aikaan, n. 18.2.–18.3.2026 monet muslimit paastoavat auringonnoususta auringonlaskuun. Osa liikkeistä noudattaa tällöin poikkeuksellisia aukioloaikoja. Ramadan päättyy kolme päivää kestäviin juhliin.
Sansibar on maastoltaan mäkistä, ja tiet eivät ole aina päällystettyjä.
Kaikilta hotellisivuiltamme löydät tietoa hotellin palveluista ja huoneista kohdasta ”Tietoa hotellista”. Mikäli hotellissa on liikuntaesteisille soveltuvia huoneita, löydät sieltä myös lisätietoja näistä huoneista.
Vero n. 2–5 US dollaria/hlö/päivä maksetaan saavuttaessa hotellille. Veron määrä riippuu hotellin virallisesta luokituksesta: 1 tähden hotellissa n. 2 USD, 2–3 tähden hotellissa n. 4 USD ja 4–5 tähden hotellissa n. 5 USD. Vero koskee kaikkia matkustajia.
Muovipussien maahantuonti on kielletty Tansaniaan ja Sansibarin saarelle. Matkailijoita suositellaan jättämään muovipussit kokonaan pois matkatavaroista. Lentokentällä on paikka, jonne muovipussit voi myös jättää. Kielto ei koske käsimatkatavaroissa kuljetettaville nesteille tarkoitettuja läpinäkyviä, uudelleen suljettavia muovipusseja, koska samaa pussia oletetaan käytettävän myös paluumatkalla.
Tarkista rokotustarve osoitteesta: https://www.rokote.fi/kaikki-maat/tansania/
Lentokentältä Pingween n. 64 km. Stone Towniin on 65 km.
Jos haluat kiertää saarella omatoimisesti, voit ottaa taksin, varata yksityiskuljetuksen minibussilla tai matkustaa niin kutsutulla dala-dala -paikallisbussilla. Sansibar on melkein yhtä suuri pinta-alaltaan kuin Kemiönsaari. Riippumatta siitä missä saarella asut, voit tutustua muihin saaren osiin esimerkiksi päiväretkellä.
Take a look at our best deals, add handy holiday extras, or keep looking for travel inspiration.