Maa
Espanja
Barcelonan matkat kuljettavat sinut suoraan Katalonian itsehallintoalueen sykkivään sydämeen. Ei ole ihme, että Barcelona on matkailijoiden keskuudessa yksi Euroopan suosituimmista suurkaupungeista ja monen viikonloppumatkan suosikkikohde. Täällä on kaikkea barokkikirkoista ja taidemuseoista huippuyökerhoihin, designkauppoihin ja tapasravintoloihin. Kokonaisuuden kaupungin keskellä kruunaa ihana La Barcelonetan ranta-alue.
Barcelonassa on helppo liikkua. Plaça de Catalunya -aukiolta lähtee kaksi pääkatua. Paraatikatu Passeig de Gràcia vie pohjoiseen kohti Eixamplen kaupunginosaa, jossa asunnot ovat hienoja ja hinnoissaan. Koristeellisten art nouveau -tyylisten rakennusten seassa seisoo Casa Batlló, yksi arkkitehti Antoni Gaudín suunnittelemista tunnetuista rakennuksista.
Kaupunkiloma Barcelonassa on suosittu, monestakin syystä. Lyhyt, noin neljän tunnin lentomatka houkuttelee, mutta myös kaupungin keskustan sopiva koko – Barcelonan keskustassa liikut mukavasti kävellen. Lisäksi on tietysti La Barceloneta, kilometrin pituinen hiekkaranta, jota reunustavat ravintolat ja baarit. Barcelonassa liikut myös helposti pyörällä, bussilla tai metrolla.
Katso kaikki TUIn kaupunkilomat
Kävelykatu La Rambla vie Plaça de Catalunyalta etelään kohti satamaa. Plataanipuiden alla on levittäytyneenä kahviloita ja markkinakojuja täynnä jalkapallopaitoja. Matkailijoiden suosimalla kadulla kuhisee katutaiteilijoita ja kukkakauppiaita. La Ramblan itäpuolella sijaitsee vanha Barri Gòtic -kaupunginosa, jonka kapeilla kujilla on kodikkaita ravintoloita ja pikkubaareja. Näkemisen arvoista Barri Gòticissa ovat myös vilkkaat, elämää sykkivät Plaça de Sant Jaume ja Plaça Reial. Täällä on myös roomalaisten aikaisia raunioita ja keskiaikainen palatsi, jonka läheltä löytyy pieniä putiikkeja. El Bornin ja El Ravalin kaupunginosissa on puolestaan taidegallerioita, hienoja ravintoloita ja trendikkäitä jazz-klubeja.
Barri Gòticin kaupunginosassa kannattaa käydä ihastelemassa Plaça de Sant Jaumen katedraalia ja Plaça Reialin torin tunnelmaa. Päivisin katalonialaiset hörppivät kahvia ja vastapuristettua appelsiinimehua, mutta iltaisin ja myöhään yöhön saakka kuhisevat torin ympäristön baarit ja klubit elämää.
Gràcian kaupunginosassa on rento ja vähän boheemikin ilmapiiri. Alueella on tori, vintage- ja luomuliikkeitä sekä ruokaa maailman melkein joka kolkasta.
La Ramblalta voi kävellä tai mennä metrolla La Barcelonetan rannalle. Kilometrin pituista rantaa reunustavat ravintolat ja baarit.
Barcelonan matkat tarjoavat runsaasti kulttuuri- ja taide-elämyksiä. Maailmankuuluilla espanjalaisilla taiteilijoilla, kuten Mirólla, Tàpiesilla ja Picassolla on nimikkomuseot Barcelonassa. Eniten katukuvassa näkyy kuitenkin Antoni Gaudí, joka on suunnitellut muun muassa ainutlaatuisen La Sagrada Familia -kirkon. Casa Batlló ja Casa Mila ovat myös matkailijoiden suosikkikohteita. Älä unohda myöskään Güellin puistoa, jossa on esillä Gaudín tyypillisiä mosaiikkeja ja ihastuttava näköala yli koko Barcelonan.
Suunnittele Barcelonan lomaasi, jotta koet mahdollisimman paljon. TUIlla on tarjolla useita opastettuja kierroksia joko ryhmissä tai yksityisesti. Voit myös varata ennakkoon Barcelonan lomallesi lippuja museoihin, klubeille ja Barcelonan tapahtumiin. Katso kaikki Barcelonan elämykset » Esimerkkejä Barcelonan elämyksistä:
Täältä voit lukea parhaat vinkkimme parin päivän Barcelonan lomalle: 48 tuntia Barcelonassa Katso myös, mitä kaikkea voit tehdä Barcelonassa lasten kanssa.
TUIn valikoimassa on myös lomakohteita lähellä Barcelonaa. Kauniista Sitgesin rannikkokaupungista voit helposti käydä Barcelonassa, matkaa on n. 30 km. Voit myös lomailla Lloret de Marissa, jossa on vilkas yöelämä ja joitain Costa Bravan parhaista rannoista. Sieltä on hieman yli tunnin ajomatka Barcelonaan – täydellinen kohde päiväretkelle.
Barcelonan matkat toteutuvat reittilennolla, joten kohteeseen on tarjolla eripituisia lomia. Lomakohteessa ei ole oppaita, mutta voit ottaa yhteyttä meihin puhelimitse, tekstiviestitse tai TUI-sovelluksen kautta ympäri vuorokauden lomasi aikana. Varaa Barcelonan lomallesi etukäteen taksikuljetus hotellillesi kirjautumalla sisään myTUI-tilillesi.
TUIlla on laaja valikoima hotelleja Barcelonassa, jotka sopivat pidemmälle matkalle perheen kanssa tai vaikkapa viikonloppumatkalle kaveriporukan kanssa. Tältä sivulta löydät Barcelonan matkat, joihin sisältyvät lennot ja hotellimajoitukset.
Jos haluat varata pelkän hotellimajoituksen Barcelonassa, tutustu hotellivalikoimaamme.
Jos etsit edullisia viime hetken Barcelonan matkoja, tutustu Barcelonan äkkilähtöihin. Huomioithan, että äkkilähtöjä Barcelonaan ei ole aina tarjolla.
Katso sääoppaastamme Barcelonan sää ja lämpötila matkasi aikana. Barcelonan lomasi lähestyessä näet päivän sään myTUI-sivulta tai TUI-sovelluksesta.
Suora lento Helsingistä Barcelonaan n. 4 t.
Kohteeseen on tarjolla useita eri lentovaihtoehtoja. Lentoajan näet varausvaiheessa.
Taksi lentokentältä Barcelonan keskustaan (12 km), n. 45 e. Matka lentokentältä Barcelonan keskustaan (Plaza Catalunyalle) kestää n. 30 min.
Varaa etukäteen taksikuljetus hotellillesi kirjautumalla sisään myTUI-tilillesi.
Barcelonan rannat kuuluvat maailmanlaajuisesti parhaimpiin "city-rantoihin". Rannoista tunnetuimmat ovat Barceloneta ja Sant Sebastià.
Vuokraa auto Barcelonan lomallesi kätevästi TUIn kautta. Barcelonassa liikut parhaiten jalkaisin, paikallisbussilla tai metrolla. Suosittelemme auton vuokrausta ainoastaan niille lomapäiville, jolloin suunnittelet retkeä Katalonian muihin alueisiin.
Las Ramblas, La Sagrada Familia ja Parc Güell – nämä on ainakin nähtävä! Käymisen arvoisia paikkoja ovat myös Picasso-museo ja Fondació Juan Miro.
Lasten kanssa matkustettaessa ovat Barcelona Zoo ja Barcelona Aquarium mukavia vierailukohteita.
Barcelonassa on valtavasti baareja ja ravintoloita. Katalaanit ovat ylpeitä ruokaperinteistään ja ruuanlaatu on korkea – niin tapasten kuin lounasruokien. Erityisesti jos aterioit suositun Ramblas-kadun varrella.
Barcelona on tunnettu useista yöklubeistaan ja baareista, jotka ovat avoinna yöaikaan. Monet paikalliset lähtevät ulos vasta keskiyöllä ja juhlivat pikkutunneille asti.
Plaza de Españan varrella sijaitsee Las Arenas -ostoskeskus (vastapäätä hotelli Ofeliasta).
Passeig de Gràcia -ostoskadulla on designliikkeitä, ja lisää kauppoja löytyy Avinguda Diagonalilta.
Kaupungissa on lisäksi El Corte Inglés -tavaratalo ja Mercat de la Boqueria -ruokatori.
Katalonia on kooltaan noin Belgian kokoinen, n. 31 800 km². Asukkaita on alueella n. 7,5 miljoonaa. Barcelona on Espanjan toiseksi suurin kaupunki, asukkaita on n. 1, 6 miljoonaa. Suur-Barcelonassa asukkaita on runsas 3 miljoonaa.
Suomen aika -1 t.
Vaikka Barcelona on suurkaupunki, jossa on erittäin paljon matkailijoita ja vilkas liikenne, on liikkuminen siellä helpompaa kuin monessa muussa Euroopan kaupungissa.
Sataman alueella liikkuminen on suhteellisen helppoa, monin paikoin on myös luiskia. Autoliikenne on usein hyvin erotettu kävelyliikenteestä. Paikallisbussit soveltuvat yleisesti hyvin pyörätuolilla liikkumiseen.
Metro puolestaan ei sovellu kovinkaan hyvin liikuntaesteisille, monilla asemilla ei ole hissejä.
Kaikilta hotellisivuiltamme löydät tietoa hotellin palveluista ja huoneista kohdasta ”Hotellin tiedot”. Mikäli hotellissa on liikuntaesteisille soveltuvia huoneita, löydät sieltä myös lisätietoja näistä huoneista.
Lue lisätietoja liikuntaesteisten matkustamisesta »
Espanjassa peritään turistiveroa n. 4–7 euroa/hlö/yö. Vero maksetaan saavuttaessa hotellille. Vero koskee kaikkia 16-vuotta täyttäneitä matkustajia.
Lentokentältä Barcelonan keskustaan (Plaza de España) n. 12 km.
Kuuluisimpia nähtävyyksiä ovat Las Ramblas, La Sagrada Familia ja Parc Güell. Näiden lisäksi muista myös Picasso-museo ja Fundació Juan Miró.
Jos matkustat lasten kanssa, käykää Barcelonan eläintarhassa ja Barcelonan akvaariossa.
Euro (EUR).
Useimmissa hotelleissa, tavarataloissa ja ravintoloissa hyväksytään luottokortit. Takseissa käy useimmiten vai käteinen.
Pankkiautomaatteja (ATM) on kaikkialla Barcelonassa ja matkailijoiden suosimilla alueilla.
Barcelonaan lennetään reittilennoilla. Reittilennot mahdollistavat valitsemaan matkan keston joustavammin.
Kohteessa ei ole oppaitamme, mutta tavoitat heidät puhelimitse, sähköpostilla tai tekstiviestillä. Kaksi viikkoa ennen matkaa, ja aina kotiinpaluuseen saakka.
Lomakohteessa ei ole oppaita, mutta voit ottaa yhteyttä meihin puhelimitse, tekstiviestitse tai TUI-sovelluksella ympäri vuorokauden lomasi aikana.
Yksinkertainen päivällinen n. 18 e. 1 l vesipullo n. 1,20 e.
Euro (EUR). Pankkiautomaatteja on runsaasti.
Sää ja vuodenaika voivat vaikuttaa kohteen tarjontaan koskien kaikkea palveluista ja aukioloajoista retkiin ja aktiviteetteihin.
Lentokentältä Barcelonan keskustaan (Plaza de Españalle) n. 12 km.
Barcelonassa on hyvä ja edullinen metro-, bussi- ja lähiliikennejunaverkosto. Lippuja voi ostaa etukäteen.
Katso täältä parhaat tarjouksemme. Löydä juuri sinulle sopiva loma ja hae inspiraatiota lomallesi aktiviteeteista ja elämyksistä.
Onko Barcelona turvallinen kohde matkailijoille?
Kyllä, Barcelona ja erityisesti kaupungin suositut turistialueet kuten Barri Gòtic, Eixample ja Gràcia ovat yleisesti ottaen turvallisia. Ole kuitenkin tarkkana taskuvarkaiden varalta, etenkin joukkoliikennevälineissä ja turistialueilla.Kannattaa kuitenkin aina ennen matkaa tarkistaa ajantasaiset tiedot ulkoministeriön matkustustiedotteesta.
Mikä on paras aika matkustaa Barcelonaan?
Keväällä (huhti–kesäkuu) ja syksyllä (syys–lokakuu) Barcelonan sää on miellyttävä ja matkailijoita on vähemmän. Kesällä voi Barcelonassa olla hyvin kuumaa ja paljon väkeä. Talvi on leuto, mutta jotkut nähtävyydet suljetaan aikaisemmin. Tutustu Barcelonan kuukausittaisiin keskilämpötiloihin Barcelonan sää -sivullamme.
Mihin nähtävyyksiin kannattaa Barcelonassa tutustua?
Vieraile La Sagrada Famíliassa, Park Güellissä, Casa Batllóssa ja Barri Gòticissa. Kävele La Ramblalla ja piipahda Mercat de Sant Josep de la Boqueria -kauppahallissa. Taiteen ystäville Picasso-museo ja Joan Miró -museo ovat ehdottomia kohteita. Katso kaikki TUIn retket ja elämykset Barcelonassa.
Miten Barcelonassa on helpointa liikkua?
Metro ja bussit liikennöivät koko kaupungin alueella. Barcelona on myös pyöräilijä ystävällinen kaupunki, ja monia alueita on helppo tutkia kävellen. Lyhyillä matkoilla voi käyttää takseja ja erilaisia kyytisovelluksia, mutta keskustan alueella kannattaa varautua liikenneruuhkiin.
Onko syöminen Barcelonassa kallista?
Ruoan saralla Barcelona tarjoaa kaikkea aina edullisista tapasbaareista hienostuneisiin ravintoloihin. Paikalliset tapakset ja menu del día (päivän menu) ovat hyvä tapa syödä edullisesti ja paikallisesti. Vilkkaimmilla turistialueilla, erityisesti La Ramblan ympäristössä, ravintoloiden hinnat ovat kalliimpia.
Mitä paikallisia ruokia kannattaa Barcelonassa maistaa?
Barcelonassa kannattaa maistaa tapaksia, paellaa, fideuàa, crema catalana -jälkiruokaa sekä paikallisia erikoisuuksia kuten bombasia tai talvisaikaan calçotseja. Paikalliset torit ja pienet ravintolat tarjoavat usein autenttisimpia ruokailuelämyksiä.
Onko Barcelona lapsiystävällinen matkakohde?
Kyllä, Barcelonassa on paljon lapsille sopivaa tekemistä, kuten L’Aquàrium-akvaario, Barcelonan eläintarha, Tibidabon huvipuisto ja rauhalliset rannat. Monissa museoissa on myös lapsille suunnattuja näyttelyitä. Lue lisää, mitä kaikkea voit tehdä Barcelonassa lasten kanssa.
Mitkä ovat Barcelonan parhaat rannat?
Barceloneta on Barcelonan suosituin ranta, kun taas vähemmän tunnetut rannat kuten Bogatell ja Nova Icària tarjoavat rauhallisemman rantaelämyksen. Rannoille on helppo päästä Barcelonan keskustasta, ja niiden läheisyydessä on kahviloita, pyöräteitä ja leikkipaikkoja.
Ovatko hotellit Barcelonassa kalliita?
Hotellien hinnat Barcelonassa vaihtelevat paljon. Edullisia hotelleja ja hostelleja löytyy etenkin keskustan ulkopuolelta, kun taas boutique-hotellit ja luksusmajoitukset sijaitsevat Eixamplessa, Barcelonetan rannan läheisyydessä ja Passeig de Gràcian läheisyydessä. Vikkaimman matkailuesongin ulkopuolella hotellien hinnat ovat yleensä Barcelonassa alhaisempia. Katso kaikki TUIn hotellit Barcelonassa.
Millainen yöelämä Barcelonassa on?
Barcelonassa on vilkas yöelämä baareineen, klubeineen ja flamenco-esityksineen. El Bornissa ja Ravalissa on tunnelmallisia baareja, kun taas Port Olímpicista löytyy suuria yökerhoja. Iltaelämä alkaa usein Barcelonassa myöhään, ja baarit täyttyvät vasta keskiyön jälkeen.
Onko Barcelonan joukkoliikenne turvallista ja luotettavaa?
Kyllä, Barcelonan metro, bussit ja junat ovat turvallisia ja luotettavia. Metro liikennöi yleensä klo 5–24, ja viikonloppuisin käytössä ovat yöbussit. Ole kuitenkin tarkkana taskuvarkaiden varalta erityisesti ruuhka-aikoina ja matkailijoiden suosimilla linjoilla..
Kuinka monta päivää Barcelonassa kannattaa viettää?
Ehtiäksesi kunnolla tutustumaan Barcelonaan, suosittelemme viettämään kaupungissa vähintään 3–4 päivää. Sinä aikana ehdit nähdä tärkeimmät nähtävyydet, kuten La Sagrada Famílian, Park Güellin ja Barri Gòticin, vierailla paikallisilla markkinoilla, nauttia rantaelämästä ja maistella katalonialaisia herkkuja. Jos aikaa on enemmän, 5–7 päivän matkalla ehdit myös tutustua museoihin, tehdä päiväretkiä lähialueille, kuten Montserratiin tai Sitgesiin, sekä nauttimaan Barcelonan kuuluisasta yöelämästä. Katso parhaat vinkit Barcelonan viikonloppumatkalle.